Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 29. toukokuuta 2012

4 millin vastuu 2010-2011 WinNova johdolla... moniko vastaa?

Satakunnan Kansa 26.05.2012  kertoo Satakunnan Kansan olevan jo ihmeissään...
---------------------
Minne olet menossa, Winnova?

Kuva: Hanna Leppänen
Lähetä palautetta toimittajalle
Winnovassa voi opiskella muun muassa kokiksi. Arkistokuva on opetusravintolana toimivasta Ravintola Liisanpuistosta.

Vuoden 2010 alussa aloitti toiminnan liikelaitos Länsirannikon Koulutus Oy WinNova. Kyseinen liikelaitoshan rakennettiin Porin, Rauman, Laitilan ja Ulvilan ammatillista koulutusta tarjonneiden laitosten yhdistämisellä.

Nopeasti ajatellen ainakin yhtenä etuna oli, että resursseja ja osaamista on vaikkapa muille jakaa.
Käsittääkseni tärkeitä asioita hoidettiin jo ennen aloitusta. Johdolle hankittiin edustusautoja ja muitakin opintotoimintaa tukevia toimia ilmeisesti tehtiin, olihan talous kunnossa.

Jatkumona olivat tietysti rekrytoinnit, ei opiskeluun, vaan muualle. Palkattiin sihteereitä, asiantuntijoita, koordinaattoreita, päällikköjä ym.

Mikähän Winnovan tavoite nyt on, laaja johto vai mahdillisemman osaavien henkilöiden tuottaminen teollisuuteen, palveluihin ja pienyrittäjämaailmaan?

Toinen etu oli tietysti se, että eri osaamisalojen opettajia voitiin pienin keinoin hyödyntää ongelmatilanteissa. Tätä ennen tuurareita oli vaikea saada tarvittaessa.

Kaksi vuotta tehokkaasti johdettua toimintaa ja yt-neuvottelut käyntiin. Henkilökuntaa ja lähiopetustuntimääriä on vähennettävä?

En puutu aikuiskoulutuspuoleen, koska sen rahoitus tulee vaikkapa työvoimaviranomaisilta, yrityksiltä jne.
Sen sijaan nuorisopuolen leikkaukset alkavat huolestuttaa, koska verorahoilla pitäisi tuottaa mahdollisimman osaavia nuoria Suomeen ja tässä tapauksessa erityisesti Satakuntaan ja Vakka-Suomeen.

Lehtijutun mukaan nuorten koulutuksen opiskelijan lähiopetustuntimäärää lasketaan valtakunnalliselle tasolle. Siis teoriatuntien määrää vähennetään.

Lisäksi opiskelijoiden työssäoppimisen ohjaamista organisoidaan nykyistä tehokkaammin, jolloin ohjausta varten opettajalle varattava työaikaa opiskelijaryhmää kohden vähenee.

Täysin käsittämätön päätös. Tämä juuri on alue, johon pitäisi satsata huomattavasti enemmän kuin nyt ja tulevaisuudessa vielä enemmän.

Osaamista arvioidaan ammatillisessa koulutuksessa näyttöjen kautta. Tulevaisuudessa työssäoppimisen merkitys sekä näyttöön perustuvat tutkintotilaisuudet lisääntyvät huomattavasti.

Jos nyt jo paineiden alla työskentelevien työpaikkaohjaajien tuki vähenee oppilaitoksen puolelta, ja vaikkapa työnantajan edustajat alkavat kokea, että oppilaitos pyrkii siirtämään opetusvelvoitteitaan heille, ei hyvältä näytä. Yritysten päätehtävä on tehdä tulosta.

Opettajan ohjauksen resurssi siis putoaa kahdesta tunnista/oppilas/opintoviikko yhteen tuntiin.
Tällä resurssilla sitten pitäisi hoitaa työässäoppimispaikkojen hankinta, sopimukset, työssäoppimisen suunnittelu, näyttöjen suunnittelu, näyttöjen vastaanotto ja arviointi, työpaikkaohjaajien koulutus ja ohjaus sekä koulutuspalvelujen kehittäminen työelämäyhteistyönä.

Olen hyvin huolissani työssäoppimisjaksojen kehittymisestä. Muodostuuko niistä ilmaisen työvoiman käyttömuoto vai kolmikantaisesti sovittu ja ohjattu oppimistapahtuma?

Aika näyttää.

Jukka Johannes Forsström
virtuaalityöntekijä
Pori

http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=SKA_newssite%2FAMLayout&cid=1194744701115&p=1194630499833&packedargs=packedargs%3DAMArticleCommentThreadDetails%25253AsortOrder%253Ddesc&pagename=SKAWrapper

https://www.facebook.com/olli.hakala.7/posts/283424495087127

http://ollihakala.blogspot.com/2012/03/olen-listalla-ensimmainen-saastamaan.html

4 kommenttia:

  1. Toimitusjohtaja kuittaa 2010-2011 aikaisen johdon 4 miljoonan vajeet nopsaan hymyssä suin (105.000,-€/v palkalla) sekä muiden jopa yli 5.000,-/kk (brutto) tienaavan henkilöstön kanssa. Jos ei riitä, otetaan talkoisiin mukaan kaikki yli 4.000,-/kk tienaavat WinNovassa!

    Kyllähän talossa VASTUU kannetaan, "44" kuvaa persauksiin määräaikaisille! Kymmenille on 2012 niin käynyt...tarkkaa lukua ei ole enää kerrottukaan! Häpeisivät ja erotettakoon tuollaiset ahneet YLIPALKATUT, omanedun tavoittelijat, aidon totuuden, moraalin ja oikeudenmukaisuuden häpäisijät OPETUSALALLA.

    VastaaPoista
  2. Esim. huhtikuun tulosraportti 2012

    "Olemme oikealla uralla kohti tervettä taloutta, minkä päälle voimme luoda menestyvää koulutustoimintaa pitkäjänteisesti ja yhteistoimin!"

    Mitä ihmeen tervettä on potkujen antaminen? Varsinkin kun usealle on annettu ymmärtää saavansa jatkaa!

    Ei sanaakaan irtisanottujen määräaikaisten tuntemuksista, potkuista persauksiin...??? (Monille oli luvattu muuta kuin potkut)

    Vastuullista vastuun kantoa sanoisin 2010-2011 vanhalta johdolta talossa, jossa on vieläpä yli palkkausta opetusalalla, suojatyöpaikkoja etc.

    Tervettä olisi ylisuurien palkkojen leikkaus ja turhien päälliköiden ulos saneeraus.

    Kehun sitten vasta, kun on aihetta... Nyt ei ole. Syksyllä/loppuvuonna 2012 ennustan kaaosta, joka on kuin onkin lähtöisin ahneudesta, loppujen lopuksi! 2010 alkaen piti syntyä säästöä, toisin kävi... koordinaattoria koordinaattorin perään, tittelien jako hulinaa!

    VastaaPoista
  3. (Tuntematon)4.6.2012 18:13
    Näimpä juuri oppilaitoksen tärkeimmät asiakkaat ovat opiskelijat! Ja oikeassa tuntuu olevan aiemmin kirjoittaja siitäkin, että johto on pihalla kuin.... Jotenkin nyt tuntuu, että onko jossain jopa ollut aika iso numerovirhe, että tällaiseen tilanteeseen on joutunut näin pienessä ajassa.... Luulisi jo joku kiinnostuvat alkuperustamisen johtoportaasta... mikä olit ennen ja mikä sinusta tuli Winnovassa ja mikä on kokemuksesi...

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)2.6.2012 00:40
    Ihan ulkopuolisena keskustelua seuranneena tulee mieleen, että oppilaitoksen johto on ihan pihalla koulumaailmasta.Rahan tuovat opiskelijat taloon valtionosuuksilla ja he tarvitsevat opetusta eli opettajia.Nyt säästöt kohdentuvat suoraan nuoriin ja heidän saamaansa opetukseen.Tästä tietysti saadaan suurin säästö, koska opettajat ammattiryhmänä suurin menoerä yhtiössä.Johdon yläpuolella olevan tahon pitäisi nyt kantaa vastuunsa ja ohjata johto oikeaan suuntaan eli säästöjä tulisi saada koulutusta tukevista palveluista sekä ylemmästä johdosta, tällöin vaikutus ei kohdistuisi nuorten oppimiseen.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)31.5.2012 21:45
    Onhan varmaan perusteltua, että lastentarhanopettaja on nuorisopuolen rehtori, aikuiset edellyttävät aikuista osaamista......

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)31.5.2012 18:07
    Niin ketään ei lomauteta :? Määräaikaisia ei jatketa eikä vakinaistettu, vaikka tarve olisi ollut suuri! Mikä hätä olisi ollut kesänaikana, jos edes jotkut johtoportaasta (laajasta sellaisesta) olisi laitettu pariksi viikoksi pakkolomalle????
    Mikähän lie syy siihenkin, että aikuiskoulutuksesta tuli nuorisopuolen rehtori ja nyt aikalailla nuorisonpuolelta (metsästä) tuli aikuiskoulutuksen rehtori.... Alojen ammattitaito???? ja tuntemus????

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)31.5.2012 12:57
    Kun Winnovan johtotroikassa hääräilee Porin ammattiopiston luonnonvara-alan entinen toimialajohtaja, ei WinCapitalNovan johdon eettisyys ole mistään kotoisin.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)31.5.2012 08:38
    SK voisi julkaista Winnovan mitäänsanomattoman vastineen myös netissä.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)30.5.2012 21:03
    Mahtavako nuo päälliköt, koordinaattorin, johtajat, mitä lie nimityksiä heillä onkaan kun katsoo yhteystietoja edes tietää mitä täällä "puhellaan"??? Heitä ei taida säästöt koskea muuten kun sillä että he tekevät päätöksiä, jotka koskevat toiminnan ylläpitäjiä.......

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)30.5.2012 18:53
    Hyvä kirjoitus, mutta kertoo firmasta melkoisesti, kun kukaan ei vastaa, joka vastuussa näistä päätöksistä.

    VastaaPoista
  4. Yli 100 määräaikaista saanut jo potkut... Että tälläistä vastuun kantoa, talouden hoitoa, ennakointia ym. johdossa, kohtuuttomilla palkoilla ja palkkarakenteilla.

    WinNovan alkaessaan 2010 piti tuoda säästöjä JOHDOSSAKIN! Edes vastuun kantoa... Mutta ei mitään. Joka viidestoista päivä suu on virneessä kun saa katsoa palkka tilin saldoa ja loppujen lopuksi ah niin pienellä vaivalla! Vastuun kantavat siis ne yli 100 pois potkittua, joille usealle on annettu ymmärtää töiden jatkuvuudesta.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.