Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Tietyllä loosi "eliitillä" Suomen "tappomeininki" päällänsä...



1 matu 6.733 euroa kuukaudessa! Suomen omasta kansasta jo n. 40%, 2,2 miljoonaa uusköyhällistönä, eliitin saatua yli 100 miljardin valtionvelasta isoimman potin taskuihinsa, sekä argressiivisen panama verosuunnittelun etc. takia jopa 40 miljardin veropetoksekset vuosittain... + plutonium talous ja paljon muita kauhistuksia, jotka ei todellakaan päivän valoa kestä!

Ei ihme, että Suomi on ex-oikeusvaltio!

Maahanmuuton lisääntyminen laittomasti rajojemme yli, kasvattaa valtion ja kuntien rahantarvetta vuonna 2016 808 miljoonaan euroon.

Esivallan käsittämättömien kehyspäätöksien seurausta:

2017 n. 808 miljoonaa euroa
2018 n. 808 miljoonaa euroa
2019 n. 808 miljoonaa euroa
2020 n. 748 miljoonaa euroa

Maahan tunkeutuvien, pääosin kuu epäjumalaa palvovien määräksi on laskelmassa arviotu n. 10.000 vuodessa. Miten mikään valtio tälläistä maanpetoksellista hyökkäystä kestää vuosikaupalla?!

On myös tehty jo laskelmia, että Suomeen mahtuisi 56 miljoonaa em. väestöä, väestötiheys laskelmien perusteella. Näin globaalinen eliitti loosi agendoideen pyrkii koko Euroopan muuttamaan "harmaaksi" massaksi ja tuhota kansalliset valtiot totaalisesti, moraalisesti, arvonsa ja ennen kaikkea kaiken aidon kristillisyyden (loppujenkin, mitä enää on jäljellä 20-30 vuoden mädättämisen jälkeen.) alasajo on tärkeintä.

Liberaali humanismi, 1% maailman rikkaimmat "mahtisuvut", loosi riitit ja ja valat, mm. 33 asteen "free pride mason banksterit" haluvat tuhota kaiken, nyt parhaillaan, Suomessakin. Historiaa hieman hyvä Suomen kansa tutkimaan ja katsokaa vaikka vaihtoehtomedioiden kautta, mitä Euroopassa tapahtuu! Hedelmistää puu tunnetaan ja Suomessa on tehty aivan idioottimaisia ratkaisuja, koska esivaltamme on mädätetty ja petoksella petetty. Ja Suomen kansa on kärsijänä, eliitin pääosin "sikaillessa" humanismissaan, petettynä ja osa tieten pettäjinä!

808.000.000 € : 10.000 laittomalla maahantunkeutujalla, veljet ja siskot kristityt unohtaen, hyljäten... Kuu epäjumala invaasiota suosien, oikein Kari Mäkisen johdolla!?

Tekee... n. 80.800 euroa vuodessa per tunkeutuja?!! Ja kuukaudessa siis 6.733 euroa kuukaudessa?! Missä 3XSSS ja esivallan oikeustaju on? Sielläkö?! Ja samaan aikaan 400.000 eliitin jo loosi "kuppaamaa" kanta Suomalaista työkokeiluunko ilmaiseksi?

Orjuuttaja pyrkii hallitsemaan Suomenkin, kansasta, "tervon" roskista halutaan orjia tai päästä eroon tavalla tai toisella. Tietty eliitti, joka tätä kaikkea globaalisesti ohjaa, nyt Suomessakin kiihtyvällä voimalla toimii koordinaattorinsa saatanan, luciferin voimalla ja päämäärillä.

Joko hyvä ystävä näet? Olen n. 15 vuotta sen eteen taistellut, työtä tehnyt, minulta on melkein kaikki maallinen ryöstetty, viety, selkään puukotettu kaikilla sektoreilla. N. 1000 Suomalaista päätyy itsemurhaan joka vuosi maassamme riistettynä, loppuun palaneena, kiusattuna jne, tietty eliitti on 20-30 vuotta tehnyt myyrän työtä, saatanan työtä loosien etc. kautta ja nyt liberaali humanismi kukoistaa, liberty, liberty, ihan kaikki suvaitaan ja syntikin!

WAKE UP SUOMI! YLEISLAKKO! (PASIFISTINA) JA HISTORIAA, SEKÄ AITOA TOTUUTTA TUTKIMAAN, NYT ON JO KIIRE!

RAJAT KIINNI! JA KUU EPÄJUMALAN PALVOJAT ULOS!

Vaikka paavinvaltakin yhtyi ennalta tiedetysti tähän valheeseen (ekumenia ja ennustettu globaalinen porttokirkko tässä muodostuu.) 2015 lopulla, että kuu epäjumala olisi sama kuin Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala.

Apostolien teot:
17:26 Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat

-Satakunnan Olli-
Realistina resistinä, niin täynnä tuskaa, liian tiedon takia, oi sinä rakas synnyinmaani Suomi Finland!
http://ollihakala.blogspot.fi/

Ja tämä "kortti" kestää kaikkien syytökset mennen tullen... http://ollihakala.blogspot.fi/2016/01/muslimeille-suomessa-ja-koko-maapallon.html

Ps. jos laskelmissa virheitä, oikaiskaa...

7 kommenttia:

  1. En ole kallellaan länteen, en itään, en vasemmalle, en oikealle... Olen vain -Satakunnan Olli- arvokonservatiivi, pasifisti, realisti resisti... Nyt kun tulee natottajien sotalaivastoa, panssariajoneuvoja, hävittäjiä etc. ja puolueeton, itsenäinen politiikka ollaan heittämässä (ilmeisemmin) Suomen turmioksi romukoppaan jne. Kuuntelen Moskovan iltaa ja mietin mitähän Putini tästä kaikesta miettii. Enemmistö Suomalaisista haluaisi olla rauhassa, ystävänä ison rajanaapurin kanssa, jatkaa puolueettomuus politiikkaa. Mutta kun se globaalille 33 asteen loosi mahtisuvuille ei käy, ja Suomenkin esivalta on "uunotettu" heidän agendojaan, liberaali humanismia pokkuroimaan, ordo chaokseen / nwo:hon ja tuhoten samalla kaiken arvokkaan, jota vaivoin on rakennettu maassamme...

    https://www.youtube.com/watch?v=68jw06N3Q-s
    https://www.youtube.com/channel/UCNv1MORI0EeCLEqUb6B8-1Q/videos?sort=dd&view=0&shelf_id=0

    VastaaPoista
  2. http://blogit.mvlehti.net/satakunnanolli/2016/04/18/tutkittavaksi-2016-timo-soini-ja-katolilainen-luomus-eu-kansallisten-valtioiden-tuhoaja/

    VastaaPoista
  3. Nämä Suomen erilaiset sudet n. 20% / 1,1 miljoonaa, "kusettavat" lähes kaikessa (esivaltaan sokeasti luottavaa lammas kansaa) 80% / 4,4 miljoonaa Suomen kansalaista... Suomi on ajat sitten ollut ex-oikeusvaltio, rippeitä jäljellä enään aidosta totuudesta, moraalista ja oikeudenmukaisuudesta. Saatana (okkultismi globaalein agendoin) on liberaalit lonkeronsa ujuttanut 20-30 vuodessa kaikkialle maassamme!

    Itse asiassa, esivaltamme on pääosin rakenteellisesti korruptoitunutta, ei tälläistä maanpetosta olisi voinut tapahtua esim. 40 vuotta sitten ja niin monella sektorilla! (Joka paikassa liberaali humanismi / okkultismi "jyrää"...!?)

    Wake UP Suomen Kansa! Rajat Kiinni!

    1 http://ollihakala.blogspot.fi/2015/11/suomen-tuho-noin-vuodessa-ordo-chaos.html
    2 http://ollihakala.blogspot.fi/2016/02/porin-kaupungin-valtuuston-kokous.html
    3 http://ollihakala.blogspot.fi/2016/01/suomen-kansa-paaosin-syyllistetaan.html
    4 https://www.facebook.com/olli.hakala.7
    5 https://www.facebook.com/Olli-Hakala-Satakunnan-Olli-kunnallisvaalit-2017-169238789756946/?fref=ts
    6 https://www.facebook.com/Jeshua-Kristus-Nasaretilainen-214804151871116/?fref=ts
    7 https://www.facebook.com/Porin-Jeshuan-Kristuksen-Nasaretilaisen-morsiusseurakuntalaiset-305221759657647/?fref=ts
    8 https://www.facebook.com/groups/224174243936/?fref=ts
    9 https://www.youtube.com/user/HakalaOlli/videos
    10 http://ollihakala.blogspot.fi/2016/01/avoin-rikosilmoitus-poliisille-221-yon.html
    11 http://ollihakala.blogspot.fi/2016/01/muslimeille-suomessa-ja-koko-maapallon.html
    12 http://ollihakala.blogspot.fi/2015/11/suomen-pelastaa-enaa-aito-totuus.html
    13 http://ollihakala.blogspot.com/2015/08/on-rukouksen-aika-suomen-puolesta.html
    14 http://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/ordo-chaos-globaalisesti-mm-islam-ja.html
    15 http://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/nyt-se-alkoi-george-orwell-ordo-chaos.html
    16 http://ollihakala.blogspot.fi/2015/09/turvapaikka-mtv3-9915-aitoa.html
    17 http://ollihakala.blogspot.fi/2015/10/oikeusmurha-porissa.html
    18 http://ollihakala.blogspot.fi/2015/10/saatanan-viimeiset-petokset-suomessakin_3.html
    19 http://ollihakala.blogspot.fi/2015/11/viimeisia-varoituksia-jihadista.html
    20 http://ollihakala.blogspot.fi/2013/12/musta-lista-nro-2-ja-3-porin-kaupunki.html
    21 http://ollihakala.blogspot.fi/2013/08/juha-vasama-porilaisten-jumala.html
    22 http://ollihakala.blogspot.fi/2013/09/julkinen-kirje-porin-esivallalle-ja_17.html
    23 http://ollihakala.blogspot.fi/2014/12/uuden-vuoden-puheeni-2015-5775.html
    24 http://ollihakala.blogspot.fi/2014/02/porissa-paskaa-paalle-totuuden-esilla.html

    Tärkeä juuri nyt!
    http://ollihakala.blogspot.fi/2013/07/survival-lumo-85.html

    Suomen kunniakansalainen Arto Lauri
    1 http://ollihakala.blogspot.fi/2011/10/arto-lauri-faktaa-ydinvoimasta.html
    2 http://ollihakala.blogspot.fi/2015/11/atomin-paluu-paattymaton-tarina.html

    Tämä blogi alkoi näin 2011
    http://ollihakala.blogspot.fi/2011/03/esivalta-suomen-laki-2011.html

    VastaaPoista
  4. STOP! KUN TULEE AJAT MAASSAMMEKIN LISÄÄNTYMÄÄN PÄIVÄ PÄIVÄLTÄ, JOSTA ET PIDÄ!

    MUISTA, OLIT SITTEN:

    -KRISTITTY (AITO TAI EPÄAITO)
    -JUUTALAINEN (AITO TAI EPÄAITO)
    -PROTESTANTTINEN
    -HINDU
    -BUDDHA
    -KATOLILAINEN
    -ORTTODOKSI
    -MUSLIMI
    -"VIISAS KREIKKALAINEN"
    -NEW AGE:LAINEN
    -OKKULTISTI LOOSILAINEN
    -JEHOVA
    -MORMOONI
    -AGNOSTIKKO
    -SEKULAARI
    -LIBERAALI
    -KAIKEN SUVAITSEVAINEN
    -JNE. IHAN MIKÄ VAAN...

    Apostolien teot:
    4:5 Seuraavana päivänä heidän hallitusmiehensä ja vanhimpansa ja kirjanoppineensa kokoontuivat Jerusalemissa,
    4:6 niin myös ylimmäinen pappi Hannas ja Kaifas ja Johannes ja Aleksander sekä kaikki, jotka olivat ylimmäispapillista sukua.
    4:7 Ja he asettivat heidät eteensä ja kysyivät: "Millä voimalla tai kenen nimeen te tämän teitte?"
    4:8 Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat!
    4:9 Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut,
    4:10 niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.
    4:11 Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut.'
    4:12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

    Johanneksen evankeliumi:
    3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
    3:17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
    3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
    3:19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
    3:20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
    3:21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt."

    JAE 20: MM. 33 ASTEEN FREE PRIDE MASON BANKSTERI LOOSILAISET, SAATANAN SYNAGOOGA JA VATIKAANI NÄIN TEKEVÄT, JA PÄÄOSIN ALEMMATKIN ASTELAISET/MARIONETIT JA MONET MUUT, SUOMESSAKIN...

    http://ollihakala.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. 26.4.2016 SUOMITUS, FINLANDIATUS

    NATOTUS, INVAASIOTUS, EPÄJUMALITUS, LIBERAALITUS, HUMANISTITUS ->
    EI PUOLUEETTOMUTUS, EI ITSENÄISYYTUS, EI KRISTUS, EI RAJOJATUS
    ->
    EUROTUS, LOOSITUS, 33 ASTEETUS, OKKULTISTITUS, YLPEYTUS, AHNEUTUS, KORRUPTIOTUS, GLOBALISMITUS, 21 AGENDATUS, USATUS, PLUTONIUMITUS, SÄTEILYTUS, SUVAITSEVAISUUTUS, ORDO CHAOSTUS, NWO:TUS, ISLAMITUS, FARISEALAISTUS, VATIKAANITUS, MAITREYATUS, ANTIKRISTUS, LUCIFERITUS, JAH-BUL-ON:NITUS...

    VALHETUS! LOPPUTUS!

    TOTUUTUS?

    KRISTUS?

    http://ollihakala.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Jo vuosia, vuosia olen tätä sensuroitua virttä 440 tuonut esiin... http://yle.fi/uutiset/taman_virren_kirkko_poisti_virsikirjasta__klikkaa_ja_veisaa_kapinavirsi_karaokena/8171540

    VastaaPoista
  7. Rankaviidan versio 440 https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.