Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 30. huhtikuuta 2012

YT- Neuvottelu. Stephen Elop 42,5 kertaa parempi ihminen???

-Alustukseksi-  Summa summarum, toki haluan kehittyä ja jatkaa WinNovassa, sekä haluan 2-3 kohdasta sopimuksen, jonka voin hyväksyä.
Tänään perjantaina 4.5.2012 169 päivää puolikuurona.
17.11.2011 to olin WinNovassa  ”partamallina” ja myös tukkani pestiin sekä laitettiin hiusvettä. T Climbazole Scalp Tonic sisältää mm. etyyli alkoholia ja muistan hyvin kylmän ja kirvelyn tunteen korvassa, joka helpotti aika pian. Aineesta sisällysluettelo, monet aineista saattaa aiheuttaa kuulon alenemaa, en tiedä. Mutta kuulo ainakin meni. Iltaan mennessä, joka tapauksessa korvat kipeentyivät ja tuli kuumetta, sekä otin 800 buranan, jolla sain nukahdettua. Ja siitä asti olenkin ollut ”puolikuuro”. Tänään pe jo 169 päivää! Osa kuurous on monella tavalla haitannut työtä, vapaa-aikaa, kotona monin tavoin ja ”henkisesti” alkanut syömään miestä…
Kai WinNovalla joku vakuutus on tällaisten varalle, vahinkoja aina sattuu.  Ja syy yhteys on selvä, kummatkin korvat kipeytyivät, kuuroutuivat, ja kumpaankin mennyt nestettä saman päivänä. 

Kukapa arvioisi kivun, säryn ja haitan (169 pvä) määrää tähän asti rahassa tai miten se halutaankin huomioida sitten?  Entäpä, jos on pysyvä haitta!?

4.5.2012 Neuvottelu työkyvystä/työtehtävistä/työsuhteen päättämisestä
1. -työkyvystä Päivi R kertomus 17.04.2012
2. -työtehtävistä; Hyvin on mennyt nyt, kun alun alkaenkin minulle kuulumaton (yllättävän raskas kunnolla tehtäessä) savusaunan lämmitys ja siivous on vihdoin poissa tehtävistäni.
3. -työsuhteen päättäminen.

Haluaisin toki edetä ja kehittyä WinNovassa, mutta jos se tehdään moraalin ja oikeudenmukaisuuden silmissä mahdottomaksi, sille en minä voi mitään. Jos WinNovan arvoja paperilla on seuraavanlaisia;
WinNovan arvoja ”paperilla”, eli siis pitäisi olla…Arvostamme työtovereitamme, opiskelijoita ja muita yhteistyökumppanejamme sellaisina kuin he ovat. Hyväksymme erilaisuuden. (?)

Kohtelemme toinen toisiamme tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. (?)

Olemme kanssakäymisessämme avoimia ja rehellisiä, unohtamatta hienovaraisuutta ja hyviä käytöstapoja. (?)

Pyrimme selkeyteen työtehtävien, vastuiden, valtuuksien ja toimintaprosessien kuvausten osalta. (?)

Toteutamme johtajuutta joka tasolla ja joka suuntaan ottamalla vastuun asioiden kehittämisestä. (?)

Noudatamme tervettä taloudenpitoa kaikessa toiminnassamme. (?)

Eläkeikään 17 vuotta, ilman indeksiä noin 701.760,- (Josta sitten palkka ja eläkekin muodostuu) menetys se olisi minulle, jos esim. olisikin etukäteen päätetty maksaa surkea 18kk-24kk irtisanomiskorvaus pienistä tuloistani! (36.000,- - 48.000,- €)
17 v eläkeikään, ei ole suotavaa, että minulle kävisi samalla lailla kuin Porin kaupungilla työskennelleen Jari Lehden, "Oloneuvos". Jari ei työllisty, eikä pääse eläkkeelle... 6-7 vuotta jo! Nyt jo ansaitsemaansa omaisuuttaan myyden ja 350,- kk/tuloilla. Hän on työpaikkansa puolesta leimattu mies, näin minullekin kävisi, ellei jo ole käynyt, aitoa totuutta, moraalia ja oikeudenmukaisuutta esille tuodessani. Blokissani lisää infoa kaikesta. 



Haluan korostaa, että tässä on nyt 3 asiaa käsittelyssä...

1.
2008–2009 15kk helvetti, 2. Kuulon alenema ja sitten 3. "Kultainen kädenpuristus"
työsuhteen päättämisestä tai mahdollisista muista mahdollisuuksista toivon mukaan.

Kaikki vaihtoehdot avoimena, haluaisin toki kehittyä, edetä WinNovalaisena... (Olen sen ennenkin esille tuonut) mutta epäkohdat, epävarmuus WinNovan moraalista ovat minut saaneet ajattelemaan jo jopa kultaista kädenpuristusta....

17 vuotta eläke ikään olisi ilman indeksejä..... n. 2000,-/kk x 1,72 = 3440,- x 12 kuukautta = 41280 vuodessa. Eläke ikään mennessä 17 x 41280,- = 701.760,- !!!

Jos tietyt "hyvävelijärjestelmät" tekevät "koiran työnsä" hyvin... en ikinä työllisty Porissa enää mihinkään ja menetän ainakin 701760,- euroa "työ tuloja" ilman indeksi korjausta! (Näistä eläkkeet yms. muodostuvat) Jari lehden kohtalo jo 6-7 vuotta, vaikka voitti laittoman irtisanomisen Porin kaupunkia vastaan!

Totta kai toivon, että kaikki menisi toisin ja voisin edetä, kehittyä WinNovassa... Olen osani henkisen väkivallan suhteen, yhden ihmisen työhistoriassa varmasti jo kärsinyt, ja vain helvetillisiin ahdistuksiin/vaikeuksiin/epäkohtiin haen oikeutta. Meidän WinNovan henkilökunnassa on jokusia, jotka ei kuuluisi enää välttämättä olla... tällaisten ihmisten teot työyhteisöissä Suomessa aiheuttaa niitä itsemurhia jopa! (N. 300kpl vuodessa) https://www.facebook.com/groups/224174243936/ 

Syyttömästi mm. henkisen väkivallan, valehtelun uhrina 2008-2009 Porin kaupungilla/Porin ammattiopisto. Itse-oppineen työhyvinvointi/moraalikoordinaattorin silmissä johdon osaamaton/vastuuton toiminta 2010-2011 johti WinNovassa YT katastrofiin 2012 ja monen, moni sai potkut ja vielä saa... Vastuun kantajia yhä odotellaan, lähinnä niitä tekoja…






Kun mm. WinNovan johtoon saadaan lisää; Aitoa totuutta, moraalia ja oikeudenmukaisuutta... hyvää tulee! Deus Protector Noster Porin vaakunan mukaisesti. Mutta, jos ei saada, WinNova on "itsetuhon tiellä" liberaali humaaneista ponnisteluista huolimatta... http://ollihakala.blogspot.com/2011/10/piip-piip-miehia-makkaramiehia-ja.html  Suomessa 1000 ihmistä vuodessa poistuu oman käden kautta, monet heistä olleet loppuun asti (300kpl) työpaikka ja koulu kiusattuna/rääkättynä. https://www.facebook.com/groups/224174243936/
-------------
4 miljoonaa euroa pitää säästää 2012? Niinkö? Mistä ne 4 miljoona tarkalleen säästetään?
Wuorowaikuttajat (800 henkilökunta) kaikki; Onko tässä ideaa?
Max. 4000,-/kk brutto palkkakatto koko taloon... jos ei riitä, satanen kk alaspäin niin kauan, että riittää. Näin se johtokin osallistuu talkoisiin, joka tilanteen on luonutkin. On myös aika erikoista, että "pahnanpohjimmaiset" käyvät töissä ja ovat aivan (eu laskelma) köyhyys rajan lähellä/toisin sanoen elämä on jatkuvaa taistelua rahan riittämisessä pakollisiin menoihin. Moraali kuntoon talossa myös.... WinNovan henkilöstö politiikka ja sen hoito + johtoportaan "laskuvirheet" tai mm. poliittiset sulle, mulle, sulle, mulle touhut ovat aiheuttaneet vieläpä yt neuvottelut...
---------------
 Voisinko alkaa sovittaessa ensimmäisenä säästämään pakkolomalla vanhalle Win johdolle rahaa? Olen myös käytettävissä/konsultoitavissa moraalikoordinaattorina...
Kuinka paljon WinNovalle säästöä syntyy kuukaudessa esim. noin 2000,-/bruttotulon työntekijällä (tasaluku helpompi ymmärtää)? Mennäänkö kertoimella x 1,72? WinNova säästöä n. 3440,- kuukaudessa?
4.000.000,- : 3440,- = 1163 kk
1163 : 12 = n. 97 (2000,-/brutto tuloilla) henkilöä pakkolomalla koko vuoden 2012... N. 48 henkilöä (4000,-/brutto tuloilla) jne. Minusta ehdottamani 4000,- palkkakatto tasapainoon pääsemiseksi on erinomainen, + satanen alaspäin niin kauan, että 4.000.000,- etukäteen "syöty" on balanssissa, mitä tulee oikeudenmukaisuuteen ja moraaliin. Johtoryhmä on koko sopan itse keittänyt ja saavat eniten siihen osallistua.
Määrä-aikaiset potkittiin väärin jo pois... heidän vika tämä ei ollut, mutta eniten kärsivät tästä  moraalittomuudesta/vanhan johdon virheistä. Näin saatiin ehkäpä n. 1/2 miljoonaa "säästöön"... Ja lisää potkitaan toukokuussa 2012. Olenko asiassa "kartalla" mielestänne vai en?
Suomessa 1000 ihmistä vuodessa poistuu oman käden kautta, monet (300) heistä olleet loppuun asti rääkättynä/ työpaikka kiusattuna. https://www.facebook.com/groups/224174243936/
Kehittyen edeten WinNovassa moraalisestikin etukenossa tai sitten se…

1. KUNNON kultainen kädenpuristus XX0.000,- ! Vastapuolella mahdolliset 17 vuoden  ”701760,-” + indeksin ja eläkemenetykset, todennäköisesti hyvävelijärjestelmien kautta mustamaalauksin. (Alimittaiset
18kk-24kk irtisanomiskorvaukset 36.000,- - 48.000,- € pitää tarkoin harkita.) 17 vuotta eläke ikäänkin pitää elää jotenkin, Porissa ainakin "korvamerkittynä"...

2. Kuulon alenemasta (Vakuutus) XX0.000,-    (ja/tai 169 pvä haitta?)

3. 2008-2009 15kk helvetti  17.500,-

Ei Stephen Elop oikeasti ole 42,5 kertaa parempi ihminen kuin minä… Vai onko?
(1.530.000: 36.000= 42,5) 18kk irtisanomiskorvaus. 5,5 kertainen piisaa minulle jo…

Jos tulevaisuudessani on jonkunlainen oikeudenmukaisuus myös toimeentulollisesti, eli 17 vuotta eläke ikään asti huomioituna, se takaa myös sen, että asia on suljettu ja kirjoitukset asian tiimoilta kirjoiteltu. Mutta epäoikeudenmukaisuus aikaansaa takuu varman moraalittomuuksien/vääryyksien esillä pidon, kuten tähän astikin vuodesta toiseen, ikuisesti...

Aitoa totuutta, moraalia ja oikeudenmukaisuutta, Deus Protector Noster!
T: Olli Hakala Pori
SHERWOOD † REAL † MEDIA † NEWS ™

6 kommenttia:

  1. Summa summarum, toki haluan kehittyä ja jatkaa WinNovassa, sekä haluan 2-3 kohdasta sopimuksen, jonka voin hyväksyä.

    VastaaPoista
  2. Neuvottelun tulos pe 4.5.2012 PerusSetti loppujen lopuksi. Hengähdystauko. Neuvottelut jatkuvat toivon mukaan tulevaisuudessakin moraalissa ja totuudessa. "Kultaista kädenpuristusta" ei tullut, se jäi alle "pronssi" tasonkin, ja hylkäsin sen välittömästi. 169 päivää puolikuurona, jäi tässä vaiheessa vielä kokonaan käsittelemättä. Jatkossa työkykyni/terveyteni tutkitaan, testeissä olenkin jo käynyt.

    Kuurous syö oikeasti jo miestä...

    Summa summarum: Työt jatkuvat, työnkuvaan pientä muutosta. Ok. Jatkossa toivo kehittyä ja edetä talossa säilynee... WinNovan moraalinen/taloudellinen tilanne eniten huolestuttaa. Ensi viikolla vk 19 satelee potkuja määräaikaisille, ennustan syksyksi talossa kaaosta. Onko vanha johto ottanut mitenkään vastuuta 2010-2011 ja millä määrällä € / tavalla?

    Itse en siis ole saanut mitään oikeutta 2008-2009 tapahtumista, osalliset (valehtelija ja kiusaajat) edelleen WinNovan tai Porin Kaupungin palkkalistoilla. 15kk helvetistä 17.500,- ikuinen korvaus pyyntö WinNovalta ja/tai Porin kaupungilta. (Korjataan indeksillä, jahka keritään)

    Olli Hakala Pori (itseoppinut yli 4 vuotta) Työhyvinvointi/moraalikoordinaattori
    Deus Protector Noster / 150.000 Suomalaista

    VastaaPoista
  3. Olli Hakala

    ‎174 pvä puolikuurona! Haittaa töitäni ja elämääni. Opettajan ja oppilaan viaksi en tätä laske. WinNovalla pitää olla joku vastuuvakuutus, joka korvaa! Jos olisin WinNovan toimitusjohtaja, olisi varmaankin empatiaa/ymmärrystä saanut ja asia olisi hoidettu nopeasti... Mutta kun olen WinNovan "pahnanpohjimmaisia" ja kirjoitan ikäviä totuuksia 2008-2009 15kk henkisenväkivallan kokemuksistani, ei vanha johto... minusta paljoa välitä... Mutta haen vain oikeutta ja kohtuutta, euroissa kai näitä hoidetaan? Joko olisi Lasse aika? Haluan toki myös jatkaa ja edistyä WinNovassa, mutta puhtaalta pöydältä! Näin uskon Lassenkin ajattelevan, ja jos ei ajattele, hän on todellakin väärässä firmassa töissä yli 100.000,- vuosipalkalla.

    T: 174 pvä puolikuurokin!
    http://ollihakala.blogspot.com/2012/04/alustukseksi-tanaan-perjantaina-4.html

    VastaaPoista
  4. Henkiselle väkivallalle kovemmat sanktiot


    Vihdoinkin ollaan heräämässä siihen, että henkinen väkivalta työssä aiheuttaa uhrilleen valtavia seuraamuksia, ei pelkästään työpaikan menetyksen, vaan seuraamuksena on yleensä vakavaa masennusta joka pitkään jatkuessaan halvaannuttaa uhrin täysin.

    Kari Tolvasen esiin tuoma esitys lakimuutokseen, pidentää rikoksen vanhenemis aikaa kahdesta vuodesta viiteen vuoteen, tämä edesauttaa sitä, etteivät rikokset vanhene ennen syyttäjälle pääsyään. Henkinen väkivalta on kasvussa, siihen mahdollistaa työpaikoilla kiihtynyt kilpailu, ja taistelu työssä säilymisestä. Yleensä henkisen väkivallan kohteeksi joutuvat juuri ne henkilöt, jotka työnantajan tuloksellisuudelle olisivat edullisimpia. Valitettavaa, että juuri nämä parhaat työntekijät joutuvat tahtomattaan tilanteeseen, jossa heidät pakotetaan irtisanoutumaan tai irtisanotaan sen jälkeen kun ovat yrittäneet selvittää asiaa työjohdon kanssa.

    Myös siihen etteivät viranomaiset osaa hoitaa, tai eivät viitsi hoitaa, asioita loppuun saakka siten kuin laki edellyttäisi, pitää puuttua. Asiat pysähtyvät liian usein työsuojelun pöydälle, vastapuolelle annetaan käsittämättömän pitkiä aikoja antaa oma vastineensa tapahtumien kulkuun. Tästä syystä moni tapaus on ehtinyt vanhentua jo ennen syyttäjälle pääsyään.

    On totta että henkinen väkivalta on tavallaan jo kriminalisoitu, se on rinnastettu fyysisen väkivallan kanssa samalle linjalle. Mutta edes poliisi tai muut viranomaiset eivät tätä aina ymmärrä, siksi myös henkisen väki vallan kriminalisointi omalla rikosnimikkeellään olisi kohdallaan. Toki on totta, että se mutkistaa jo ennestään vaikea selkosta rikoslakia, mutta jos henkinen väkivalta olisi omana rikosnimikkeenään, sitä olisi helpompi käyttää.
    Vastuu työpaikoilla tapahtuvasta henkisensä vakivallasta ei kuulu pelkästään työjohdolle, vaan osansa vastuun kantamiseen kuuluu koko työyhteisölle. Tapaus Hilkka Ahde, toi selvästi sen esiin, siinä tuomioita tulee myös niille jotka eivät tietäessään tapahtumista puuttuneet niihin. Jokainen on siis osaltaan vastuussa siitä, mitä heidän työpaikoillaan tapahtuu. Ahteen tapauksen myötä saamme julkisuutta saaneen ennakko tapauksen vihdoinkin, siis onhan näitä tapauksia ennenkin ollut, ja niistä on tuomioita annettu, ne eivät vain jostain ihmeen syystä ole kaikkien luettavissa, eikä niitä löydy edes Finlexistä. Asiakirjat ovat kuitenkin julkisia ja niitä voi tilata, jos vain tietää tapauksen käsittely numeron.

    Sari Suomela
    Mikkeli
    www.tyopaikkakiusatut.net

    VastaaPoista
  5. WinNovan johdon 2010-2011 huonon talouden hoidon, ennakoimisen ja varautumisen puuttumisen seurauksena, johdon vastuunkanto on 2012 = yli sadan määräaikaisen potkut WinNovasta.

    VastaaPoista
  6. "Hyvä mes" paha Stephen Elop sai n. 19.000.000 euroa kultaista kädenpuristusta, älyttömän palkkansa päälle... ja minulle lyödään vain laittomia varoituksia ja uhkauksia tilanteessa, jossa olen absoluuttisen syytön... Voi pojat, on tässä kontrastia kerrakseen!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.