Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kelalle kysymys nurinkurisesta järjestelmästä...



ETVK Olli Hakala, sihteeri. 

Euroopan Neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea on antanut päätöksensä Suomen Sosiaalioikeudellisen Seuran (SSOS) tekemään kanteluun Suomen perusturvan tasosta. Komitea katsoi, että Suomen perusturvan taso ei täytä Euroopan Neuvoston sosiaalisen peruskirjan vaatimuksia. 

Sosiaaliavustuksia koskee peruskirjan 13§1 artikla, jonka mukaan sopimusvaltion tulee varmistaa, että jokaiselle, jolla ei ole riittäviä tuloja, annetaan riittävää apua ja sairaustapauksissa riittävää hoitoa.

Komitean päätöksen mukaan ei voida pitää varmana, että kaikki tarpeessa olevat henkilöt saavat riittävästi toimeentulotukea, vaikka esimerkiksi osa toimeentulotuen saajista saakin lisäksi harkinnanvaraista tukea.

Komitea on oikeilla jäljillä sillä Suomen perusturvajärjestelmä on päinvastainen peruskirjan 13§1 artiklaan nähden jonka mukaan sopimusvaltion tulee varmistaa, että jokaiselle, jolla ei ole riittäviä tuloja, annetaan riittävää apua ja sairaustapauksissa riittävää hoitoa.

Järjestelmä nimittäin toimii perusturvan piiristä syrjäyttävästi. Kun perusturvan piirin olisi syytä päästä, niin yleensä edellytetään henkilötason kontaktia. Ulosheitto toimiikin varsin automaattisesti ns. suoraan ”puuntakaa”. Ei tarvita henkilötasoa silloin, kun tuet irtisanotaan. Jos järjestelmä olisi artiklan 13§1 mukainen, niin käytäntö olisi luonnollisesti juuri päinvastoin. Tai ainakin ennen perusturvan lakkauttamista asian oikeellisuus varmistettaisiin aina viranomaisista henkilötasolla, pitääkö siis atk kirjaus paikkansa. 

Käytännön elämästä esimerkki: Maistraatin ”atk” ilmoitti tuen tarvitsijan asuntoon haamuvuokralaisen. Tuet loppuivat saman tien, ilman mitään varoitusta. Tuen tarvitsijalle lähti ”automaattisesti” ilmoitukset, että tukenne on lopetettu ja maksakaa heti kaikki saadut tuet takaisin korkoineen. Näin siis käynnistyi eräskin Turkulainen terveyden ja hengen vaarantava pitkäaikaissyrjäyttäminen Suomalaisesta yhteiskunnasta, johtaen yksilön asunnottomuuteen ja terveyden menetykseen. Tämä oli siis vain yksi esimerkki yhdistyksemme tietoon tulleista nurin kurisesta perusturvajärjestelmästä Suomessa. 

Lisää infoa: http://www.etvk.fi/euroopan-sosiaalisten-oikeuksien-komitea-minimitoimeentulon-taso-on-suomessa-riittamaton/

Kysymys pitkä Kelalle: Suomessa perusturvaa "sosiaaliluukulta" hakiessaan joutuu ns. todella tekemään töitä, selvityksiä ja "lippuja ja lappuja", sekä useimmiten pitää hyvin nöyränä lakki kourassa jos mahdollisesti jotain voisi saada, alistettuna, nöyränä ja henkilökohtaisesti! Olen itsekin sen kokenut ja ex-yrittäjänä pitää olla vieläkin nöyrempi, kun olet kerran epäonnistunut ihminen ja lisää lisäselvityksiä tietenkin. Sain jo 90-luvulla niin huonoa kohtelua, vaikka olinkin silloin monessa asiassa "untuvikko" ja vietävissä, sanoin virkailijalle: ”Kuka oikein on esimiehesi, minulla olisi hänelle asiaa.” Sain edes hetken kokea olevani taas ihminen, käytyäni naisjohtajalle kertomassa tuntojani, joka sillä kertaa omalla kohdallani asiassani, auttoi silloin minua "palvelleen" virkailijan käytökseen huomattavasti.

Mutta tiedän, että Suomen kansa on joutunut jo pitkään pääosin esivallan toimesta (mm. sanktiot viranomaisten virheistä on olemattomat, jopa rikoksista!) hyväosaisen n. 60%:sentin ja etenkin sen eliitin harjoittamaan köyhän alentamiseen, väheksymiseen, kyykittämiseen, arvostelemiseen kaikin keinoin, sekä suoranaiseen valehteluun ja vieläpä (rakenteellinen moraaliton korruptio) pahavelijärjestelmiä kestämään... sosiaaliluukullakin?! Puhumattakaan henkisestä väkivallasta ja kiusaamisesta mm. työpaikoilla ja kouluissa, kouluttaen meitä eriarvoiseen yhteiskuntamme "oravanpyörään"! 

Kokemuksesta voin sanoa senkin todella suureksi ongelmaksi myös, sillä mikään instanssi Suomessa ei oikeasti auta kiusaamisen uhreja, se on pääosin silmänlumetta harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, ehkä joku eliitin Hilkka Ahde saattaa saada jotain oikeudenmukaisuutta, mutta ei n. 40%:sentin Suomen alkuperäiskansan uusköyhälistö sitä todellakaan enää saa.  
http://ollihakala.blogspot.fi/2015/05/kiusaamisessa-mm-tyopaikoilla-ja.html

Kysymykseni jatko-osa on: Miksei tosiaan tukia voisi hakea tietokoneen tai vastaavan avulla, ja jos jotain ongelmia on tai epäilyksiä ilmenee, sitten vasta pyydettäisiin fyysinen käynti. Suomessa toimii tosiaan tietokone automatiikka armottomasti toisinpäin, jos on joku ongelma, virhe ilmenee, kaikki tukesi kyllä katkaistaan välittömästi kuin kananlento ja vaaditaan vielä usein maksetutkin takaisin! Eikö ennen katkaisua olisi järkevää tuen saaja tavalla tai toisella saada henkilökohtaiseen kontaktiin ja selvittää asia face to face, ennen totaalista, tärkeän perusturvan katkaisua, joka saattaa olla sitten viimeinen piste hyvinkin monella Suomalaisella jo... Jos sitä nyt yleensä on saanut! 

Perusturvamme taitaa olla Suomen kylmä talvi huomioiden, Euroopan huonoin. Näin rikas eliitti pääosin on tahtonut! Köyhä ei ole enää vain kyykyssä, se halutaan tuhota... No siitäkin olisi informaatiota, mutta Kelalta kysyttäessä pitäydyn tässä olennaisessa, aiotteko muuttaa/palauttaa Suomessa perusturvaa sellaiselle tasolle, että ihmisarvo säilyy Suomenkin alkuperäis kansalla/väestöllä?

Kysyvin terveisin: Olli Hakala Pori

ETVK sihteeri http://www.etvk.fi/



.





.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.