Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 18. joulukuuta 2012

Tyydyttävää ratkaisua on etsitty...



Olen lähi-aikoina lounastanut (16.11.12 alk.) ja keskustellut TJ Lasse Schultzin kanssa lämminhenkisesti pitkään tilanteesta, vaikka olemme muutamista asioista eri mieltäkin, on käsitykseni hänestä muuttunut paljon parempaan suuntaan. Voisin sanoa nyt sen, että tämä pian 5 vuoden episodi ei ole Lassen vika, vaan syynä on jo kauan Porin Ammattiopiston ajoilta periytyviä "talon tapoja", ahneutta, moraalittomuutta, politiikkaa, hyväveliverkostoja etc. jotka sitkeästi istuu johdossa laajasti verkostuen... Ja vähän karrikoiden... Valta ja ylisuuret palkat vieraannuttavat johdon välinpitämättömäksi ja sen lähipiirin miltä tuntuu esim. "pahnan pohjalla" olla työpaikka kiusattu, syytön henkisen väkivallan uhri etc. tai sitten opettaja, jolla ei ole kunnon välineitä millä opettaa ja jännittäen olenko minä seuraava Nokialaisen 44:sen uhri...?! (Potkut) Kyllä henkilökunta onkin nyt kovilla WinNovassa, vastuuta on kannettu yli 100 määräaikaisen potkuilla ja ilmeisesti yhä jatkuu... Mutta milloin johto ja lähipiiri kantaa vastuuta WinNovassa omilla potkuillaan ja reiluilla palkan alennuksillaan, joita tarjoilin jo alkuvuodesta 2012?

Oikeudenmukaisuutta ja korvauksia yhä myös odottaen... myös kuulo vammastanikin!

Ystävällisin terveisin
Olli Hakala Pori
Deus Protector Noster

http://ollihakala.blogspot.fi/2012/12/kiitos-winnova-lahjoista.html

torstai 13. joulukuuta 2012

Haluatko lähettää tukeasi Intiaan?








Minulla on unelma...
Oletko yltäkylläisyydestäsi valmis antamaan/auttamaan...? 



Sinäkin voit sponsoroida/tukea


Hyljätyille, orvoille ja vähäosaisille ruokaa


Aitoa totuutta, moraalia ja oikeudenmukaisuutta Sanasta/evankeliumista

Haluatko lähettää tukeasi Intiaan?


Pastori Ashok Midasala
https://www.facebook.com/ashok.midasala?fref=ts


Meitä Suomalaisiakin on jo muutamia sen tehnyt...
Tukeasi tarvitsevat köyhät, orvot, lesket, aids tartunnan saaneet etc.

He saavat myös evankeliumin sanoman lisäksi ruoka-apua ja mahdollisuuksien (varojen) mukaisesti muutakin apua.


Isossa Intian maassa moni janoaa evankeliumia


Keskellä vanhempi rouva on juuri käynyt raamatullisella kasteella

Jos lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa, kerätkää, auttamalla lähimmäisiänne, aarteita taivaaseen...

Pori

Finnair

Olli Hakala unelma/hankekoordinaattori
Uskon Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin (ei erehtymisen mahdollisuutta) Jumalaan, mutta en kuulu mihinkään humaaniin lohkoon tai lahkoon. Ystäviä globaalissa morsiusseurakunnassa on kaikkialla ja on hyvä hyvää tehdä odotellessa "häälounasta".

Minulla on unelma... en tiedä toteutuuko se! Mutta mm. ihottumaa, psoriaista, atoopia jne. sairastaville kyseinen paikka (Intian itärannikko, Singarayakonda, noin 5km merenrantaan. 300km Chennai turistipaikkaan.) on edullinen paikka ihonhoitomatkoille ja todella edullisille 2 viikon aurinkolomille ilman "turistirysiä" sekä rahastusta,  alemmalla mukavuustasolla ainakin toiminnan alussa, pyrittäessä hinnat pitämään mahdollisemman alhaisina. 

Halutessa on mahdollista (ei pakko) jopa ihmisten kongreettinen auttaminen kristillisin periaattein, lomailun yhteydessä. Yhteis- ystävyystoimintaa esim. Porin WinNovan kanssa esim. maahanmuutto koulutuksen (jatkossa esim. lähihoitajakoulutus) merkeissä kristillisin arvoin tietysti ja Suomen lakien mukaisesti.

Kiinnoistuitko, haluatko tukea jollakin tavoin unelmaa/hanketta?



Ota yhteyttä: ope.hakala@gmail.com


Kaikki apu/ideat tervetulleita.

Haaveena aluksi on rakentaa monitoimirakennus, jossa voisi kohderyhmää monintavoin auttaa, sekä mm. motelli/hotelli tyyppistä tilaa majoitusta/ruokailuja/palveluja varten, jonka tuloista toimintaa voisi sitten jatkossa rahoittaa.

Toiminnassa ei pyritä liikevoittoon ja ohjekirjana tulonjakauttamiseen (mahdollinen voittokin) on UT ja kohteena Intian orpojen, köyhien, sairaiden ja vähäosaisten auttaminen.



Herra Jeshua (Jeesus) johdata! Amen!


Ystävällisin terveisin ja kerro unelmasta/hankeesta muillekin!


Olli Hakala Pori


Deus Protector Noster, Porin vaakunan tekstin mukaisesti!
 

tiistai 4. joulukuuta 2012

Kiitos WinNova lahjoista todennäköisistä 2012!


Kiitos WinNova lahjoista todennäköisistä 2012!

2008-2009 lahja (ei mitään), 2012 lahjat (osittainen kuulovamma, laiton varoitus juridestisekin)
Syyttömänä uhrina, "kissan" pöydälle tosin tuoden/tiedoksi ja siitä laittoman varoituksen saaneena.

Ketä minua pientä uskoisi, että 2008-2009 olen 15kk syyttömästi henkistä väkivaltaa kärsinyt Porin kaupungilla, 2010 alk. WinNovassa... ei anteeksi pyyntöä, ei sanktioita, ei korvauksia menetetyistä työtuloista, EI MITÄÄN...

Työterveyshuolto: Olemme huolissamme jaksamisestasi, sairaslomaa...?, otatko pillereitä? Ei todellista apua... pelkkää liirum, laarumia ja pitkäkestoisena kestäessä

hienovarainen syyttömän uhrin syyllistäminenhän alkaa...

Itse ongelmaan yksikään sektori ei uskalla puuttua, usein kiusaajan hyväveliverkostot suojana... (poliittiset tai okkultistiset)





Minulla on paha olla, n. 300 Suomalaista lopettaa päivänsä kiusaamisen saavutettua ns. päätepisteen, jolloin uhrin voimat on loppu... Vienosti hymyilevän esimiehen, työterveyshuollon, ammattiliiton, työsuojelupiirin, poliisilaitoksen etc. sanoessa: Olemme näennäis huolissamme... auttamatta juuri mitenkään.


Olen kokenut nuorena myös hengellisen väkivallan...



WinNovassa, kuten muuallakin tulisi olla 0-toleranssi kiusaamisessa, ja rankat sanktiot.


17.11.2011 Etyyli alkoholia, liuotinta (hiusvesi) WinNovassa vahingossa korvaani mentyä työajalla, olen osan kuulostani menettänyt. Miten minä pieni ihminen sen pystyn todistamaan WinNovan juristille, työpaikka johtaja lääkärille, vakuutusyhtiölle etc. Tuntuu nyt siltä, että joululahjaksi 2012 saan vielä pitkäkestoisen kuulovamman, ilman minkäänlaisia korvauksia. Laittoman varoituksen olen jo saanut taistellessani melkeimpä yksin tuulimyllyjä vastaan, asiassani aitoa totuutta, moraalia ja oikeudenmukaisuutta etsien Porissa/WinNovassa.


Kuuleko joku herra, iso herra tai rouva, iso rouva joka perään kuuluttaa Porissa aitoa totuutta, moraalia ja oikeudenmukaisuutta asiassani?

Deus Protector Noster, aikanaan Porissakin... Se on varma! Kunhan liberaali humanistinen, synnitkin suvaitseva, Jumalan laeille vihamielinen johto ja esivalta saadaan vaihtoon... Nyt ollaan tuhon tiellä kaikilla sektoreilla.


 Muutama Porilainen olisi varmaankin onnellinen, jos minusta "eroon pääsisi", koska edustan aitoja arvoja ja olen nostanut "kissan" pöydälle kiusaamisesta, eräiden pahanteostaan, moraalittomuuksista, epäoikeudenmukaisuuksista ja okkultismista.
http://ollihakala.blogspot.fi/2011/08/edesmenneen-juhani-julinin-paljastukset.html

maanantai 26. marraskuuta 2012

Arto Lauri "tykittää" ydinvoimasta

Radio Nwo:ssa 17.01.2013 Teemu Vehkalan haastattelussa Arto Lauri!
Päräyttävää tietoa ja paljastuksia ydinvoimateollisuuden salaisuuksista...
http://www.youtube.com/watch?v=dnNcTfwjBeU&feature=player_embedded

xxxxxxxxxxxxxx

Uusinta uutta 28.12.2012!




3107. Inhimilisempää YDINVOIMASTA.

Ehkä kaipasitte tätäkin. . Juttujani lukeneet t u s k i n uskovat mitä seuraavaksi kerron. Ehkei minun edes pitäisi tätä paperiin panna. Mutta juuri siksi sen teenkin. Olenhan tunnettu arvaamattoman laajaskaalaisista ja arvaamattoman ihastuttavista dokumenteistani. Tämäkin tavallaan tosiaan on sellainen. Spontaaani salattu, ja taatusti ololtaan, josta ydinturvav...
iranomaiset ei pidä. Laatukamaa, kuten mulla tapana on toki. Mutta jotenkin ainiaan erilainen...

Elettiin raakaa ja veristä sisällisotsavaihetta. Vähän kuin 1918, vuosiluku loppui kahdeksikkoon. Mutta synkeää syksyä 2008. Kuljin Eurajoen torialueilla, TVO:n ja Posivan keskitysleiritysten visvaisilla teltta/ lakana - alueilla. Yhtäkarvaa työparini TVO:n pääjohtajista Anneli Nikula nykäisi minut ulos TVO:n karmivan ahdistavasta teltastaan raakaan lumipakkasloskaan. Vastustelinkin lähestymistään oudoksuen ehkä hieman. Mutta tällä liki kyynelsilmäisellä hapertuvalla naisella oli jotain sanottavaa selkeästi minulle:

" Arto hyvä tiedän, me todella tiedostamme miten vaikeita olemme sinulle olleet. Tiedämme, että olemme usuttamalla viranomaisemme niskaasi tehneet valitsemastasi totuuden tiestä kivisen ja kolkon. Pelkäät varmasti sytyttämämme viranomaisterrorin edessä, ja syystäkin. Tilanne on todella kauheaksi mennyt ja pahenee uhkaavasti".

*En oikein osannut uskoa korviani. Tässäkö tätimäinen työkaverini esittää muka ymmärtävänsä olevansa tekemässä suunniteltua kansamme ydinmurhaa? On yhtäkkiä alkanut omatuntoko vaivaamaan yöuniaan? Mitä hittoa, kivikö vettä antaisi?. . .

"Arto hyvä. Vuosikymmenet olemme toisemme tunteneet. Ja taistelemme poteroissa sinua ja totuutta vastaan. Mutta s i n u n on hyvä tietää. Vaikka syystäkin pelkäät maamme poliisiviranomaisia ja ties moniako satoja armeijan ydinturvasolulaisia. Sinun on syytä tietää tämä. Minut k ä s k e t t i i n kertomaan tämä suoraan sinulle. Älä kysy ketkä, mutta minunkin yläpuolella on leegio paljon ISOMPIA, (nielaisu). . .

Tiedätkö että minä TVO:n kolmospomo, jopa Pertti Simola, pääjohtajamme pelkäämme. Pelkäämme syystä mihin suuntaan olemme ajatuttamassa tätä maatamme. Miten tulevat sukupolvet kiroavat tekomme TVO Olkiluodossa. voi kuule, sinä et i k i n ä saata ymmärtää miten syystä pelkäämme kymmenesti enemmän kuin ikinä sinä. Sinun tekosi tulevat siunaamaan ja kiittämään. Me jotka johdatamme YDIN- Suomea tuhonsa tielle. Tulemme kaiken korkoineen helvetin tulissa kärsimään. ME oikeasti nyt viimein tiedämme sen sanomisistasi, näytöistä, sisäpiirien salaisimmista totuusraporteista!. . .
Arto hyvä, antaisin vaikka käteni, jos vielä saisin tekemämme tekemättömäksi ja vaihdettua paikkaa kanssasi. . !"

* Tilanne oli jotain sellaista, joka sumensi aikatajunnan. Tässäkö maamme pahin petolauma pyytää m i n u l t a syntiensä päästöä suunnattomista rikoksistaan ihmiskuntaamme vastaan? Minulta meni todella kauan aikaa ymmärtää mistä perimmältään tässä oli lopulta kyse. Miten kykenisin i k i n ä saamaan tästä selkoa jamuodoin paperille?
------

Osa kaksi, karuus paljastelee. . .
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

Olisiko kulunut aikaa vajaa kuukausi. Sain kuulla, että TVO:n keskeisimmässä ydinherrojen slooshissa oli käynyt kylmäävää kyytiä. Ensimmäiseksi osui silmääni, että TVO:n tiedotuspäällikkö Anneli Nikula oli saanut totaalisen hyllytyksen viranomaisiskussa. Kadoten kokonaan julkisuudesta syitä selviämättä. Tunnustukset peloistaan suoraan minulle olivat olleet liikaa.. pelko oli saanut "punaisen puseron oloasun" tähän piinkovaankin naiseen.

Hän katosi julkisuudesta totaalisen pysyvästi. Eikä tässä toki kaikki. TVO:n pääjohtaja Pertti Simola katosi, jos mahdollista vieläkin mystisemmin, täydellisemmin. Itse asiassa TVO:ssa ei tänäkään päivänä tiedetä onko kansainvälisesti johdetuin POLIISITOIMIN haihdutettu näköjään liian suorasanainen johtaja edes Suomessa. Vai veikö Obamavetoiset jenkkiaavikkokursseilleen lopullisesti. IPPAS USA ydinturvaosastolta oli leka leikannut päitä poikki. USA oli selkeästi saanut kyllikseen Suomen ydinturvatietojen vuotokohdista ja toiminut h e t i !

Nyt mennään Satakunnan kansaan vuosi on 2012 ja päiväys 23.11. Tällä kertaa USA rauhan ydinnobelistin Obaman piilukirves oli kolahtanut vuoden 2008 tapahtumien TVO:n k a i k k e i n suurimpaankin saavutettavaan ylijohtajaan PVO Pohjolan voiman Timo Rajalaan. Kaveri oli saanut risupiiskaa jo silloin -07 IAEA:lta lausunnoistaan joissa kehui tuulivoimaa tarvittavan. Ja sen olleen vähintään tuplasti halvempaa ydinvoimaan. Kuten Japanikin sanoi eron peräti 3-kertaiseksi 2011. Oli tämäkin yliydinporho menettänyt lekalle päänsä. lehtilainaus.

"Ilmatarkin pakotettiin perumaan listautumisantinsa. Asiaa ei auttanut, että yhtiön nimekkäässä hallituksessa istuivat Pohjolan Voiman ex- toimitusjohtaja, TVO:n ylipäällikkö Timo Rajala ja Telia Sonera Finlandin ex- toimitusjohtaja Juho Lipsanen. Tätä viranomaisinvaasiota oli edeltänyt vain luokkaa viikko sitten mm. poliisi- attakti Vitalon Powerin yhtiökokouksen keskeyttämiseksi. Molempien yhtiöitten keskeinen tavoite liikkui luokkaa sadan tuulivoimalan saamiseksi EU:n lakien mukaisesti maahamme. . Satakunnan kansa summaa viranomaisten ydinjohtoisten iskujen tuhonneen pelkästään länsirannikoltamme uskomattomat 454kpl tuulihanketta poliisivoimin oli siis tuhottu luokkaa 99,5 %!!! 2 Vuodessa USA ydinasetehtailija IAEA sallinut vain 2kpl. Obama oli valtimolla.

https://www.facebook.com/pages/Deus-Protector-Noster-Sherwood-Real-Media-News-from-Pori/326069190754499

Mutta hei sitten oikein j y t k y ! Nyt saat imuroitua maailman erään tarkimmin sensuroidun filmini. Se on ovelasti ujutettu ulkomaan kautta palvelimiin. Kokeile nyt ihmeessä hakea itsellesi ja parille tutullekin. Kerro onnistuitko?
YLE TV2 Silminnäkijäraportti Olkiluodolta ikuisuuteen v i h d o i n k i n nähtävissä. Pankaa osoite kiertoon:
http://vimeo.com/28425012
--
HEUREKA! Nyt myös Yotubessa:
Olkiluodosta ikuisuuteeen osa 1.
http://www.youtube.com/watch?v=xSSRkddjieI&feature=related
Esittelyssä englannikielellä Arto Lauri
http://www.youtube.com/watch?v=36VrXtAS2uE&feature=related
***A theory of Fukushima ( SUPER SENSORED!)***
http://www.youtube.com/watch?v=fMxOdBZESrY&feature=related
**Beettasoihtuvideo KLASSIK!**
http://www.youtube.com/watch?v=P_a19RRo2gY
Vesan englantilainen ionicatheri:
http://www.youtube.com/user/Styrgefilmi?feature=chclk#p/u/32/JidtgPWcMzc
Olkiluoto bloggade in english
http://www.youtube.com/watch?v=e0JjIHBxmjs&feature=related
--
Beettasoihtu ON TOTTA.Vesa Noroviita
http://atuubi.yle.fi/videot_ja_kuvat/id-1007108
--
Bad geology at Olkiluoto nuclear deposition site (Paha geologia - tekstitetty Suomeksi)
http://www.youtube.com/watch?v=O34JJxc2JF0
www.youtube.com
Nils-Aksel Mörner esittää todisteet Suomen kallioperän aktiivisuudesta, joka tulee tuhoamaan ydinjätteen loppusijoitusluolan käytännössä varmasti. Alustavat ...

Posivan Onkalot ja räjähtäneet KR16, KR40, KR27
Tappava ydinvoima osa 1- 5
http://www.youtube.com/watch?v=BKbNtNsDP9w&feature=youtu.be
http://www.youtube.com/watch?v=ovYS93kKD2U&feature=relmfu
http://www.youtube.com/watch?v=BpjD22e7fsE&feature=relmfu
http://www.youtube.com/watch?v=lhgl6KVxyUE&feature=relmfu
http://www.youtube.com/watch?v=IWy3A_VGOH4&feature=relmfu
--
Tämä video haluttiin estää tulemasta julkisuuteen kaikin keinoin. SUPO aloittikin yhä jatkuvat massiiviset pidättämisohjelmansa. Katsokaa videosta m i k s i ! 2012.14.09. Osat 1, 2 ja 3"
http://youtu.be/RDbcmHBQYBA
http://youtu.be/rnhfO0oSWpA
http://youtu.be/b7UDp73B4Zs
http://ydinpuhdistus.wordpress.com/2012/09/
--
See this is my materials too:
Sattumalta löytynyt kuvakoosteet. Fukushima theoremy video on kiinnittänyt maailmalla niin paljon kiinnostusta, että piti rakentaa tällainen Orion talk radio disinfo- ohjelma sen ympärille. Yksi paljastuksistani vihastunut IAEA:n mies alkuun sylkemään sappeaan. Toinen joka ei ole edes tietoinen mistä keskustellaan. Ja sitten nainen joka ei kyllä "osaa sanoa miksi Arton jutut on todistetusti totta dokumentaatioista. Mutta kun ydinala ei vaan "niistä pidä". Ja mikä kruunaa tarkoituksen minulta EI kysytty mitään lisätietoja! . No katsokaa IAEA:n suuren rahan voimaa:
http://www.veengle.com/s/arto%20lauri.html
------------------------------
http://www.youtube.com/user/Styrgefilmi Hei, laita tää ittelles talteen :).. tää on Vesan youtube-profiili.. täältä ne löytää suoraan
------
Loviisa 3.11.2012
http://www.youtube.com/watch?v=qgnZL0NYJ8s
------
YLE puhuu taasen viimein BEETTASOIOHDUSTA!
http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=HPO7GQQfi-Q#t=336s
-----------------
Tshekin maailmanpanoraamakameroita:
-----------------------------------
http://portal.chmi.cz/files/portal/docs/meteo/kam/
Dutchinse Fukushima yotube. ( 13.05.2012 Huippua 52 042kpl lukuhittiä!)
__________________________
http://www.youtube.com/watch?v=JAUY-Y3Kiek&feature=related

**2011.11 tuli mukaan tällainen mystinen videoni kielto. Kun filmi alkoi yhtäkkiä levitä rajusti Pohjois- Ameriikkaan: Kaikki kommentit. Kommenttien lisääminen on poistettu käytöstä tältä videolta.!!!
HHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH
*** CIA poisti videon liian suosituksi tullessaan käytyäni sitä mainostamassa Ruotsissa 07.2012. Filmi on ollut pakko korvata tällä siitä lähtien:
http://www.youtube.com/watch?v=V71EclYZm2c&feature=related
HHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH
--
Alex Jones

Julkisuuden henkilö · Austin, Texas
*** 15.02.2012 SENSAATIOMAINEN suksee Fukushima videolle. USA:n maailman kuulu journalisti Alex Jones otti sen ohjelmistoonsa! Vaude kova juttu leviää nyt Stellan tuottamana ennenäkemättömällä intensiteetillä maailmaan. Sama enemmän kommentoituna blogissaan:
Stella Blackwell Steinbach
http://the-tap.blogspot.com/2011/08/haarps-role-in-fukishima.html

HHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH

SUPER SENSAATIO 12.12.12!

Suomi on ihmeellinen maa, eskatologisesti Suomella on suuri profeetallinen tehtävä mitä tulee aitoon totuuteen, moraaliin ja oikeudemukaisuuteen! Nyt Arto Lauri täräyttää sellaisen uutisen että tanner tärisee, mitä tulee atomien halkomiseen, plutonium-239 bisnekseen ja Telluksen kansan tappamiseen (salatuilla) säteilyperäisillä sairauksilla... Hengellisellä sektorillakin alkaa pian tapahtumaan Suomessa... mm. vapaamuurarien/rebekat ja odd fellows loossien epäjumala jah-bul-on palvonta/riitit/valat paljastuu kansalle!

Arto Lauri
Joo siis meiku näkyy tänä iltana 12.12.2012 klo 18:30, 100,3MHz Lähiradiossa 40km säteellä Helsinkikeskustasta. Haastattelijanani mm. tunnetttu räppäri Jonttu. Sitten samaa kuvattuna miljoonan katselijan potenttiaaliin Helsingin kaapeli TV:llä myös. Jari avittaa filmin loppuhiomista vielä muutaman päivän Helsinkiseudulta. Niinikään kirjaa varten haastatteluni annoin eilen. Tämäkin teos julkaistaneen lähikkuukausina. Kyseessä on Jontin kautta myös tehty haastatteluni tosiaan tällä kertaa painetussa asussaan.

Myös ulkomaan TV ja radiointisopparin teimme samaan syssyyn lennosta Kato TV:n tiimoilta. Mitä lie satamiljoonaiselle kuulijapotenttiaalille tulossa valmiine kielikäännöksineen sopimuksen mukaan tutusti ydinkriittisistä totuudellisista lausunnoistani. Tämä myös sekä raadiointina, että TV:ssä kovan kysynnän imuun. Kivasti siis alkavat sensorivirannomaisten asettamat lasikatot ja seinämät murtuilla kunniallisesti.. .

Helsingin Yliopiston fysiikanlaitoksen pääprofessoreja tapasimme useampanakin päivänä puolestaan samalla viikolla 49. 2012. Ensin professori Kari Enqvist. Joka sanoi suoraan, ettei hänen kvanttiydinfysiikan osaamisensa riitä kuin alkuun kattamaan niitä neutronin 10- kertaistusmäärien paljastuksiini ja vastaaviin plasmonifaktojen ymmärtämiseen joita hänelle esitin. Ruotsalaisen kvanttiydinfysiikan professorin Hokan Snelmanninkaan tiedot eivät riittäneet menneellä kesällä, joten en yllättynyt. Nykyinen 2,5 neutronia/ U- 235 fissiohalkeaminen kun on todistetusti Fermin/ P. Jauhon määrittelemä 23kp. Tavalla jota ei voida enää kuulema kiistää!

Siksi tapasimme myös yliopiston fysiikan johtajan Keinäsen 10.12. Hän oli selkeästi otettu siitä tietotaitotasosta jota esittelimme mm. Vesan yotuben Loviisan beettasoihtu videoinnin näyttämisten jälkeen. Vaatimus keskeisimpien ydinsalaisuuksien paljastukseksi nimenomaan nyt kävi päivän selväksi fysiikan yliopistossa käytyämme. Kyllä täytyy avoimesti tunnustaa, että saamamme palautteet koko yli viikon reissultamme hivelivät mieltäni. Erityisen kiinnostavaa oli myös jyrkkä ja välitön asenteitten "polarisoituminen" virannomaisten kuultua näin laajasti läpi pääsyistämme julkisuuteen. Toisaalla jyrkkää muuria, toisaalata kerrottiin avoimesti käyntimme olevan "legendaarista ylätasoa":) Mutta hei tosiaan nyt odotellaan innolla liki 8v työn hedelmien alkanutta kypsymistä täysherkuikseen maailmalle.)

--------------------------------------------------

3111. Pu-239 taloudesta.

Olen saanut Itä- Suomesta useita raportteja. Jälleen kerran yksi ja
kiinnostava hitti. Kertoivat jotain sellaista, joka ei maallikolle paljoja
hetimiten kerro. Mutta kaltaiselleni maamme osaavimmille ydinfysiikan
spesialistille kertoo vallan mielenkiintoista." 1 000MW kokoisesta
reaktorista saadaan 185kg/v Pu- 239". . Niin?. .

Meille Olkiluodossa kerrottiin miten TVO:n silloin vielä tuoreenkarheista
1978 valmistuneesta OL-1 laitoksen 660MW reaktorissa kyettiin tuottamaan
liki parisen tonnia plutoniumia. Arvo edusti 2 % latauksen 86t arvosta.
Tästä paloi lisäksi hyötönä pois puolet. Reaktoriin muodostettiin
vuosittain
myyntikelpoista Pu- 239 plutoniumia 860kg/v. Pelkistettynä 1 000MW
reaktorissa on 100 000kg lataus, josta vuosittain voitaisiin ammentaa
prosentti eli 1000kg/vuodessa plutoniumtuottona.

Hetkinen, pikkaisen nyt paperimerkintään. 1980 Paikkeilla uusi reaktori
TVO:lla paukautti SA- armeijan mustanpörssin kauppaan likimain 860kg/v tätä
himoittua ASE- tuotantoainetta plutoniumia. Vuoteen 2004 tultaessa TVO:n
yhteiskuntavastuuraportti ilmoitti jonkin muuttuneen oleellisesti. Reaktorin
vuoti hillittömästi lävitseen. Uraanin vuosilatauksesta katosi luokkaa
300kg/vuosi! Jo tällöin katosi kymmeniä prosentteja ydinalan pääainetta
plutoniumia taivaan tuuliin kanavasäteilykaasun ++..ionisoitumana.

Tietysti tilanne alkoi tästä vaan jyrkästi pahentua. Tultaessa vuoteen 2008
alkoi TVO:n murheenkryyni olla jotain todella, todella hälyttävää. Silloin
ko. OL- 1 reaktori vuodatti hengitysilmaamme näkemällä tappavaa
reaktorisisältöään ulos uskomattomat 1 100kg/v. Tästä määrästä on
luokkaa
kolmannes neutronivuota. Luokkaa 726kg jää karkaavaa plutoniumia.
(Alkuvuoden tuottokatto Pu- 239) 860kg- 726kg= 134kg. . Lukema pitää t o d e
l l a hyvin kutiaan tuon Itä- Suomen nykyisten loppuun ajettujen 1 000MW
USA:n reaktorien vastaavien tietojen kanssa. Laskelman mukaan TVO saa enää
talteen alkuvuosiensa plutoniumeistaan mustaan markkinakauppaansa mitättömät
16 %! Mitä tämä kaikki merkitsee?
---------

Plutoniumbisneksen kompastuskivistä II.
PuPuPuPuPuPuPuPuPuPuPuPuPuPuPuPuPuPuPuPu

A/ ydinvoimaloita alettiin vihan kiivaudella rakentaa ainoastaan ja VAIN
plutoniumin takia. Ns. siviilireaktoreitten ainoa tehtävä oli tuottaa
maksimaalinen määrä ASE- plutoniumia. Alati vanhentuvien ja tuhoutuvien
ydinaseitten kärkiin, sukellusvenepolttoaineiksi yms..

B/2008 Asti ydinteollisuuden pääargumentti yleiseen mielipiteeseen oli
ydinvoiman käyttö sähköenergian tuottoon. Tuosta kohtalokkaasta vuodesta
lukien ydinenergia on ollut kasvavasti silkka loinen. Jo 1988 MIT USA tiesi
näin käyvän. Uraanimalmin nostoon kaivoksista jalostushävikkeineen vie
fossiilidieselien energiaa tuosta vuodesta eteenpäin enemmän kuin ydinvoimin
generoi. Talvivaara tuottaa 20- kertaista energiatappiota Euroopan ainoana
tyhjentyvänä uraanikaivoksena jo.

C/ Vuosi 2012 oli Suomelle historiallinen. Paljastettiin, että ydinvoimalan
8,5 miljardin minimihinnalla ydinsähkö on jopa Suomen verohelpotetullekin
ydinvoimalle laskien huikeat +76 % kalliimpia kilpailijoitaan suoraan. Tehot
huomioiden yli +100 % tyyriimpää. Ydinvoimasta leikkautui se viimeisinkin
harhakuvitelma ydinvoiman ns. halpuudesta! Yksikään järkevästi toimiva
taloussijoittaja maailmalla ei enää sijoittaisi uusiin ydinvoimaloihin. Myös
vanhoille reaktoreille alkoi tästä hetkestä lähtölaskenta.

D/ Maailmalla k a i k i s s a vanhoissa reaktoreissa tapahtuu täysin samaa.
Plasmonien ja neutronivoiden reitittämät yli- ikäiset reaktorit vuotavat
kuin seula. JO luokkaa -84 % aiemmin myyntiin pimeille sotateollisuuden
elintärkeille markkinoille pumpatusta Pu- 239 tonnistosta uupuu.
Yksinkertaisesti koska se kaasuuntuu hengitysilmaamme tappavina kertyminä.
Jos ydinala aikoo tuottaa vaadittuja plutoniumasetonnistojaan. Pitäisi
kiireesti tehdä uusia vähemmän vuotavia reaktoreita. Mutta milläs perustelet

energialoisten tekoja enää? Millä edes maksaisi IAEA aiemmat korruptionsa,
koska 6 miljardia/t plutoniummyynneistä on kadonnut reilusti yli 80 % k o k
o m a a i l m a s t a !

Ajatelkaa, että a i n o a syy miksi näitä ydinhirviöitä enää edes
vaaditaan, on niiden kyky tuottaa kuolemaa. Joka perustuu salattuun
plutoniumasekauppaan. No NYT tilanne on se, että nämä energialoiset,
kertaluokkia kilpailijoitaan kalliimmat ja maailman suurimmat
kasvihuonekaasujen 20- kertaiset massatuottajat. Eivät edes työllistä enää
kuin ulkomaasta alipalkattuja orjia. Säätökyvytön sähkö ei kelpaa
ydinvastaistuneeseen Eurooppaankaan. Mikä makaabereinta. Nyt on tajuttu, nuo
hukkakuninkaat EIVÄT KYKENE NYKYISIN TUOTTAMAAN EDES PU-239 ASE TONNISTOJAAN MORAALITTOMAN KANSANKUOLEMAN KANNATTAJALLEEN ARMEIJALLE!


_____________

Ps. Tule sinäkin mukaan parantamaan Poria, Satakuntaa ja koko Suomea!
Liity jäseneksi, vaikuta, kirjoita ja paljasta; ETVK!

-

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

WinNovan Korvapäivä


WinNovan Korvapäivä





16.11.2012 on päivä jolloin tulee noin 1 vuosi täyteen kuulovammaani! Julistan päivän WinNovan Korvapäiväksi, myös siksi, miten huonosti on johto suostunut (2008-2012) kuulemaan, reagoimaan ja toimimaan talossa/talon tavoissa olevaan epäoikeudenmukaisuuteen, valehteluun, omaneduntavoitteluun/ahneuteen ja hyvävelijärjestelmiin, poliittisiin ja jopa okkultistisiin.

Kuulovammaani löysin tänään kiistatonta materiaalia, joka kertoo sen mustaa valkoisella (Minua tutkineille Porilaisille lääkäreille myös tiedoksi), että etyylialkoholi/liuotin voi todellakin viedä kuulon joutuessaan korvassa tärykalvoihin asti!

-------------------

Nyt löytyi etyylialkoholistakin todisteita!!!

http://www.therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Ototoksisuus

Liuotinaineet
Trikloorietyleeni, tolueeni, ksyleeni ja styreeni ovat ototoksisia. Erityisen suuri ototoksisuuden riski syntyy, jos samanaikaisesti altistutaan sekä styreenille että melulle. Etyylialkoholi korvahuuhteluaineissa tai tipoissa saattaa vahingoittaa koklea- ja vestibulaarineuroepiteeliä. Klooriheksidiini tekee samanlaisia muutoksia. Formaldehydi aiheuttaa myös kuulovaurioita.

Ototoksisuuden ilmenemismuodot
Alentunut suuriin taajuuksiin paikantunut tai tasainen vaikea kuulonalennus, tinnitus, paineen tai lukkoisuuden tunne korvissa, huimaus, pahoinvointi, kävelyvaikeudet ja vaikeus kohdistaa katsetta ovat ototoksisiteetin tyypillisiä oireita.

Jos kuulo on alentunut pysyvästi, ratkaisee kuulokäyrän jyrkkyys ja jäljellä oleva puheenerotuskyky, voidaanko kuuloa kuntouttaa. Nopeita pään liikkeitä ja täydellistä pimeyttä tulee välttää.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Kumpaakin korvaani tärykalvoihin asti vahingossa 17.11.2011 WinNovassa mennyt hiusvesi:

System4 T Climbazole Scalp Tonic

Kaikille hiuslaaduille

Tehokkaasti vaikuttava hiuksiin jätettävä intensiivihoito. Hoitaa ja
ylläpitää hiuspohjan kuntoa sekä estää hiustenlähtöä. Poistaa hilseen
ja taliköhnän hiuspohjasta luoden edellytykset uudelle terveelle
hiuskasvulle. Tekee hiukset kiiltäviksi, antaa tukea ja helpottaa niiden
kammattavuutta.
pH 3.5
Pakkauskoko: 200 ml, 100 ml

Käyttö:
Käytetään jokaisen hiustenpesun yhteydessä tai päivittäin, jopa
pesujen välissä.
Levitä Tonic hiuspohjaan, hiero kevyesti ja jätä vaikuttamaan.
Ei huuhdella pois. Kampaa hiukset, jotta Tonic levittyy myös hiuksiin.
Hiuspohjassa voi hoitoa aloitettaessa tuntua kihelmöintiä, kun tehoaineet
edistävät verenkiertoa hiuspohjassa.

Raaka-aineet ja niiden merkitys

INGREDIENT FUNKTIO

Alcohol denat. Etyylialkoholi. Toimii liuottimena raaka-aineille sekä
tuhoaa bakteereja estäen samalla niiden muodostumista
Polyquartenium-28 Sähköisyyttä vähentävä polymeeri, jolla on erittäin hyvä
hoitava ja kiinnittävä vaikutus
Hydroxyethylcellulose paksuntaja, geelinmuodostaja
Cetrimonium Chloride Antistaattinen, sähköä poistava ja hoitava teho
Climbazole Erityisen tehokas hilsettä aiheuttavaa sientä, Malassezia
furfuria , vastaan. Auttaa tuhoamaan sienen ja estää sen
myöhemmänkin aineenvaihdunnan sekä poistaa kutinan
hiuspohjasta
Piroctone Olamine Toimii hilsettä aiheuttavaa Pitysporum ovale-hiivaa
vastaan
Rosmarinus Officinalis Rosmariinilla on hiuspohjan verenkiertoa stimuloivaa ja
desinfioivaa vaikutusta. Tehoaa hilseeseen
Melaleuca Alternifolia Teepuu-uutteella on parantavia ja rauhoittavia
ominaisuuksia samoin kun antimikrobisia ja antibakterisia
vaikutuksia
Menthol Mentholi virkistää. Edistää hiuspohjan verenkiertoa ja
desinfioi
Salisylic Acid Kuoriva ja hilsettä vähentävä vaikutus. Toimii tulehduksia
vastaan

maanantai 5. marraskuuta 2012

Viimeinen vetoomus työkaverit ja Suomen kansa...

Haluan vain oikeutta minäkin, vaikka minulla ei ole demari jäsenkirjaa ja en kuulu hyväveliverkostoihin...

(15.10.2012 alk. 72 lukijaa, tekstiä nostettu)

HELP, TITANIC WINNOVA UPPOAMASSA...

WinNovan vastuunkantajille, johdolle 2010-2011
(ketä siellä sitten eniten on ollutkaan oikeasti vastuussa.)

Heidän "hedelmää" saamme nyt kokea 2012! Kuka potkuja heille antaa? Oy:ssä
näin toimitaan, vaikka voittoa ei tehdäkään... Potkuja kuuluu johdollekin yli 100 määräaikaisen potkujen takia 2012. Tasapuolista vastuunkantoa peräänkuuluttaen!

Varoitukseni 4.10.2012 on laiton. Järjestelmässä, talon johdossa ennen ja
jälkeen 2010 on vikaa jos 15kk helvetti jäi/jää huomioimatta millään
tasolla! (Työpaikkakiusaaminen/henkinen väkivalta) Mitenköhän käy työtapaturmaisen
kuulon menetykseni kanssa? Tapiolan päätös tuli?! Vastuuvakuutus Pohjolassa, mutta kuka asian hoitaa kerrankin niin, että pian vuoden osakuurouteni huomioidaan; haitta + lääke ja lääkärikulut.


Ainoa tapa miten oikeutta talossa voi enää saada tapauksessani, on tuoda se
julkiseksi, johdolle, työkavereille ja Suomelle... Kieltoja ja omia pykäliä on tullut usein WinNovan e-maileissa 2010 jälkeen. (Halutaan salata virheet) Tämä on vastoin sananvapautta ja pois potkittuja kohtaan tietysti, sekä mikään työlaki ei kiellä totuuden puhumista.

Yhtään valhetta en ole teksteissäni esille tuonut, päinvastoin olen
ajatellut WinNovan tulevaisuutta aidon totuuden, moraalin ja oikeudenmukaisuuden
kannalta. Aidon hyvän/totuuden tarkoittamisesta ja esille tuomisesta WinNovalle, onkin seurannut mm. lynkkaus ja valheiden liikkeelle pano minusta työyhteisössä. Viime syksynä kun tulin työlomalta, niin moniko työkaveri minua on silloin "pelännyt"??? Nyt kuiskitaan ja puhutaan seläntakana, että minua pelätään kirjoitteluni yms. takia?! Varmasti mustamaalaaminen on osittain tehonnutkin, mutta minua ei tarvitse pelätä, en todellakaan tee pahaa kenellekään.

------------------------------------------------------------------------------------------------
Haluan nyt niitä nimiä mustaa valkoisella, ketä minä mm. pelotan tai jotain
muuta kenties WinNovassa...?!
------------------------------------------------------------------------------------------------

Minua oikeasti pelottaa johdon ylivalta ja sen kykyä mm. lisä
lynkkauksiin/potkuihin 2015 turva-ajan jälkeen!

Hyvä työyhteisö, pyydän nyt solidaarisuutta... Koska tiedätte
sydämissänne, etten ole ilkeä/moraaliton tai vaaraksi kenellekään.
Kriittistä journalismia vain harjoitan, Deus Protector Noster hengessä, Porin
vaakunan tekstin mukaisesti ja siihen kaikilla on oikeus, moraalittomuutta
havaitessaan tavalla tai toisella.

"On vaarallista elää tässä maailmassa, ei niistä johtuen, jotka tekevät
pahaa, vaan niiden tähden jotka katsovat vierestä ja antavat pahan tapahtua":
Albert Einstein

Tässä seuraavassa asiantuntija on tilanteeni hyvin hahmottanut. Sinä;
työkaveri/lukija voit myös vaikuttaa miten minun käy ja oikeudenmukaisuuden
talossa.

"Väitän tietäväni aika hyvin miltä sinusta tuntuu. Mutta kokemuksesta
tiedän myös, ettei asiasta kirjoittaminen välttämättä auta. Siinä saattaa
vähitellen saada itselleen uusiakin vihamiehiä sen sijaan, että ihmiset
ymmärtäisivät, mistä on kysymys. Ja nyt kun sinua kuullaan varoituksen
antamista varten, niin sittenhän tulee herkästi toinenkin varoitus ja sitä
rataa. Olisikohan se "kultainen kädenpuristus" vielä mahdollinen - että
tosiaan ostaisit itsesi sieltä vapaaksi. Sinulla on niin paljon sitä
työikääkin vielä jäljellä. Jos ja ilmeisesti kun nyt saat varoituksen,
niin joudut olemaan aivan äärimmäisen varovainen kaikissa tekemisissäsi. Ei
sillä ole käytännön merkitystä, että kirjoittamasi on totta. Mutta sen
olet varmasti jo huomannutkin."

http://ollihakala.blogspot.fi/2012/10/tj-lasse-schultzin-11102012-uhkaukseen.html


Ps. Jos minä saan potkut, olisikohan n. 5 vuotta kärsineenä 2-3:met potkut
WinNovan "ylä-luokasta" sopivasti tasa-arvoa...


T: Lynkattu laittomasti...

Ps.

Professori Erkki Aurejärvi - Turhaan etsit oikeutta oikeudesta                       http://www.youtube.com/watch?v=3JBvztl-9Gg&feature=recentlik

-----------------------------


OLLI HAKALA

Sähköposti: olli.hakala@winnova.fi

GSM 044-4557374

LÄNSIRANNIKON KOULUTUS OY / WINNOVA / METSÄOPISTO

Käyntiosoite:
Kullaan Metsäopisto
Sahalahdentie.57
29340 Kullaa
Finland

Postiosoite:
PL 17
28101 PORI


VAIHDE (02) 623 5000
WWW.WINNOVA.FI

WINNOVA - Suunta eteenpäin? Minä todella toivon sitä!

Päivitetty 1.10.2012

Vastuunkantoa talon tapaan....

(n. 5 vuotta apua/oikeutta hakien Porissa, kaikki instanssit läpikäyneenä...)

Kyllä on "talon tavoissa" paljon vikaa, eivätkä tavat WinNovan aikana ole
yhtään parantunut! Oy pohjainen toiminta WinNovassa tulisi välittömästi
lopettaa, kuten liian kalliin toimitusjohtajan vakanssikin, varsinkin jos
2010-2011 johdon talouden ennakonti, hoito (tai hoitamattomuus) aikaansaa yli
100 määräaikaisen potkut 2012, muutenkin on WinNovan johdon
päällekkäisyyksiä, koordinaattori/titteli "tulvaa", sekä talossa
suhteettomia ylipalkkauksia ja poliittisia suojatyöpaikkoja talossa tulisi
tarkastella "punakynän" kanssa pikimmiten. WinNovan alkaessa piti syntyä
säästöä mm. em. asioissa. Toisin kävi. WinNovan tulisi olla luonnollisesti
myös 0 % toleranssi linjalla henkisessä väkivallassa ja kiusaamisessa.

Näin aloitin vakityöni talossa aprillipäivänä 1.4.2008!?

WinNova, Jukka Salminen kiinteistöpäällikkö (kiinteistöpalvelut,
ICT-palvelut) - ennen Porin ammattiopisto (rehtori) Sanoi minulle 1.4.2008 1
työpäivänä; Tervetuloa taloon, mutta Olli, muista, se ei ole sitten sinun
vikasi, jos joku sinua vihaa tai käyttäytyy ilkeästi tms. Pyörittelin
päätäni, aprillipilaa vai mitä tämä on...!? Mutta kyllä kaikki selvisi
aika piankin, karvaamman kautta..

Tilanne 2012 on nyt tämä:

1. Syyttömästi työpaikka kiusattuna 2008-2009 15kk helvetti 17.500,- + 2012
indeksi tarkistus 18.825,- (ikuinen korvausvaatimus, WinNova ja/tai Porin
kaupunki, syy; asian valheellinen ja epäoikeudenmukainen käsittely.)

2. Kuulon alenema (17.11.2011 alk.) XXX.000,-? 321 päivää kärsimystä
1.10.2012 mennessä. WinNovan vakuutuksesta, kuulovamma noin 11kk kestäneenä,
haen hoitokulujen lisäksi myös korvausta työtapaturmana ainakin
pitkäkestoisesta (pysyvästä?) kuulovammasta PTA 24/31 dB

3. "Kultainen kädenpuristus" XX.000,-? 04.05.12 pe 6kk eroraha tarjottu (Lasse
Schultz) ja myös liian pienenä hylätty. (18kk eroraha ja lupaan harkita)
http://ollihakala.blogspot.fi/2012/04/alustukseksi-tanaan-perjantaina-4.html n.
700.000,- sitä häviäisi kuitenkin eläkeikään mennessä.

Jatkoni:

Toivon mukaan kohdallani jatkossa mahdollistuu eteneminen ja kehittyminen
WinNovassa, jossa asiat olisi moraalisesti myös kunnossa... työntekijää
alhaisintakin/pahnanpohjalla ajatellen! Tätä hyvää talolle/WinNovalle eli
totuutta, moraalia ja oikeudenmukaisuutta vain olen ajanut ja tuon sitä esille
jatkossakin, koska olen karvaamman kautta sen puutteen talossa joutunut
läpikäymään, itse oppineena työhyvinvointi/moraalikoordinaattorina. Jos
muutoksia ei tapahdu talossa parempaan, MUISTA! Seuraava kohde/silmätikku
voitkin olla sinä! Ja voin taata, että se on raskas tie... pääosin yksin
olet ja vastapuoli syyllistää sinua työyhteisössä, selkäsi takana kaikilla
mahdollisilla keinoilla/valheilla.

Jos kaikki menee jatkossa niin, että saan jopa varoituksen, moraalittomuus etc.
vain jatkuu ja ettei sitä 17 vuotta kestä, silloin 1, 2 ja 3 kohtaan pikainen
ratkaisu ja WinNovasta äkkiä pois...

Deus Protector Noster
Olli Hakala Pori







Aikooko WinNovan johto oikaista asian Tapiolaan? Minua on pyydetty "malliksi" ja todellakin olin sitä työajalla. Eli selkeä työtapaturma. Vai sittenkin Pohjolan vastuuvakuutuksesta? Kuka asian hoitaa WinNovassa loppuun asti?!
http://ollihakala.blogspot.fi/2012/11/winnovan-korvapaiva.html

lauantai 3. marraskuuta 2012

Porilaisessa helluntaikirkossa suuri tappio tulevalle katolilaiselle porttokirkolle...


Porin Helluntailähetys saa takaisin miljoonaomaisuutensa

Helluntaikirkko valmistui Porin Itsenäisyydenkadun varrelle vuonna 1980. Kirkko tunnettiin aiemmin nimellä Eelim-temppeli.





Porin Helluntailähetykselle vuosikymmenien aikana lahjoituksina ja testamentteina kertyneen miljoonaluokan omaisuuden siirtäminen Suomen Helluntaikirkon alaiselle uudelle Porin helluntaiseurakunnalle on kaatunut.
Satakunnan käräjäoikeus mitätöi Helluntailähetyksen kaksi vuotta sitten ylimääräisessä kokouksessa tekemän päätöksen.
Asiasta nosti oikeusjutun yhdistyksen oma pitkäaikainen aktiivi, evankelista Pertti Järvinen. Hän ajoi yksin asiaansa oikeudessa, mutta edusti kertomansa mukaan satoja muita yhdistyksen jäseniä, jotka eivät ole liittyneet uuteen helluntaiseurakuntaan.
Jättiomaisuuden luovutuspäätös syntyi skandaalinkäryisesti syksyllä 2010. Täyteen kaaokseen päättyneessä kokouksessa yhdistyksen lakkauttamista vastustaneilta muun muassa vietiin äänestysmahdollisuus.
Lakkautuspäätökseen vahvasti kokouksen puheenjohtajana vaikuttanut Seppo Salonen oli pahoin esteellinen. Hän toimi päättävässä asemassa sekä omaisuuden luovuttaneessa Helluntaiyhdistyksessä että sen vastaanottaneessa uudessa helluntaiseurakunnassa.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012110116275317_uu.shtml?ref=hakemisto



Kommenttia: Katolilaisen kirkon hapatus on jo pitkään valloittanut mm. protestanttisia suuntia porttokirkon syövereihin... Porissapa tuli nyt suuri takaisku, koska Porilla on tehtävä vaakunan tekstissä; Deus Protector Noster, Jumala turvanamme, suojelijamme. Ja Hän on Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, häntä myös lihaksi tulleeksi Jeshuaksi/Jeesus Kristukseksi Nasaretilaiseksi kutsutaan!

Tulkaa ulos minun omani... Uloskutsuminen on käynnissä kaikista lohkoista ja lahkoista joissa opetus ei ole puhdasta, Sanan mukaista... Jeshuan sovintoverineen/syntiemme sovituksineen...

Shalom! Kiitos Pertti Järvinen! Teit tahtomista ja tekemistä Herran tahdon vaikuttamana... Amen! Halleluja!!

Olli Hakala Pori

---------------------

HOVIOIKEUS HYLKÄSI HELLUNTAI VALITUKSEN...

http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194871011575/artikkeli/hovioikeus%20hylkasi%20helluntaivalituksen.html

KOMMENTTI: LUETTUANI 14 SIVUISEN PÄÄTÖKSEN, VOI VAIN TODETA, ETTÄ TULOS ON OIKEUDENMUKAINEN JA ODOTETTU.


PORISSA AINAKIN KATOLILAISEN PORTTOKIRKON "VALLOITUSRETKI"  PROTESTANTTISIIN SUUNTIIN PÄÄTTYI TAPPIOON... HYVÄ NIIN.

Olli Hakala Pori
Deus Protector Noster


Ps. SK:ssa on Ville Hammarberg toimittajana tässä jutussa, ja en tiedä julkaiseeko hän mielidettäni jutun perään SK:ssa, mutta tässä se on päivitettynä;


---------------------------

Kiitos Pertti Järviselle, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan ennalta valmistavissa teoissa kulkemisesta.

http://ollihakala.blogspot.fi/2012/11/porilaisessa-helluntaikirkossa-suuri.html

Terveisin: Olli Hakala
Deus Protector Noster
Jo vuodesta 2001 konservatiivistä, kriittistä tutkivaa journalismia. Eskatologiaa tutkaillen ja itseoppineena työhyvinvointi- ja moraalikoordinaattorina.

Ps. 30 vuotta sitten jopa niin "syntinen", (yhteiskunnassa ei tuomioita) ettei Eelimissä kelvannut jäseneksi/kastettavaksi... Mutta silti armon ja totuuden löytäneenä, en täydellisenä, mutta kilvoitellen aitoa totuutta, moraalia ja oikeudenmukaisuutta kohden päivittäin... armosta, Jeshuan sovituksen (sovintoveren) tähden ja siihen loppuun asti turvautuen.


Ja anteeksi (liha hangoittelee) antaenkin, mutta totuudessa silti pysyen... Shalom!

.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Sydämeni sykkii yhä PerusSuomalaisittain...




Sydämeni sykkii yhä PerusSuomalaisittain...



"Sydämeni sykkii yhä PerusSuomalaisittain, vaikkakin mm. "sulo roskalaatikko" Reijo Lehto ja Taina Lehtonen Pori (Ps) tekikin kaikkensa sen estääkseen... ("räkättirastas", Jari Lehteä ja minua solvannut "omaanpesään" kuseskelija, nyttemmin (2014) meriitti omaan pesään pissimisestä sen kuin yhä kasvaa.) Jopa Porissakin pitää olla politiikassa käytöstapoja, etikettiä ja anteeksi pyytämisen taitoa. Eikä vain "kyynerpää taktiikkaa" oma etu ensin ja toisia seläntakana haukkuen. Olisi pitänyt antaa Porin KANSAN päättää..."

Se siitä, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan... Deus Protector Noster!

Kiitos kaikille, jotka olisitte minua äänestäneet kunnallisvaaleissa 2012, "testamenttaan" ääneni PS, KD linjoille, joista löytyy hyviäkin ehdokkaita tai sitten voit antaa "protestiäänen minulle", kunhan vain äänestät! http://ollihakala.blogspot.fi/2012/09/aanesta-minua-tarjoan-kahvit.html

Teidän: Olli Hakala Pori

--------------------------------------------------------------



"Testamentti äänilleni"!

116



"Testamentti äänilleni"!

Kaikki Porilaiset, jotka olisitte minua Olli Hakalaa ("ehdokkuuteni lynkattiin") äänestäneet kunnallisvaaleissa 2012, niin äänestäkää KD Simo Korpelaa 116

Poriin aitoa totuutta, moraalia ja oikeudenmukaisuutta.
Deus Protector Noster!

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Suomessa on islamista tehty tutkintapyyntö



(Olli Hakala kommentti; islamia tutkitaan Suomessa jo laajalti... Nyt voit tutkia sinäkin. Löysin internetistä materiaalia.)

-------------------------------------------

maanantai, 23. heinäkuuta 2012

Tutkintapyyntö


Sattuneesta syystä sain haltuuni islamista tehdyn tutkintapyynnön.  Alla on esitetty ko. teksti kokonaisuudessaan ja se on vapaasti lainattavissa.



 



KOHTA 1, KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN

Koraani kiihottaa kansanryhmää vastaan

Rikoslaki 19.12.1889/39, 11. luku, 10 § (13.5.2011/511)

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Yllä olevaan kappaleeseen viitaten koen alla esitetyt Koraanin jakeet suoraksi uhkailuksi allekirjoittanutta kohtaan.  Minä olen islamin kannalta uskonnoton, joten nämä Koraanin suurat eli jakeet suoraan uhkaavat suoraan minun henkilökohtaista koskemattomuuttani.  Näitä jakeita toteutetaan joka päivä käytännössä, kun pyhää sotaa käyvät jihadistit tappavat viattomia sivullisia.  Näiden jakeiden vuoksi myös tämä tutkintapyyntö täytyy tehdä anonyymisti.

Alla on esitetty esimerkkejä Koraanin käskyistä tappaa uskottomat.

Suura 9:73 Oi, profeetta, taistele uskottomia ja ulkokullattuja vastaan, ole ankara heitä kohtaan. Heidän viimeinen asuntonsa on oleva helvetti, onneton määränpää.

Suura 9:123 Te, jotka uskotte, taistelkaa niitä uskottomia vastaan, jotka ovat lähellänne, jotta he kokisivat teidän voimanne, ja tietäkää, että Jumala on niiden kanssa, jotka hartautta harjoittavat.

Suura 25:52 Älkää siis suostuko uskottomiin, vaan taistelkaa kaikin voimin heitä vastaan. 

Suura 66:9 Profeetta, taistele sitkeästi epäuskoisia ja tekopyhiä vastaan ja ole ankara heitä kohtaan; heidän olinpaikkansa on oleva helvetti. Kurja on moinen määränpää.


Suura  2:190-191 "Taistelkaa Allahin tiellä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan … Surmatkaa heidät, missä heitä kohtaattekin … sillä epäjumalan palvelus on pahempi synti kuin tappaminen. "

Suura 2:193. Taistelkaa heitä vastaan, kunnes pakanuuden viettelys lakkaa ja keskuudessamme vakiintuu ainoan Jumalan palveleminen

Suura 8:12 "Herrasi antoi enkeleille ilmoituksen: ”Minä olen teidän kanssanne. Vahvistakaa niitä, jotka uskovat. Minä asetan pelon uskottomien sydämeen. Hakatkaa poikki heidän kaulansa ja raajansa. "

Suura 2:193. Taistelkaa heitä vastaan, kunnes pakanuuden viettelys lakkaa ja keskuudessamme vakiintuu ainoan Jumalan palveleminen

Suura 8:39 Ja taistelkaa heitä vastaan, kunnes kaikki kiusaukset taukoavat ja kunnes Jumalan tuomiota noudatetaan kaikessa. Mutta jos he taas mielensä muuttavat, kyllä Jumala näkee, mitä he tekevät.

Noiden tappokehoitusten käytännön toteutuksia löytyy mm. verkko-osoitteesta http://www.thereligionofpeace.com/index.html#Attacks

Noita käskyjä laitetaan käytäntöön joka ikinen päivä.

Koraani solvaa toisia kansanryhmiä.  Alla on lueteltu muutamia esimerkkejä Koraanin rasismista, panettelusta ja solvaamisesta.

Suura 5:51 Uskovaiset, älkää ottako juutalaisia ja kristittyjä ystäviksenne; he ovat toistensa ystäviä. Joka ottaa heitä ystäväkseen, kuuluu heihin. Allah ei johdata väärintekijöitä.

Suura 3:118. Te, jotka uskotte, älkää antautuko avomieliseen ystävyyteen muiden kuin teikäläisten kanssa; muut eivät jätä turmelematta teitä. He halajavat teidän perikatoanne, heidän vihansa on jo pursunut heidän suustansa; mutta se, mikä heidän sydämissään piilee, on vielä pahempaa.

Suura 3.28 Uskovat älkööt ottako uskottomia suojelijoikseen toisten uskovien sijasta. Joka näin tekee, on sanoutunut irti Allahista, paitsi jos pelkäätte heitä.

 Suura 3:73. Älkää uskoko muita kuin uskontoanne todella noudattavia!

Suura 3.197. Älköön sinua hämätkö se, että uskottomat saavat kierrellä vapaasti maata. Se on hetkellinen nautinto, ja sitten he saavat sijansa Helvetissä, Se on paha lepopaikka

Suura 4:89. He toivoisivat, että te tulisitte uskottomiksi, aivan kuin he itse ovat, ja siten heidän kaltaisikseen. Älkää ottako itsellenne ystäviä heidän joukostaan, ennenkuin he lähtevät kodeistaan Jumalan retkelle. Jos he palaavat entiseen vihamielisyyteensä, niin ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä heidät kohtaattekin.

Suura 58:22 Kukaan niistä, jotka uskovat Allahiin ja viimeiseen päivään, ei rakasta niitä, jotka vastustavat Allahia ja Hänen lähettilästään, vaikka nämä olisivat heidän isiään ja poikiaan, veljiään tai muita sukulaisiaan.

Suura 60:1. Te, jotka uskotte, älkää pitäkö Minun ja omia vihollisianne ystävinänne.

Suura 60:4 Me sanoudumme irti teistä ja niistä, joita te palvotte Allahin lisäksi. Me kiellämme teidät, ja välillämme on viha ja vihollisuus aina siihen asti, kunnes te uskotte yksin Allahiin.

Suura 3: 109 Te olette paras seurakunta, mikä on muodostunut ihmisten keskuuteen. Te määräätte ihmisille oikeat elämäntavat, estätte heitä pahuudesta ja uskotte Jumalaan. Jos Pyhän kirjan saaneet olisivat uskoneet, olisi se ollut heille parempi; heidän keskuudessaan on uskovaisia, mutta useimmat heistä ovat jumalattomia.

Suura 9:123 Te, jotka uskotte, taistelkaa niitä uskottomia vastaan, jotka ovat lähellänne, jotta he kokisivat teidän voimanne, ja tietäkää, että Jumala on niiden kanssa, jotka hartautta harjoittavat."

Suura 2:89 Jumala kirotkoon uskottomat.

Suura 2:90 He keräävät vihaa vihan päälle. Uskottomia odottaa nöyryyttävä rangaistus.

Suura 48: 29 Muhammed on Jumalan sananjulistaja, ja ne, jotka ovat hänen kanssaan, ovat järkähtämättömiä uskottomille, mutta laupiaita toisiaan kohtaan.

Alla olevissa Koraanin suurissa (jakeissa) uskottomat alennetaan eläimiksi.
Suura 25: 44 Älä usko, että useimmat heistä mitään vaarinottavat tai ymmärtävät. He ovat karjan kaltaisia; ei, he ovat kauemmaksi oikealta tieltä eksyneet kuin karja.

Suura 7: 176 Ja jos olisimme tahtonut, olisimme Me totisesti korottanut hänet niillä (tunnusmerkeillämme), mutta hän kiintyi maallisiin ja seurasi himojaan. Hän käyttäytyi kuin koira: jos käyt sitä kohti, pursuu sen kieli ulos suusta, ja jos jätät sen rauhaan, pursuu sen kieli suusta. Näin on laita myös ihmisten, jotka vääntävät tunnusmerkkimme valheeksi; kerro heille siksi tämä kertomus, jotta he ajattelisivat.

Suura 7: 179 Ja totisesti olemme helvetin omiksi luonut joukon dzinnejä ja ihmisiä. Heillä on sydämet, joilla he eivät ymmärrä, heillä on silmät, joilla he eivät näe, ja heillä on korvat, joilla he eivät kuule; he ovat karjan kaltaisia, ei, he kulkevat vielä pahemmin harhaan; he ovat välinpitämättömiä

Suura 2: 65 Tehän tiedätte joukossanne ne, jotka rikkovat sapatin ja joille Me sanoimme: »Muuttukaa halveksituiksi apinoiksi!»

Suura 5: 60 Sano: »Onko minun lueteltava teille eräitä, jotka Jumalan kostoa ovat vieläkin enemmän kokeneet? Näitä ovat ne, joilta Jumala on riistänyt suosionsa ja jättänyt vihansa heidän päälleen.Ne, joiden keskuuteen Hän on siittänyt apinoita ja sikoja ja jotka paholaista palvelevat, - nämä ovat vielä kurjempia ja etäämmälle eksyneitä oikealta tieltä.»

Suura 7: 166 Ja heidän kerskuessaan teoista, jotka heiltä olivat kielletyt, sanoimme Me heille: »Muuttukaa inhottaviksi apinoiksi!»

Suura 19: 86 Mutta syntiset me ajamme helvettiin janoisena (karja)laumana.

Alla olevissa jakeissa uskottomat rinnastetaan vähä-älyisiksi.

Suura 6: 50 Sano: »En minä väitä teille, että omistan kaikki Jumalan aatteet tai että tunnen silmiltä salatun, enkä minä sano teille olevani henkiolento, enkeli; minä vain noudatan sitä, mikä minulle on ilmoitettua» Sano: »Ovatko sokea ja näkevä yhdenvertaisia? Eikö teillä ole arvostelukykyä?»

Suura  38: 28 Vai olisiko meidän kohdeltava uskovaisia, hyvää tekeviä samoin kuin pahuuden levittäjiä maan päällä? Tai rinnastaisimmeko jumalaapelkääväiset väärintekijöihin?

Suura 39: 9 Vai saisitteko saman osan kuin se, joka palvelee Herraa yönkin tunteina, langeten kasvoilleen tai rukoillen seisoaltaan, joka pitää mielessään tulevaa elämää ja luottaa Herransa armoon? Sano: »Ovatko tietävät ja tietämättömät samanarvoisia? Vain ymmärtäväiset ottavat vaarin.»

Suura 8: 65 Oi Profeetta, innostuta oikeauskoiset taisteluun! jos joukossanne on edes kaksikymmentä sitkeätä, voittavat he kaksisataa, ja jos joukossanne on sata, voittavat he tuhat niistä, jotka eivät usko, siksi että nämä ovat ihmisiä, joilta puuttuu ymmärrys.

Valtionsyyttäjä Mika Illman ja valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen ovat sitä mieltä, että
"Epäsuoralla tai suoralla levittämisellä ei ole merkitystä, sillä loukkaavan tiedon levittäminen on aina rangaistavaa".


KOHTA 2, LUPA RAISKATA VAIMOJA JA ORJATTARIA

Suura 2:223  Vaimonne ovat teidän vainionne, käykää vainiollanne mielenne mukaan, mutta suorittakaa myös ensin jotakin hyvää sielujenne puolesta. Pelätkää Jumalaa ja tietäkää, että tulette kohtaamaan hänet. Julista, Muhammed, uskovaisille ilosanomaa!

Ohessa yhden imaamin käsitys tuon jakeen soveltamisesta.

Kysymys: "Onko miehellä oikeus pakottaa vaimo tai orjatar seksiin?.
Vastaus: "Samaten orjanaisella ei ole oikeutta kieltäytyä herransa vaatimuksista ellei hänellä ole hyvää syytä.  Jos orjanainen ei tottele, herralla on oikeus kurittaa häntä sopivaksi katsomallaan tavalla sharialain sallimin keinoin."

Islam sallii miehen olla sukupuoliyhteydessä orjanaisen kanssa, olipa miehellä vaimo tai vaimoja tai olipa hän naimaton tai ei. Vaimolla ei ole oikeutta paheksua aviomiestään tämän naispuolisista orjista tai sitä, että hän on sukupuoliyhteydessä näiden kanssa. (http://islamqa.com/en/ref/10382)

Miehen ei Koraanin mukaan tarvitse hillitä himojaan orjattariensa ja vaimojensa parissa, joten Koraani sallii raiskaukset

Suura 23:5 ja jotka hillitsevät himojensa jäsenet,
Suura 23:6 paitsi vaimojensa ja orjattariensa parissa, jolloin heitä ei soimata.

Suura 70:29 sekä lukuunottamatta niitä, jotka hillitsevät halujaan
Suura 70:30 paitsi vaimojensa ja orjattariensa suhteen, koska heissä silloin ei ole moittimista.

Suomen rikoslain mukaan raiskaus on rikos ja myös siihen yllyttäminen on rikollista.


KOHTA 3, LUPA HAKATA VAIMO

Alla olevassa jakeessa miehelle annetaan lupa hakata vaimojaan

Suura 4:34 Mies on naisen pää, koska Allah on toisia suosinut enemmän kuin toisia ja koska mies elättää vaimoaan. Hurskas vaimo on nöyrä ja vartioi siveyttään, koska Allah on antanut sen vartioitavaksi. Jos pelkäätte vaimonne olevan uppiniskainen, varoittakaa häntä, välttäkää häntä vuoteessa ja lyökää häntä, mutta jos hän sitten tottelee teitä, älkää ahdistako häntä enää. Allah on Korkea, Mahtava


KOHTA 4, EPÄTASA-ARVO

Suura 4:38 Miehet ovat naisten yläpuolella niiden ominaisuuksien vuoksi, jotka Jumala on antanut heille.

Suura 4:34 Mies on naisen pää, koska Allah on toisia suosinut enemmän kuin toisia ja koska mies elättää vaimoaan. Hurskas vaimo on nöyrä ja vartioi siveyttään, koska Allah on antanut sen vartioitavaksi. Jos pelkäätte vaimonne olevan uppiniskainen, varoittakaa häntä, välttäkää häntä vuoteessa ja lyökää häntä, mutta jos hän sitten tottelee teitä, älkää ahdistako häntä enää. Allah on Korkea, Mahtava

Suura 4: 11  Jumala määrää lastenne suhteen: Miehinen perillinen saakoon yhtä paljon kuin kaksi naispuolista yhteensä,

Suura 2: 282. Kutsukaa tähän tilaisuuteen kaksi mieleistänne miestä todistajiksi. Jollei satu olemaan kahta miestä, todistakoon mies ja kaksi naista niiden joukosta, jotka hyväksytte todistajiksi, jotta jos yhden muisti pettäisi, toinen kuitenkin muistaisi oikein. Ja kun heidät todistajiksi kutsutaan, älkööt he kieltäytykö.


KOHTA 5, LAPSISEKSIN HYVÄKSYNTÄ

Koraani siunaa lasten kanssa harjoitettavan seksin ja siten kehoittaa harrastamaan seksiä lasten kanssa

Alla olevassa suurassa kerrotaan varoajasta, joka on pidettävä avioerotapauksessa raskauden varalta.

Suura 65:4 Niille vaimoistanne, joiden kuukautiset ovat keskeytyneet, tai jos olette tästä epävarmoja, olkoon koekautensa, kolme kuukautta, samoin niille, joille kuukautiset eivät ole alkaneet; mutta raskailla vaimoilla tämä aika kestäköön aina siihen asti, kunnes he ovat synnyttäneet. Sille, joka noudattaa Jumalan tahtoa, Hän helposti ratkaisee kaikki pulmat.

Alkuperäisessä arabiankielisessä Koraanissa tarkoitetaan tyttölapsia (arabian kielen sana ”nisa”), joiden kuukautiset eivät ole vielä alkaneet ja jotka vielä leikkivät nukeilla.  Koska Koraani on suoraa taivaasta annettua Allahin sanaa, Allah tässä jakeessa selvästi pyhittää ja siunaa tyttölasten kanssa harrastettavan seksin.

Suomessa seksin harrastaminen lapsen kanssa avioliitossa ja sen ulkopuolella on kiellettyä.  Samoin siihen yllyttäminen on rikollista.

KOHTA 6, ORJUUTTAMINEN

Koraani siunaa orjuuden ja siten kehottaa orjuuttamaan toisia ihmisiä

Suura 23:5 ja jotka hillitsevät himojensa jäsenet,
Suura 23:6 paitsi vaimojensa ja orjattariensa parissa, jolloin heitä ei soimata.

Suura 70:29 sekä lukuunottamatta niitä, jotka hillitsevät halujaan
Suura 70:30 paitsi vaimojensa ja orjattariensa suhteen, koska heissä silloin ei ole moittimista.

Suomessa orjuus ja ihmiskauppa on kiellettyä.

MUHAMMEDIN ESIMERKKI ELI SUNNA

Noiden Koraanin kohtien lisäksi muslimit noudattavat sunnaa eli profeetta Muhammedin esimerkkiä.  Sunna (arab. سنة‎ 'tapa'; monikko سنن sunan) on islamissa profeetta Muhammadin elämäntapa, joka välittyy perimätiedon eli hadith-kirjoitusten kautta. Islamin pääsuuntauksessa sunnalaisuudessa sunna tarkoittaa profeetan sanomisia ja määräyksiä. Sunnalaisuuden mukaan ne ovat jumalallista johdatusta, joita muslimit ovat velvollisia seuraamaan. Vastaavasti islamin toisessa pääsuuntauksessa šiialaisuudessa sunna tarkoittaa myös profeetta Muhammadia seuranneiden kahdentoista imaamin sanomisia ja määräyksiä.
Professori Jaakko Hämeen-Anttilan Islamin käsikirjan (2001) mukaan ...

"... Sunna [= Muhammadin elämäntapa] on sitova esikuva muslimeille, ja jokaisen hurskaan muslimin velvollisuus on noudattaa profeetta Muhammadin tarjoamaa esikuvaa. Profeetta Muhammad oli [...] virheiltä suojattu (ma'sum), joten hän ei käytöksessään tehnyt mitään väärää tai mitään, mikä ei olisi ollut Jumalan tarkoitus."

"Profeetta ei eläessään ollut toiminut yksinomaan senhetkisen tilanteen mukaan vaan pitäen samalla silmällä myös tulevaisuutta. Profeetan elämän yksityiskohdat oli tarkoitettu islamin yhteisön ikuisen jäljittelyn kohteeksi."

"Toinen merkittävä teologinen oppi oli profeetta Muhammadin synnittömyys (arab. عصمة‎, ’ima). Tämä takasi, että hän välitti jumalalliset ilmestykset uskoville erehtymättömän uskollisesti. Lisäksi hän toimi elämässään esikuvallisesti, jota jäljittelemällä myös tavalliset muslimit pystyvät menettelemään oikein kaikissa elämän kysymyksissä."

Koraani tähdentää useissa kohdissa Muhammedin esimerkkiä ja hänen tottelemisensa tärkeyttä.

Suura 4:80 Joka tottelee profeettaa, tottelee Jumalaa, mutta joka kääntyy pois, tietäköön, ettemme ole lähettäneet sinua hänen vartijakseen.

Lisäksi tulevat koraanin kohdat, joissa toistuvasti käsketään tottelemaan Muhammedia.
* Uskovaisen täytyy täyttää Profeetan (r) määräykset ja hänen täytyy välttää tekoja, jotka johtavat tottelemattomuuteen, sillä Allah, Ylistetty, sanoo Pyhässä Koraanissa:

Suura 59:7 Mitä tahansa sananjulistaja teille antaa, se ottakaa vastaan, ja mitä tahansa hän teiltä kieltää, siitä pidättykää. Pelätkää Jumalaa, sillä Jumala on ankara rangaistuksessaan.

Suura 33:21  Jumalan sananjulistaja on teille todella erinomainen esikuva, jokaiselle, joka luottaa Jumalaan, uskoo viimeiseen päivään ja alinomaa muistelee Jumalaa.
Koraanissa käsketään useassa kohtaa noudattamaan profeetta Muhammedin käskyjä

Suura 26:108 Sentähden palvelkaa Jumalaa ja totelkaa minua.
Suura 26:110 Pelätkää siis Jumalaa ja totelkaa minua!»
Suura 26:126 Siksi palvelkaa Jumalaa ja totelkaa minua.
Suura 26:131 Palvelkaa siis Jumalaa ja totelkaa minua.
Suura 26:144 Siksi palvelkaa Jumalaa ja totelkaa minua!
Suura 26:150 Pelätkää siis Jumalaa ja totelkaa minua,
Suura 26:163 Sentähden pelätkää Jumalaa ja totelkaa minua!
Suura 26:179 Pelätkää siis Jumalaa ja totelkaa minua.

Suura 3:31 Sano: »Totelkaa Jumalaa ja profeettaa! Sillä jos käännytte pois, niin tietäkää, että Jumala totisesti ei rakasta uskottomia.»

Suura 3:49 Samoin tulen vahvistamaan todeksi sen, mikä on ollut ennen minua kirjoitettuna Laissa, ja sallimaan teille osan siitä, mikä tähän asti on ollut teiltä kiellettyä, niin, minä tulen luoksenne tuoden tunnusmerkit Herraltanne. Pelätkää siis Jumalaa ja totelkaa minua!

Suura 3:131 totelkaa Jumalaa ja profeettaa, jotta teidän osaksenne tulisi laupeus.

Suura 4:59 Te, jotka uskotte, totelkaa Jumalaa ja totelkaa profeettaa ja niitä teidän keskuudessanne, joilla on arvovalta. jos kiistelette jostakin, niin alistakaa se Jumalan ja Hänen lähettiläänsä ratkaistavaksi, jos todellakin uskotte Jumalaan ja Viimeiseen päivään. Tämä on parasta teille ja edullisintakin.

Suura 5:92 Totelkaa Jumalaa, totelkaa lähettilästä ja ottakaa vaari itsestänne; mutta jos te pois käännytte, niin tietäkää, ettei Meidän lähettiläämme ole velvollinen ilmoittamaan enempää kuin selvän sanomamme.

Suura 8:20 Te, jotka uskotte, totelkaa Jumalaa ja Hänen lähettilästään älkääkä luopuko hänestä, koska kuulette hänen puhuvan.

Suura 8:24 Te, jotka uskotte, totelkaa Jumalaa ja Hänen lähettilästään, kun Hän kutsuu teitä sen ääreen, mikä teidät eläviksi tekee, ja tietäkää, että Jumala hiipii ihmisen ja hänen sydämensä väliin ja että te tulette kokoontumaan Hänen luoksensa.

Suura 8:46  Ja totelkaa Jumalaa ja Hänen lähettilästään, älkääkä kiistelkö, jotta ette lannistuisi ja menettäisi sisuanne, vaan olkaa itsepintaiset; Jumala on totisesti sitkeiden puolella.

Suura 24:54 Sano edelleen: »Palvelkaa Jumalaa ja totelkaa lähettilästä; jos käännytte pois, niin Muhammed kantaa oman kuormansa ja te saatte kantaa omanne, mutta jos häntä tottelette, niin kuljette oikeassa johdatuksessa. Lähettiläs ei ole vastuussa muusta kuin sanomansa selvästä julistamisesta.

Suura 24:56 Suorittakaa rukouksenne, antakaa sovitusalmut ja totelkaa lähettilästä, jotta teille osoitettaisiin armo!

Suura 47:33 Te, jotka uskotte, totelkaa Jumalaa, olkaa kuuliaisia sananjulistajalle älkääkä saattako tekojanne raukeamaan!

Alla esitetään, miten Muhammedin esimerkki vahvistaa yllä esitettyjä Koraanin rikoksiin yllyttäviä jakeita.  Esityksen lyhentämiseksi esille on nostettu vain muutama väitettä tukeva hadith.  Eri hadith-kokoelmista vastaavia esimerkkejä löytyy lisää.


KOHTA 1, KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN

Hadith-kokoelma Sahih Bukhari Volume 4, Book 53, Number 392:
Kertojana Abu Huraira:
Kun me olimme moskeijassa, profeetta tuli ulos ja sanoi: “Menkäämme juutalaisten luo”. Me menimme ulos ja kävelimme kunnes tulimme Bait-ul-Midrasin luo.  Profeetta sanoi:” Jos te käännytte islamiin, olette turvassa.  Tietäkää, että maa kuuluu Allahille ja hänen profeetalleen, ja minä karkoitan teidät tästä maasta.  Jos joku teistä omistaa omaisuutta, hänellä on lupa myydä se, muuten tulette tietämään, että maa kuuluu Allahille ja hänen profeetalleen”.

Tämä Muhammedin antama esimerkki kiihottaa juutalaisia vastaan ja käskee etniseen puhdistukseen.

Hadith-kokoelma Sahih Muslim Book 041, Number 6985:
Abu Huraira kertoi Allahin sanansaattajan (profeetta Muhammedin) sanoneen: “ Viimeinen tunti ei koita, jolleivät muslimit taistele juutalaisia vastaan ja muslimit tapa heitä, kunnes juutalaiset piiloutuvat kivien ja puiden taakse ja kivi tai puu sanoo:” Muslimi tai Allahin palvelija, takanani on juutalainen, tule ja tapa hänet, mutta Gharqad-puu on hiljaa, koska se on juutalaisten puu.

Tämä Muhammedin antama esimerkki kiihottaa juutalaisia vastaan.

Hadith-kokoelma Sahih Bukhari Volume 4, Book 52, Number 196:
Kertojana Abu Huraira:
Muhammed sanoi: ”Minun on käsketty taistelemaan kansan kanssa, kunnes he sanovat: ’Ketään muuta ei kuulu ylistää kuin Allahia.’ Kuka tahansa sanoo: ’ Ketään muuta ei kuulu ylistää kuin Allahia,’ hänen elämänsä ja omaisuutensa minä säästän.”

Tämä Muhammedin antama esimerkki kiihottaa kaikkia muita uskontoja kuin islamia vastaan.

Hadith-kokoelma Sahih Bukhari Volume 9, Book 83, Number 50:
Kertojana Abu Juhaifa:
Muhammed sanoi: ”Yhtäkään muslimia ei saa tappaa Kafirin (vääräuskoisen) tappamisesta.”

Tämä Muhammedin antama esimerkki asettaa ihmiset uskonnon perusteella eriarvoiseen asemaan.

Hadith-kokoelma Sahih Bukhari Volume 5, Book 59, Number 716:
Kertojana Ibn Abbas:
Muhammedin viimeiset sanat kuolinvuoteellaan olivat: ”Käännyttäkää pakanat (ei-muslimit) pois Arabian niemimaalta.”

Tämä Muhammedin antama esimerkki käskee etniseen puhdistukseen.

Hadith-kokoelma Sahih Bukhari Volume 9, Book 84, Number 57:
Kertojana 'Ikrima:
Muhammed sanoi: ”Kuka tahansa luopuu islamilaisesta uskonnostaan, hänet tappakaa.”

Tämä Muhammedin antama esimerkki kiihottaa islamin uskosta luopuneita kohtaan

http://www.meforum.org/3256/tunisia-muslims-slaughter-christian-convert


KOHTA 2, LUPA RAISKATA VAIMOJA JA ORJATTARIA

Hadith-kokoelma Sahih Muslim Book 8, Number 3433:
Kertojana Abu Sa'id al-Khudri
Jotkut Allahin apostolin (profeetta Muhammedin) seuralaiset olivat vastahakoisia raiskaamaan saaliiksi saamiaan naisvankeja, koska heidän uskottomat aviomiehensä olivat läsnä.  Silloin Allah antoi Koraanin suuran 4:24.

Koraanin suura 4:24 Samoin (ovat kielletyt teiltä) kaikki naidut naiset lukuunottamatta niitä orjattaria, jotka ovat joutuneet haltuunne (oston tai sodan kautta). Nämä rajat on Jumala teille määrännyt. Mutta kaikki, mitä tämä ei rajoita, on teille sallittua, joten voitte omaisuudellanne tavoitella muita naisia, elääksenne heidän kanssaan aviossa, harjoittamatta haureutta. Mutta teidän on annettava aviolahja niille, joilta etsitte yhdyselämän nautintoa. Siitä ei teille syntiä koidu, mitä ehkä yli velvollisuuden (s.o. aviolahjan) sovitte keskenänne; Jumala on kaikissa asioissa tietävä, viisas.

Hadith-kokoelma Sahih Bukhari Volume3, Book 34, Number 432:
Kertojana Abu Said Al-Khudri:
Oi Allahin apostoli (profeetta Muhammed).  Me saimme osuudeksemme sotasaaliista muutamia naisvankeja ja me olemme kiinnostuneita heidän suloistaan.  Mikä on sinun mielipiteesi keskeytetystä yhdynnästä? Profeetta sanoi:”Teittekö todella niin? On parempi ettette tee niin. Jokainen sielu, jonka syntymää Allah haluaa, tulee syntymään varmasti.


KOHTA 3, LUPA HAKATA VAIMO

Hadith-kokoelma Sunan Abu Dawud Book 11, Number 2142:
Kertojana Umar ibn al-Khattab:
Profeetta Muhammad sanoi: ”Mieheltä ei kysytä, miksi hän on lyönyt vaimoaan”.

Hadith-kokoelma Sahih Muslim Book 4, Number 2127:
Kertojana Aisha:
Hän iski minua rintaan, mikä aiheutti minulle kipua, ja hän sanoi: ”Kuvittelitko, että Allah ja Hänen lähetti­läänsä kohtelisivat sinua epä­oikeuden­mukaisesti?”


KOHTA 4, EPÄTASA-ARVO

Alla olevissa jakeissa miehet ja naiset asetataan eriarvoiseen asemaan.  Se on vastoin tasa-arvolakia.

Hadith-kokoelma Sahih Bukhari Volume 3, Book 48, Number 826:
Kertojana Abu Said Al-Khudri:
Muhammed kysyi joiltakin naisilta: ”Eikö naisen todistus ole puolet miehen todistuksesta?” Naiset vastasivat: ”Kyllä.” Muhammed sanoi: ”Tämä johtuu naisen mielen puutteellisuudesta.”

Hadith-kokoelma Sahih Bukhari Volume 2, Book 24, Number 541:
Profeetta sanoi: ”Naiset, antakaa almuja, sillä olen nähnyt, että valtaosa helvetin asukkaista oli naisia.” Naiset kysyivät: “ Allahin apostoli! Mistä se johtuu?” Profeetta vastasi: ” Naiset! Te huudatte säännöllisesti aviomiehillenne ja ette ole kiitollisia heille.  En ole koskaan nähnyt ketään yhtä vajavaista älykkyydeltään ja uskoltaan kuin te.”

Hadith-kokoelma Sahih Bukhari Volume 1, Book 2, Number 29:
Kertojana Ibn 'Abbas:
Muhammed sanoi: ”Minulle näytettiin helvetin tuli ja suurin osa siellä olijoista oli naisia.”



KOHTA 5, LAPSISEKSIN HYVÄKSYNTÄ

Profeetta Muhammed meni naimisiin kuusivuotiaan pikkutytön Aishan kanssa ja harrasti seksiä hänen kanssaan, kun hän täytti yhdeksän vuotta.  Aisha saavutti sukukypsyyden eli sai ensimmäiset kuukautisensa, kun hän täytti 16 vuotta.

Hadith-kokoelma Sahih Bukhari Volume 5, Book 58, Number 236:
Kertojana Hishamin isä:
Khadija kuoli kolme vuotta ennen profeetan lähtöä Medinasta. Hän pysyi siellä pari vuotta ja meni naimisiin Aishan kanssa, kun hän oli kuuden vuoden ikäinen.  Avioliitto sai täyttymyksensä, kun Aisha oli yhdeksän vuoden ikäinen.

Hadith-kokoelma Sahih Bukhari Volume 7, Book 62, Number 88:
Kertojana Ursa:
Profeetta allekirjoitti avioliittosopimuksen Aishan kanssa kun hän oli kuuden vuoden ikäinen. Avioliitto sai täyttymyksensä kun Aisha oli yhdeksän vuoden ikäinen. Aisha oli naimisissa profeetan kanssa yhdeksän vuotta, kunnes profeetta kuoli.

Hadith-kokoelma Sahih Muslim Book 008, Number 3310:
Kertojana Aisha:
Allahin apostoli meni naimisiin kanssani, kun olin kuuden vuoden ikäinen. Menin hänen vaimokseen kun täytin yhdeksän vuotta.

Seuraavat hadithit osoittavat, että Aisha oli profeetan luona asuessaan nukeilla leikkivä pikkutyttö.  Tuohon aikaan nukeilla saivat leikkiä vain lapset, joiden kuukautiset eivät olleet alkaneet.

Hadith-kokoelma Sahih Bukhari Volume 8, Book 73, Number 151
Kertojana Aisha:
Minulla oli tapana leikkiä nukeilla Profeetan läsnäollessa.  Minun ystävilläni oli tapana leikkiä kanssani. Kun Allahin apostoli tuli sisään, he piiloutuivat, mutta Profeetta tapasi kutsua heidät takaisin leikkimään kanssani.

Hadith-kokoelma Sahih Muslim Book 008, Number 3311:
Aisha kertoi, että Allahin apostoli meni naimisiin hänen kanssaan kun hän oli seitsemän vuoden ikäinen. Hänet vietiin profeetan morsiameksi kun hän täytti yhdeksän vuotta ja hänen nukkensa olivat hänen mukanaan.  Kun profeetta kuoli hän oli 18 vuoden ikäinen.

Hadith-kokoelma Sunan Abu Dawud Book 41, Number 4914:
Kertojana Aisha:
Profeetta kysyi:” Mikä tämä on? Aisha vastasi:”Minun nukkeni”.  Niiden joukossa profeetta näki hevosen, jolla oli rääsyistä tehdyt siivet ja hän kysyi:”Mikä tämä on?” Aisha vastasi:”Hevonen.”  Profeetta kysyi:”Mitä nuo ovat?”. Aisha vastasi:” Kaksi siipeä.” Hän vastasi:” Hevonen, jolla on kaksi siipeä?” Aisha vastasi:”Etkö ole kuullut, että Salomonilla oli hevosia, joilla oli siivet?”.  Silloin Allahin apostoli nauroi niin, että hänen takahampaansa näkyivät.

Alla olevassa hadithissa profeetta Muhammed suoraan kehoittaa muita muslimeja menemään naimisiin pikkutyttöjen kanssa.

Hadith-kokoelma Sahih Bukhari Volume 7, Book 62, Number 17:
Kertojana Jabir bin 'Abdullah:
Kun minä menin naimisiin, Allahin apostoli sanoi minulle:” Millaisen naisen kanssa sinä menit naimisiin?” Minä vastasin:” Menin naimisiin kypsän naisen kanssa.” Hän vastasi:”Miksi, etkö sinä pidä neitsyeistä ja heidän hellimisestään?” Jabir kertoi myös, että Allahin apostoli sanoi:”Mikset mennyt naimisiin nuoren tytön kanssa, jotta voisit leikkiä hänen kanssaan ja hän sinun kanssasi?”

Aishan ensimmäiset kuukautiset

Hadith-kokoelma Sahih Bukhari Volume 1, Book 6, Number 293:
Kertojana Al-Qasim:
Aisha sanoi:”Meidän ainoa tarkoituksemme oli suorittaa pyhiinvaellus ja kun me saavuimme Sarifiin, (paikka kuusi mailia Mekasta) sain kuukautiset.  Allahin apostoli tuli luokseni kun olin itkemässä.” Hän sanoi:”Mikä sinua vaivaa? Oletko saanut kuukautisesi?” Vastasin:”Kyllä.” Profeetta sanoi:” Tämä on asia, jonka Allah on määrännyt Adamin tyttärille.  Tee, mitä pyhiinvaeltajien tulee tehdä, mutta jätä Kaban kiven kiertäminen tekemättä.” Aisha lisäsi, että  Allahin apostoli uhrasi lehmiä vaimojensa puolesta.

Tuolloin Aisha oli 16-vuotias.

KOHTA 6, ORJUUTTAMINEN

Hadith-kokoelma Sahih Muslim Book 019, Number 4345:
Kertojana Salama (b. al-Akwa')
Minä vein heidät Abu Bakrin luo, joka antoi minulle tytön palkkioksi.  Niin me saavuimme Medinaan.  En ollut vielä riisunut häntä, kun Allahin lähettiläs (profeetta Muhammed) kohtasi minut kadulla.  Hän sanoi: ” Anna tuo tyttö minulle.”

Hadith-kokoelma Sahih Muslim Book 010, Number 3901:
Kertojana Jabir
Allahin apostoli (profeetta Muhammed) sanoi:” Myy hänet minulle”.  Ja hän (profeetta Muhammed) osti hänet kahdella mustalla orjalla ja hän ei koskaan enää ottanut vastaan uskollisuuden valoja ennen kuin hän oli varmistanut, oliko vannoja orja vai vapaa.


KOHTA 7, USKONNONVAPAUS

Hadith-kokoelma Sahih Bukhari Volume 9, Book 84, Number 57:
Kertojana 'Ikrima:
Muhammed sanoi: ”Kuka tahansa luopuu islamilaisesta uskonnostaan, hänet tappakaa.”

Tämä Muhammedin antama esimerkki käskee tappamaan islamin uskosta luopuneet. Sitä myös toteutetaan käytännössä.  Alla on esitetty yksi käytännön esimerkki.

Vapaamielinen keskusteluohjelman juontaja Tawfiq Okasha esitti Egypt Today -ohjelmassa videon, jossa muslimista kristityksi kääntyneeltä tunisiaismieheltä leikataan kaula poikki.
http://www.meforum.org/3256/tunisia-muslims-slaughter-christian-convert

Alla on esitetty ruotsalaisen imaamin esittämä tappouhkaus uskonluopioille. 
http://www.thelocal.se/36166/20110915/

KOHTA 8, HOMOSEKSUAALISTEN IHMISTEN KOHTELU

Hadith-kokoelma Sunan Abu Dawud Book 38, Number 4447:
Kertojana Abdullah ibn Abbas:
Profeetta sanoi: “Jos te löydätte jonkun tekemästä samaa kuin Lotin ihmiset tekivät, tappakaa hänet ja hänen kumppaninsa.

YHTEENVETO

Kuten edeltä on huomattu,  islam kehoittaa useissa keskeisissä opeissaan Suomen lakien vastaiseen toimintaan ja siltä on siksi otettava pois uskonnon (rikoslain 17 luvun 10 §:n 1 kohdassa tarkoitettu uskonnollinen yhdyskunta) antama suoja.  Islam on poliittinen ideologia siinä missä mikä tahansa muukin poliittinen suuntaus. Islam on yksi tapa hahmottaa yhteiskuntaa, sillä on pyrkimys vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen ja se asettaa yhteiskunnallisia tavoitteita.  Islamia on kohdeltava Suomessa kuten poliittista liikettä eikä kuten uskontoa.

Kaikki edellä esitetyt Koraanin rikoksiin käskevät kohdat on poistettava yleisön saatavilta, koska rikoksiin yllyttäminen on Suomen lakien mukaan rikos.

Korkein oikeus on päätöksessään KKO:2012:58 (http://www.kko.fi/58715.htm)

Uskonrauhan rikkominen
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Sananvapaus
Diaarinumero: R2010/1101
Esittelypäivä: 24.1.2012
Taltionumero: 1101
Antopäivä: 8.6.2012

todennut mm. että:

"22. ... Kyseessä olevan kaltaiset, koko uskontokunnan ja sen pyhät kunnioituksen kohteet voimakkaan kielteisesti leimaavat herjaavat iskulauseet eivät edistä uskonnoista tai yhteiskunnallisista kysymyksistä käytävää keskustelua, vaan ne ovat päinvastoin omiaan herättämään ja vahvistamaan uskonnollista suvaitsemattomuutta ja ennakkoluuloja. Näistä syistä sekä yleisen järjestyksen ja yhteiskuntarauhan säilyttämistavoitteen kannalta on perusteltua, että tällaisten väitteiden esittäjän sananvapauden suojaan puututaan rikosoikeudellisin seuraamuksin."

Edellä esitetyt Koraanin ovat omiaan lisäämään suvaitsemattomuutta ja ennakkoluuloja, joten ne on määrättävä poistettavaksi.

37. Korkein oikeus toteaa, että A:n kirjoituksessa esitetyssä väitteessä, jonka mukaan ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre, somalit kuvataan kansanryhmänä rikollisiksi ja yhteiskuntamoraaliltaan muihin nähden ala-arvoisiksi. Väite on siten somaleja kansanryhmänä panetteleva ja solvaava. Voimassa olevan rangaistussäännöksen perusteluissa (HE 317/2010 vp s. 42) tämän sisältöisten lausumien levittämistä on pidetty esimerkkinä rangaistavasta menettelystä.

Koraani  solvaa hyvin voimakkain sanankääntein uskottomia ja vääräuskoisia kuten kohdassa 1 on esitetty.  Yllä esitetyn Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan se on laitonta.

38. A:n esittämien kiistämisperusteiden johdosta Korkein oikeus toteaa, että A:n tarkoituksena on saattanut sinänsä osaltaan olla esittää väittämäänsä kritiikkiä tiedotusvälineitä ja viranomaistoimintaa kohtaan. Korkein oikeus katsoo, että tällainen tarkoitus ei kuitenkaan ole oikeuttanut panettelemaan ja solvaamaan somaleita kansanryhmänä. Arvostelun esittäminen – sarkastisessakaan tyylilajissa – ei ole edellyttänyt somaleiden leimaamista rikollisiksi ja loisiksi. Sarkastiseksi kirjoituksessa on lähinnä ymmärrettävissä väitteeseen liitetty maininta siitä, että sitä ”ei käsitelty faktana”. Ainakin osa blogin lukijoita on myös voinut ymmärtää väitteen tosiasiassa tarkoitetun vakavasti otettavaksi varsinkin, kun väite on kirjoituksessa toistettu sen jälkeen, kun sen paikkansa pitävyyttä on pyritty tukemaan tilastotiedoin. A joka tapauksessa on epäilyksittä ymmärtänyt väitteensä panettelevan ja solvaavan luonteen, mitä osoittaa sekin, että tämäkin väite on kirjoituksen mukaan ollut ”täky” syyttäjälle. Teon tahallisuuden kannalta merkitystä ei ole sillä, onko A itse pitänyt väitettään totena.

Koraanin tappokäskyt ovat suoraa Allahin sanaa ja siten uskonnollisista muslimeista ainakin osa voi ottaa ne vakavasti.  Sama koskee muitakin Koraanin rikoksiin kehottavia suuria ja Muhammedin esimerkkiä.

39. Korkein oikeus katsoo, että kysymyksessä olevan kaltaiset panettelevat ja herjaavat lausumat ovat omiaan herättämään suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja mahdollisesti jopa vihaa niiden kohteena olevaa kansanryhmää kohtaan. Ne ovat siten ymmärrettävissä niin sanotun vihapuheen kaltaisiksi lausumiksi, jotka eivät nauti sananvapauden suojaa. Tällaisten lausumien esittäjään on perusteltua kohdistaa rikosoikeudellisia seuraamuksia.

Koraanin tappokäskyt ja muunuskoisia ihmisiä halventavat ja panettelevat jakeet ovat suoraa Allahin sanaa ja siten uskonnollisista muslimeista ainakin osa voi ottaa ne vakavasti.  Sama koskee muitakin Koraanin rikoksiin kehottavia suuria ja Muhammedin esimerkkiä.

Ihmisoikeustuomioistuin on useassa yhteydessä todennut, että oikeasuhtaisia seuraamuksia saattoi olla tarpeen määrätä silloin, kun luotiin muun muassa uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen perustuvaa vihaa tai siihen yllytettiin taikka sitä yritettiin perustella (esimerkiksi Müslüm Gündüz v. Turkki, 4.12.2003, kohdat 40 ja 41, Erbakan v. Turkki 6.7.2006 kohdat 55.iv ja 56, Karatepe v. Turkki 31.7.2007 kohta 25 ja Féret v. Belgia 16.7.2009 kohdat 63 ja 64). Kun kaiken suvaitsemattomuuden vastustaminen kuului olennaisena osana ihmisoikeuksien suojeluun, oli erittäin tärkeää, että poliitikot välttivät puheissaan lausumia, jotka saattoivat ruokkia suvaitsemattomuutta (Erbakan v. Turkki kohta 64).

Kuten edellä on esitetty (kohta 1 ja kohta 7), islam luo uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen perustuvaa vihaa ja yllyttää siihen.

Uskonnonvapautta turvataan nykyisin perustuslain 11 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklassa. Ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan 2 kohdan ja 10 artiklan 2 kohdan mukaan sekä uskonnonvapautta että sananvapautta voidaan lailla rajoittaa, jos se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä muun muassa yleisen turvallisuuden, yleisen järjestyksen tai muiden henkilöiden oikeuksien turvaamiseksi.

Yllä olevaan kappaleeseen viitaten islamilta on poistettava uskonnollisen yhdyskunnan asema. Suomessa uskontoaan harjoittavien muslimien on irtisanouduttava profeetta Muhammedin rikollisesta esimerkistä. Asianomaisten viranomaisten on valvottava, että tuota irtisanoutumista myös noudatetaan.  Koraanista on poistettava kaikki edellä esitetyt rikoksiin ja vihapuheisiin viittaavat kohdat.  Noita vihapuheita on levitetty ainakin verkko-osoitteessa http://tulevaisuus.org/koraani/index.php.

Asianomaisten viranomaisten on selvitettävä, mikä vaikutus Koraanilla ja Muhammedin esimerkillä on muslimien raiskausherkkyyteen.  Jos jonkinlaista yhteyttä on tilastollisesti havaittavissa, viranomaisten on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin.

Asianomaisten viranomaisten on selvitettävä, mikä vaikutus Koraanilla ja Muhammedin esimerkillä on perheväkivaltaan. Jos jonkinlaista yhteyttä on tilastollisesti havaittavissa, viranomaisten on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin.

Asianomaisten viranomaisten on selvitettävä, mikä vaikutus Koraanilla ja Muhammedin esimerkillä on ihmiskauppaan ja paritukseen. Jos jonkinlaista yhteyttä on tilastollisesti havaittavissa, viranomaisten on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin.

Asianomaisten viranomaisten on selvitettävä, mikä vaikutus Koraanilla ja Muhammedin esimerkillä on lapsivaimojen yleisyyteen. Jos jonkinlaista yhteyttä on tilastollisesti havaittavissa, viranomaisten on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin.

Asianomaisten viranomaisten on selvitettävä, mikä vaikutus Koraanilla ja Muhammedin esimerkillä on uskonnonvapauteen. Jos uskonluopioita vainotaan, viranomaisten on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin.

Asianomaisten viranomaisten on selvitettävä, mikä vaikutus Koraanilla ja Muhammedin esimerkillä on homoseksuaalisten ihmisten vainoamiseen.  Jos homoseksuaaleja ihmisiä vainotaan, viranomaisten on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin.

Samaten on tutkittava, että mikä on islamin muita uskontokuntia halveksuvan ja väheksyvän asenteen merkitys väkivalta- ja ryöstörikollisuuteen.  Tanskalaisten tutkimusten (tiivistelmä http://www.dst.dk/pukora/epub/Nyt/2010/NR551.pdf   ja koko tutkimus http://www.dst.dk/pukora/epub/upload/14846/indv.pdf  ) mukaan jonkinlaista yhteyttä on havaittavissa. Tanskalaisten tutkimuksessa sosioekonominen asema ja ikä on otettu huomioon, joten ne eivät ole selittävänä tekijänä joidenkin ryhmien yliedustukselle.  Jos yhteyttä islamiin on havaittavissa, viranomaisten on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin.

Islamilainen käsitys ihmisoikeuksista on täysin erilainen kuin YK:n vastaava, johon Suomikin on sitoutunut. Organisation of Islamic Cooperation on laatinut ihmisoikeuksista oman julistuksensa, jossa kaikki ihmisoikeudet alistetaan sharialain alle.  Tuon julistuksen on allekirjoittanut 57 muslimimaata.  Suomi ei voi sallia uskonnollisen yhdyskunnan asemaa aatteelle, joka avoimesti halveksii kaikkia yleisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia.

Ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan 2 kohdan ja 10 artiklan 2 kohdan mukaan sekä uskonnonvapautta että sananvapautta voidaan lailla rajoittaa, jos se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä muun muassa yleisen turvallisuuden, yleisen järjestyksen tai muiden henkilöiden oikeuksien turvaamiseksi.