Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 7. marraskuuta 2015

"Bilderbergiläis agendojen" tarkoituksellinen vaikutus yhä tehostuu Suomessa 40% uusköyhällistöön...




Hallituksen kannattajille: Sain eläkeläiseltä kirjeen.


Kaikki saavat tietenkin vastata ja kommentoida tätä kirjettä, jota olen hieman lyhentänyt. Tai oikeammin jättänyt pois "liian henkilökohtaisia yksityiskohtia", joskin oli lupa nekin sisällyttää tähän blogiin.  Kirjeen kirjoittaja kertoi minulle että se on osoitettu puolueelle, jota hän oli aiemmin äänestänyt kaksi kertaa.  

Minua kiinnostaa aivan erityisesti hallituksen kannattajien kommentit, kokemukset ja ajatukset vähävaraisten ja sairaiden eläkeläisten tilanteesta ja kuinka tämän lukijat yleensä näkevät näiden leikkausten auttavan Suomea nousuun?   
Kirje:
Avoin kirje Perussuomalaisille ja Sipilälle (Keskusta) sekä myös Kokoomus, mutta heidät tunnetaankin jo! 

Siis kysymys kuuluu, miksi leikkaatte pieneläkeläisiltä joilla jo nyt tulot menee alle sen, mitä kuuluu olla? Eläkkeensaajan asumistukileikkaus syöksee eläkeläiset toimeentulotukiluukulle ja luuletteko ,että jokaisella vanhuksella on netti ja tulostin, että pitää loppuelämä nyt alkaa tulostaa jokaista tiliotetta ja laskua. Onko teillä yhtään tajua missä jamassa me jo nyt köyhät eletään??? Köyhyysrajalta köyhyysrajan alle!!

Timo Soini lupasi että alle 1000 € kk tienaaviin ei kosketa? Miten kävi? Juuri heiltä viedään suhteessa eniten ja ihmiset ajetaan toimeentuloluukulle!
Loppuelämäksi - vanhukset ja sairaat!
Itse saan eläkettä 770€ kk ja vuokra 600€ kk. Osaatteko laskea paljon jää käteen? Missä teidän moraalinne on? Onko teillä omaatuntoa?
Samalla eläkkeet jäädytetään eli elän vuosia alle 770€ per kk ja lääkekulut nousee, vuokra nousee 2016 alussa mutta Meiltä vaan leikataan vaikka jo nyt eletään köyhyydessä???
Nyt käteen jää vajaa 540€ kk, mistä maksan vuokran jälkeen kaiken (sillä juuri ja juuri pärjään nyt). 
Leikkauksen jälkeen käteen jää vajaa 400€/ kk, koska asumistukea leikataan ja vuokra nousee ensi vuonna ja kansaneläke laskee. (Lukekaa tästä Kelan sivuilta). Tosin siihen ette viitsi edes vaivautua! Koska Pilvilinnassa on hauska elää mitä väliä mitä Rintamalla tapahtuu!!!

Teitä äänestin 2 kautta, (persuja) mutta taatusti en koskaan enää äänestä. Kadun sitä syvästi! Miksei teiltä leikata, joilla on siihen mahdollisuus antaa? Kun tulonne ovat kuukaudessa samat kuin itellä vuodessa (jopa enemmän)? Missä on se Kristillinen vakaumus jossa Jeesus sanoo, että muistakaa köyhiä? Ei missään.

Tiedättekö miltä tuntuu kun ei enää voi ostaa lääkkeitä? Itellä on syöpä ja monta selkäsairautta, mutta enää ei ole niitäkään varaa ostaa, koska kaikki, kaikki lääkkeet kallistuu?
Kuinka moni pieneläkeläinen itkee ja ovat ahdistuksessa, koska ei ole enää ketään puolustamassa, kun tekin kehtasitte mennä mukaan hallituksen leikkauksiin. olisi luullut Soinilla olla selkärankaa sanoa EI ja Hanna Mäntylä, joka puhui mitä sattui kun luovutettiin eläkkeensaajan adressin ja Rehula.

Olen todella viettänyt unettomia öitä (sekä tuhannet muut eläkkeellä olevat) sekä kivut vaan lisääntyneet tässä tuskassa ,kun ihan kevyesti leikkaatte ja samalla tiedätte että eläkkeet jäädytetään ja laskee ensi vuonna .
Teillä senkus palkat nousee vaan eikä niitä jäädytetä ja olette olevinaan niin hyviä ja viisaita päätöksissänne. Häpeän teidän puolueita ja ihmisiä sentäs tekin olette, joilla pitäisi olla tunteet, mutta onko nekin leikattu pois, kun sinne Arkadianmäelle pääsitte?

Samalla lehdet julkaisee teidän mahtavia ansiotulojanne, joita köyhä ei kuin unissaan ole nähnyt.
Teidän helppo mennä kauppaan ja ostaa kalliita kenkiä, vaatteita, kodinkoneita, kun ei tunnu rahallisesti missään. Meillä köyhillä ei ole varaa kuin kulkea samoissa ryysyissä ja silmälaseja ei pysty uusimaan, halvimmat kengätkin maksavat maltaita. Ja jos joku kodinkone hajoaa on se yksi katastrofi.

Suomi on syöksymässä Eläkeläiset todelliseen tuhoon!!! Pelottaa jo odottaa ensi vuotta. Mistä kaikki tuhannet eläkeläiset löytää halvat asunnot, miten on varaa muuttaa? On muutenkin häpeä monella kertoa miten köyhä sitä on, kun hyväosaisilta tulee kyllä tekstiä joka asiaan ja haukut.
Ei voi harrastaa; kaikki maksaa. Jos vielä jalat pelaa, voisi sentäs ilmaiseksi lenkille mennä, ikivanhoilla lenkkareilla. Millä köyhä ostaa ylipäätänsä mitään kenkiä kun kaikki rahat menee vuokraan, sähköön, veteen, ruokaan ja lääkkeisiin? Ja nyt viedään vielä lisää.

Kiitos Päättäjät olette niin ymmärtäväisiä tuhotessanne Eläkkeensaajan asumistuen joka ollut voimassa vuodesta 1972 ja on henkilökohtainen tuki viimeisinä vuosina elävälle!!! 

http://henry.puheenvuoro.uusisuomi.fi/205980-hallituksen-kannattajille-sain-elakelaiselta-kirjeen

---------------

Kommentia: 20-30 vuotta on siis Suomea monin "free mason pankkiirien" agendoilla hyvin alasajettu ja liberalismilla arvot raiskattu...Mutta matuille; tervetuloa!!? Otetaan velkaa heidän takia, että islam invaasio tuhoaa loputkin maastamme. Lopullista maamme tuhoamista yrittämällä yrittävät! Voihan... Xy%&?/()¤"=`?!

-Satakunnan Olli- Pori
Deus Protector Noster,
Porin vaakunan mukaan

http://ollihakala.blogspot.fi/2015/11/totuus-siirtymassa-vastamediohin.html

.

1 kommentti:

  1. 3 x SSS JÄÄ SUOMEN HISTORIAAN ENITEN "BILDERBERGILÄIS FREE MASON" SAATANALLISTEN AGENDOJEN MYÖTÄILIJÄNÄ, MITÄ TULEE ISLAM INVAASIOON. TODELLISENA MAAN PETOKSENA SUOMELLE. STUBB TODENNÄKÖISESTI ENITEN, MUTTA MUUTKIN SS:T TÄYTYY TIETÄÄ...

    ARVOKONSERVATIIVISIIN ARVOIHIN KUULUU MYÖS RAJAT MAALLE JA EI "OHI OMAN KANSAN SAA MENNÄ." MUUT SEKTORIT/ARVOT ON 20-30 VUODEN AIKANA JO RAISKATTU... NYT ON SUOMEN "HENKIIN JÄÄMISESTÄ" ENÄÄN KYSYMYS...ONKO TÄMÄ LOPULLINEN LOOSHI ELIITIN "RAPPARI" NAULAN ISKU SUOMI FINLANDIAN ARKUUN?! https://www.facebook.com/169238789756946/photos/pb.169238789756946.-2207520000.1446924396./1144247568922725/?type=3&theater

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.