Vähän alustusta ennen moskeija asioita...
Hyvä teksti löytyi Uusi Suomen nettisivuilta, josta Huusko on minut jo vuosia sitten laittomasti sensuroinut pois... Mutta Suomen kansalla on vielä toivoa, herääminen järkyttäviin faktoihin kuuepäjumala allahin invaasiosta Suomeen, joka oikein kiihtyi 2001 World Trade Centterien jälkeen... mm. suoli24:sella. Jopa Suomen ulkopuolella olevia "sheriffejä" (mm. Gohar) toimi palstalla poliiseina ja kaikki islam kriittinen teksti häipyi ja islamia koroittava ja ylistävä teksti jäi!!! Tein työtä palstalla vuosia ja olen ehkä yksi eniten suoli24:sella sensuroitu kirjoittaja, ehkä suurin?! Minulla on arkistoitua materiaalia n. 2003 alkaen, joka todistaa asian. Ja monen moni Suomalainenkin näki ja muistaa tapahtumat. (Sherwood Mediat, (from Pori) Sherwood Real Media, Robin Hood etc. nimimerkein...)
Onneksi vuosia kestänyt tutkimus mm. islamista luo pohjaa osaltani Suomalaisille siitä, mikä onkaan aitoa totuutta, mikä on taqiahiaa, kitmannia, hudnaa, jihadia etc. Ja keitä ovat kafiirit (kuffar) ja heidän asemansa ja kohtalonsa kuuepäjumalan silmissä.
Toivon sydämestäni, että mitä pikimmin esivaltamme silmät aukeisivat näkemään mikä on monikulttuurisuuden varjolla ja suojissa tapahtuvan ovelan, laittoman epäjumalanpalveluksen (Aktiivinen ja passiivinen islam.) seuraukset Suomen kansalle. Ne ovat järkyttävät! Oi Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, armahda Suomea ja sen pääosin sinisilmäistä ja tyhmää uppiniskaista esivaltaa ja niitä, jotka jopa tietoisesti looshien ylimmillä asteilla rakentavat vastapuolen voimin, siis kaikella valheen voimalla ordo chaosta (nwo) Suomeenkin ajaen, koordinaattorinaan voima, joka on islamin invaasionkin takana, itse saatana lucifer, joka on mm. free masonien, odd fellowsien takana, ovelasti paljastettuna vasta ylimmällä looshi asteessa! (mm. aste 33!)
Järkyttääkö jo?! Tämä kaikki mitä nyt Suomessakin tapahtuu on vuosikymmeniä sitten jo isolla rahalla suunniteltua ja kaiken takana on sitten lopulta ihmisen rahan himo ja lankeeminen mammonan tavoittelussa itsensä saatanan "syleilyyn"... (Historia toistaa itseään...)
Epäjumala allah (1/360 epäjumalasta, joista Muhammed valitsi sitten kuuepäjumalan, historiallinen facta.) on vain yksi monista agendoista, joilla vastavoima (itse saatana siis) pyrkii estämään globaalisesti hyvän toteutumisen valheellisella pettävällä mammonalla ja vallalla, antaessaan nämä asiat mm. looshilaisten jäsenille, saatanallissa riiteissään ja valoissaan, loosheissa globaalisesti, kuten Suomessakin toistakymmentä tuhatta hajasijoitettuna esivallassa, kirkossa, oikeuslaitoksessamme, poliisissa, eduskunnassa, kaikkialla tärkeissä paikoissa maassamme!
Olemme rakenteellisen korruption, poliittisen ja okkultistisen pahavelijärjestelmien uhreja! Meidät kansana on petetty, ordo chaos (nwo) tapahtuu silmiesi edessä monien eri agendoin nyt Suomessakin... islam on yksi niistä, on pride ylpeyttä, on rkp:tä, vihervasemmistoa, oikeastaan kaikki puolueet, joissa liberaali humanismi on päässyt valloilleen, vaatien ihmisyyttä, inhimillisyytä etc. joka historiassa aina toistuessaan todistaa, että ihminen omassa viisaudessaan aina tuhoaa maan, valtion, kaupungin etc. asiat toimiessaan yksin ns. "kreikkalaisella" viisaudella, humanismilla ilman AITOJA KRISTILLISIÄ arvoja ja lakeja, lakeja jotka pohjautuvat luojan antamiin 10 KÄSKYYN.
Toisin sanoen nyt Suomessakin, rakkaassa lintukodossamme ollaan ajamassa kaikki aidot arvot alas kaikilla sektoreilla ja tilalle sitten ihmisviisaus, joka luonnollisessa uudestisyntymättömässä ("liha") tilassaan on aina vihollisuudessa aitoa totuutta, Jumalaa ja sovitusta Jeshuaa (Jeesus) Kristusta Nasaretilaista vastaan.
Karrikoiden edelleen... SUOMESSA/STA on henkivalloissa parhaillaan raju taistelu hyvän ja pahan välillä! Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan ("Minä olen"), lihaksi tulleen Jeshuan Kristuksen ja saatanan, langenneen enkelin luciferin ennalta tiedettävän, eskatologiset lopputaistelut, ennen 1000-vuotisen rauhanvaltakunnan alkua!
Voi huuto 7 vuotisen vihanjakson takia, ennen em. tuhatvuotista!
Sauli Niinistö (Kyösti Kallion tavoin kuten jouluna 1939!) ja Kari Mäkinen (Kuten Sana sanoo! Room. 1:16-32) Ohjatkaa vihdoinkin oikein, äkkiä, nopeasti uppoavaa Suomi laivaa!
Terveisin teidän: -Satakunnan Olli- Deus Protector Noster kaupungista Porista.
Sherwood † Real † Media † News from Pori
Jo vuodesta 2001 alk. tutkivaa, kriittistä journalismia monella sektorilla.
Innoittajana aito totuus, moraali ja oikeudenmukaisuus... Kunnia taivaan kotiin!
Ps. Jos teksteistäni löytyy jotain todistettavasti aivan totaalista virhettä, olen valmis kuten ennenkin, taloudellisen tilani huomioiden, tarjoamaan lounaan ruokajuomineen, vähintäänkin korjaan ja oikaisen tekstin ja osaan pyytää anteeksikin. Arvoni, kriittinen tutkiva "harjoitteleva" journalismini perustuvat Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan antamiin arvoihin, säätämyksiin ja lakeihin, kuitenkin uudenliiton/testamentin mukaisesti. (Kuten Suomessakin ollut ainakin...!?) Tekstini ovat pääosin omakohtaista tutkimusta ja mielipidettä kuitenkin, eikä edusta mitään poliittista, eikä muutakaan instanssia. Tavoitteeni on aina aito Suomen paras ja Porinkin, jossa asun. Ei liberaali humanismi etc. todellakaan. Muissa teksteissä mahdolliset oikaisu pyynnöt: ope.hakala[@]gmail.com
http://ollihakala.blogspot.fi/2015/07/ollin-paiva-veisin-perheen-syomaan-mutta.html
http://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/kotipizza-tarjoaa-kuuepajumala.html
http://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/on-rukouksen-aika-suomen-puolesta.html
Agendoistakin! http://ollihakala.blogspot.fi/2015/07/tata-kirjaa-poliitikot-eivat-halua.html
http://ollihakala.blogspot.fi/2011/08/edesmenneen-juhani-julinin-paljastukset.html
http://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/ratkaisu-eun-suhteen.html
http://ollihakala.blogspot.fi/2014/11/katolilainen-kirkko-luonut-islamin-ja.html
http://ollihakala.blogspot.fi/2012/06/zakaria-apostoli-islamilaiseen.html
http://ollihakala.blogspot.fi/2012/02/vainotaanko-minua-suomessa-aidon.html
https://www.facebook.com/olli.hakala.7/posts/1141987609151606?pnref=story
https://www.facebook.com/groups/224174243936/?ref=ts&fref=ts
https://www.facebook.com/olli.hakala.7
http://ollihakala.blogspot.fi/
https://www.facebook.com/pages/Olli-Hakala-Satakunnan-Olli-kunnallisvaalit-2017/169238789756946?fref=ts
https://www.facebook.com/pages/Jeshua-Kristus-Nasaretilainen/214804151871116?fref=ts
https://www.youtube.com/user/artolauri/videos
https://www.youtube.com/user/HakalaOlli/videos
http://www.etvk.fi/
http://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/nyt-se-alkoi-george-orwell-ordo-chaos.html
Varautumisesta: http://ollihakala.blogspot.fi/2013/07/survival-lumo-85.html
Googlesta: Olli Hakala
https://www.google.fi/#q=ollihakala.blogspot&tbs=li:1&start=0
Luonnon, Suomen ja kansamme suojelu taitaa olla sivuseikka plutonium-239 talouden edessä? Kaikki tämä, että saadaan sivutuotteena ydinohjuksiin plutoniumia, joka vanhenee ohjuksissa noin viiden vuoden välein! Ja vaihdettava plutonium mox-polttoaineeksi, joka vaikeasti hallittavana lisää vain monasti jo yliajalla olevien ydinvoimaloiden onnettomuuksia ylitehokkaana polttoaineena. Järkyttävää, mutta totta.
Lopukaneetti, joka kestää päivänvalon... Johanneksen evankeliumi:
3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
3:17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
3:19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
3:20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. 3:21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=joh+3%3A16-21&kirjat=kr
Miten edetä aidossa totuudessa? http://ollihakala.blogspot.fi/2015/07/ottakaa-kaste-syntienne.html
Varautumisesta: http://ollihakala.blogspot.fi/2013/07/survival-lumo-85.html
-------------------------------------
MOSKEIJOISTA.... (JÄRKYTTÄVÄ VAARA HELSINKIIN SUUNNITTEILLA!)
http://elieelkhouri1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200196-moskeija-ylivallan-symbolina
Moskeija ylivallan symbolina
Ei ole ainoana vaihtoehtona erota kirkosta.
Ei verorahojen käyttämistä moskeijan rakentamiseen.
Ei Helsingin kaupunki luovuta tonttia moskeijahankkeen käyttöön.
Ei verorahojen käyttämistä moskeijan rakentamiseen.
Ei Helsingin kaupunki luovuta tonttia moskeijahankkeen käyttöön.
Moskeija on islaminuskoisten temppeli. Moskeijan tärkeän rooli on islamin opin levitys. Varsinaisesti islamin opit eivät edellytä rukoukseen käytettävältä paikalta mitään erityistä. Muhammad itse on sanonut, että missä vain oikea uskoiset rukoilevat, siellä on moskeija. Moskeijat eivät ole pelkkiä rukoushuoneita, (suur-moskeija Helsinkiin) projekti herättää pelkoa ja epäilyä islamiin ja muslimeihiin. Muslimien rukoushuoneita Suomessa on yli 60 useissa tiloissa. Helsingissä kahdeksan ja näistä rukoushuoneista käytetään nimitystä "moskeija".
Monet muslimit eivät ole Suomen kansalaisia mutta valtio osoittaa myönteistä asennoitumista heihin. Kouluissa, valtio järjestää islamin uskonnonopetuksen. Suomen muslimit maksavat veroa eri muodoissa työttömyys päivärahasta, opintotueista jne. mutta ei se tarkoita että moskejan rakentamista verorahoilla.
- Muslimien määrän voimakasta nousua Suomessa mutta kuinka monta muslimia Helsingissä on?
- Tarvitaanko todellakin suur-moskeijaa?
- Kyseessä on miljoonien tulonsiirto helsinkiläisiltä yksityiselle uskonnolliselle hankkeelle.
Suur-moskeija on vaarallinen jos rahoutus tulee Bahrainista, Qatarista tai Saudi Arabiasta. Heidän taustaa pitäisi selvittää ensin. Heillä on huono maine ja rahoittajien piirissä on terroristi ääriliikkeitä. Sen takia pitää käydään kunnon ja avoin keskustelua.
- Miksi Bahrain on lupautunut rahoittamaan Helsinkiin suunniteltua suur-moskeijaa?
- Miksi Helsinkiin?
Moskeijat eivät ole pelkkiä kokoontumispaikkoja rukouksen harjoittamista varten vaan ennen kaikkea muslimien ylivaltaa voitonmerkkejä. On kokemuksia historiassa, että ramadanin, al-adhan, Id al-Fitr aikana ja joka viikko perjantaina on islamilainen pyhäpäivä ja muslimit kokoontuvat rukoilemaan moskeijoihin. Tuolloin ihmisen massan kerääntyminen häiritsee muita. Muslimien juhlapyhien aikana he eivät ainoastaan valtaa moskeijan lähistöllä olevia laillisia pysäköintipaikkoja vaan pysäköivät autonsa myös ajoteille.
Kun suur-moskeija perustetaan, moskeija toimii pääasemana, josta islamin vaikutuspiiri laajenee ympäristöön, kokemusten perusteella. Muslimit ottavat vähitellen haltuunsa moskeijan lähi alueet. Moskeijaa ympäröivän alueen muuntuminen shari’a-kontrolloiduksi muslimialueeksi (Al-Imara Al-Islamia, Islamilaisen Emiraatin). Länsimaisia arvoja halveksivat ja muslimit pyhittävät ne islamin alueiksi, joissa noudatetaan maan lainsäädännön kanssa ristiriidassa olevaa ja sen syrjäyttävää shari’a-lakia.
Somalialaissyntyisen Mona Walterin kokemuksia Ruotsin moskeijoista ja imaameista
” Moskeijassa siis rukoillaan, mutta siellä myös levitetään poliittista agendaa ja katsotaan, että kaikista muslimeista tulee oikeita kunnon muslimeja. Moskeijasta käsin hallitaan politiikkaa ja siellä tehdään ne tärkeät päätökset. Jotka istuvat moskeijoissa, on valtaa. Se on kuin parlamentti. Kun tutkii ja tutustuu moskeijaan, huomaa nopeasti, että moskeijalla usko on kuin valepuku, suojapeite. Oikeastaan se on poliittinen talo. Imaamit ovat shariatuomareita, he päättävät asioista. He pakottavat ihmiset elämään koraanin ja islamilaisten arvojen mukaan”.
Islam on antikristillinen uskonto ja se näkyy selvästi maissa, joissa islam on valta-asemassa. Suomen kirkko ei koe, että islam uhkaisi kristinuskoa. Suomen kirkko ei nyt kyllä tiedä mistä puhuu.
Mielestäni ei ole järkevää ja ainoana vaihtoehtona erota kirkosta jos valtiokirkko rahoittaa moskeijoita. Kirkko ei rakenna ei rahoita moskeijoita eikä muslimit käyttäisivät kirkkojen ja seurakunnan tiloja omiin tilaisuuksiinsa. Helsingin piispa Irja Askola pitää mahdollisena, että muslimit käyttäisivät luterilaisen seurakunnan tiloja omiin tilaisuuksiinsa.
Piispa ei ilmeisesti ole lukenut Koraania. Koraani. Suura: (Al-maaidä).”Uskovaiset, älkää ottako Juutalaisia ja Kristittyjä ystäviksenne; he ovat toistensa ystäviä. Joka ottaa heitä ystäväkseen, kuuluu heihin. Allah ei johdata väärintekijöitä”.
On kokemuksia historiassa että islamisaatio on kolme vaihetta:
Vaihe 1: Kun muslimit muodostavat alle 1 % väestöstä. Muslimien käytös yhteiskunnassa on kunnollista ja ei tunkeilevaa eikä häiritseväa.
Vaihe 2: Kun muslimit muodostavat 1-10 % väestöstä. Poliittisiin vaatimuksen alkaa, kuten moskeijoiden ja minareettijen rakentaminen, kiellot muslimien osallistua kristittyjen seremonioihin ja tapahtumiin, muslimien juhlien vapaapäivien vaatimukset kuten yksipäiväinen ramadanin päättymisen ja kolmipäiväinen pyhiinvaellukseen liittyvä uhrijuhla
Vaihe 3: Kun muslimit muodostavat yli 10 % väestöstä. "Olemme syntyneet ja kasvaneet täällä. Meille kuuluu tämä Allahiin maa". Muslimi kaupunkin alueet ei saavuttamattomia ei-muslimeille. Täysimääräinen sharia laki voimaan. Jihad.
Ilmeisesti Suomi on suorittanut vaiheen 2.
Suomalaisten sinisilmäisyys on pelottavaa!!
” Anni Sinnemäen mukaan tonttiasiaa käsitellään todennäköisesti syksyllä, jos rahoituskuviot ovat edenneet”.
Suvaitsevuuden ja monikulttuurisuuden nimissä että Helsinki ei osoita paikkaa suur-moskeijan rakentamiseksi. Meidän tehtävämme on varmistaa, että rauha säilyy ja että ääri-islamilaiset sekä vaaralliset saarnaajat eivät pääse Suomeen ja tärkeää että Helsinki näyttää edistävänsä länsimaalaisia arvoja , ihmisen perusoikeuksia ja politiikan uskottavuutta.
Matt.7: Jeesus sanoi "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia". "Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon."
.
.
Rovasti Eero Kavasto Pori 15.08.2015
VastaaPoistaETTE VOI MITÄÄN - NOTHING YOU CAN DO
Eilen perjantaina julkistettiin vuoden 2016 valtion talousarvioesitys. 900 miljoonaa säästöjä eli lähes yksi miljardi, silti lainaa 106 miljardiin asti.
Minä kerberoksena tietysti kaivoin muististani profetian numero neljä 25.4.2013, jossa aivan selvästi sanottiin: "Suomen tilanne vain kurjistuu ja kurjistuu....kehitys tulee vain jatkumaan ettekä te voi sille mitään."
Viisaimmat tietysti jo ostavat kolmannen kirjani "Rovasti, joka ei etene va-rovasti", jossa on kokonainen kappale profetioista, peräti kahdeksan peräkkäin tai itse asiassa vähän enemmänkin ja ne kaikki käsittelevät tulevia kovia aikoja, Suomen kurjistumista, uskovien valmistautumista - tai itse asiassa valmistautumattomuutta, 5.3.2013 nimittäin sanottiin: "Maailman ihmiset eivät tätä ymmärrä ja se näyttää olevan vaikeata teillekin, mutta Pyhä Henki sentään auttaa teitä."
Koko pitkähkö kappale käsittelee myös pahaa presidenttiä, joka "ei ymmärrä maansa tilannetta sellaisessa valossa kuin pitäisi. Hän kiinnittää huomionsa vain poliittisiin realiteetteihin."
Yhtään sen vähemmällä ei pääse arkkipiispa: "Toinen huono johtaja on teidän arkkipiispanne. Hän on liikaa kiinni tämän maailman ajatuksissa."
Tuomio on karu: "Kansanne johtajien näkökyky on pahasti sumentunut ja tullut yksisilmäiseksi. He ovat niin kiinni tässä maailmassa, etteivät enää osaa ajatella selvästi."
Turha tässä siis Juha Sipiiän ja kumppaneiden on ylösrakentaa toivoa, jos elämän perusantaja on unohdettu. Ja sitten kun tähän kaikkeen vielä liitetään koko maailman muuttuminen, alkavatkin vitsit olla suhteellisen vähissä: "Se, mitä teidän presidenttinne sanoo Euroopan tilanteista, ei pidä paikkaansa. Pinnan alla tehdään koko ajan valtavia suunnitelmia poliittisten voimasuhteiden muuttamiseksi." (profetia 6.6.2013)
Ja Jumalan arvio samassa profetiassa: "Tältä kaikelta minä tahtoisin teidät pelastaa, mutta suurin osa ihmisistä vain naureskelee."
Jos te luulette, että minun on helppoa kertoa tällaista, te olette väärässä. Totta kai minäkin haluaisin kertoa ylösrakentavia juttuja, mutta kun minua on kaiken kukkuraksi vielä KIELLETTY menemästä mukaan niihin muutamiin ilon pilkahduksiin, joita talouselämässä näkyy, vain horjumatta julistettava näitä tällaisia madonlukuja.
"Jolla on korvat, se kuulkoon!" (Matt 11:15 KR-92)
SUMMARY
For some time now I have not received anything significant to write about till yesterday Friday we received state´s next year fiscal proposition: Cuts for about one billion usd whereas we´re 110 billion in debt.
Hooray!
The more we cut the more we´re in debt as the productivity shows no signs of recovery - or to put it differently: the global recession hits us more severely than the other high-tec countries.
In spite of some positive signals the overall atmosphere seems gloomy - and there´s nothing we can do about it, the Holy Spirit says in a prophesy I received already about two years ago, not really knowing where all this will end..
The dire situation craves for drastic measures but nobody seems to be realizing the complex turmoil looming in front of us.
It is not so funny to be such a prophet, to proclaim time after time how futile our efforts seem to be.
Of course everybody think I´m too pessimistic, a scare-crow not to be taken seriously. I don´t care. If this seems to be my fate, so be it.
The ones wise will take heed.
"If ever you were willing to listen, listen now!" (Matthew 11:15 Living Bible LB)
http://www.kavasto.net/
.
Ennustan, että Suomeen tullaan perustamaan turvakaupunkeja (alueita) tällä menolla, joihin ei aktiivisella/passivisella islamilla ole mitään asiaa... Niin hullua on toiminta rkp:llä, vihervasemmistolla, ateisteilla ja kaikilla liberaali suvaitsevilla kaiken suvaitsevaislla, jotka suvaitsevat synninkin ja kuuepäjumala allahin invaasion Finlandiaan. Rasismiako, no ei ole, profetia pikemmin... Tämä on vieläpä helppo nähdä yli kymmenen vuotta islamin kanssa tavalla tai toisella tekemisessä olleena ja historiaa tutkineena. Aktiivinen islam on saatanalista ja isis toteuttaa aitoa islamia koraanin mukaisesti.
VastaaPoistahttp://ollihakala.blogspot.fi/2014/08/isisislamkoraani-etc.html
Me Satakuntalaiset vastustamme Harjavallan Vastaanottokeskusta! Ja kuulemma salaisesti ilman demokratiaa tulossa ainakin 4-5kpl sisäistä Suomen identiteetin tuhoamiskeskusta lisää Satakuntaan... http://www.adressit.com/suomi_ja_oma_kansa_ensin
VastaaPoistaDefcon 1 hälytystila julistettu Suomeen! Eu tuhoaa Suomeakin oikein urakalla ja saamaton, korruptoitunut esivaltamme on pääosin työntänyt päänsä maakuoppaan, kuten "strutsi" konsanaan Suomen tehdessä "sisältä päin" kuolemaa... Voi liberaali humanismia, mitä kaikkea pahaa se tekeekään maassamme parhaillaan!
VastaaPoistaHeti kun saatte tietää Suomessa, että ihan naapuriinne tulee vastaanottokeskus, myykää varmuuden vuoksi asuntonne HETI! Invaasio vaan isonee ja puoli salaa... (Jo 20.000-30.000 vuosittain arviona ja isonee...?!) Demokratiaako? Ei, vaan Suomen kansallisten arvojen ja kulttuurin täysi alasajo meneillään, sekä irvikuvaa suorasta demokratiasta!
Kuka maksaa? Valtio, eu etc...? ELI LOPULTA SINÄ JUURI MAKSAT KAIKEN! Rikkaat elitistit keplottelevat veronsa aina lähes olemattomiin...
http://mvlehti.net/2015/08/21/media-vaikenee-suomi-aikoo-ottaa-20-000-30-000-turvapaikanhakijaa-vuosittain-2/
Puhe Ruotsin eduskunnassa ...(Youtube) Oma kommentti: Aito kristillisyys ei ole sitä, että pitäisi suvaita maamme identiteetin totaalisen tuhoamisen esim. sivutuotteena ovelasti tulevalla kuuepäjumala allahiin alistuneilla, jotka valtaan päästyään murhaa ja/tai laittaa korkealle verolle maamme kansan 2 luokan ihmisiksi. Jos on ihan pakko, realistisen maksukyvyn mukaan, ottaa, niin edes kristittyjä, jotka suostuvat maamme lakeja noudattamaan, jota aktiivinen muslimi ei tee, kuin korkeintaan taqiahiaa ja kitmannia puhuessaan kafiireille (kuffar). (allah on kuuepäjumala 1/360, historiallinen facta.) Virossa on vuodesta 1997 asti otettu 114 turvapaikan hakijaa 18 vuodessa. (Realismia maksukykyyn nähden?!) Suomi on tekemässä katastrofaalisen teon, itsemurhata oma maansa liberaali humanismilla teoilla etc. hulluudella vailla aitoja arvoja, monin eri agendoin, joista blogissani lisää!
VastaaPoistaOlemme pian tätämenoa ex-kristitty maa, jonka aitoja kristillisiä arvoja mm. rkp, vihervasemmisto jne. eniten vihaa ja nyt olemme sitten tässä tilanteessa! Meillä on todellisuudessa rasismia Suomalaista identtiteettiä vastaan ja konservatiivisiä arvojamme vastaan, esivallassa ja eniten edellä mainituissa puolueissa + ateistit ja liberaalit päälle... On poliittista- ja okkultistista pahavelijärjestelmää, kaikista löytyy voimakkaat suuntaukset Luojamme luomia arvoja ja lakeja vastaan. Haluavat kaiken oikean raiskata kuin sodomassa ja gomorrassa konsanaan... Näin on marjat Suomessa nyt! https://www.youtube.com/watch?v=PnzJLuNEXsY
Nyt Suomen kansa varautukaa kaikkeen mahdolliseen... Rupeaa kaikki olemaan sekaisin pian maassamme. Talleta armeijan lunnononmuona pdf tiedosto!!! http://ollihakala.blogspot.fi/2013/07/survival-lumo-85.html
VastaaPoistaIso osan mukana tulee islam... http://mattikorh.blogspot.fi/2012/07/tutkintapyynto.html?spref=fb
VastaaPoistaOlisikohan mm. Erkki Tuomioja ja samanmieliset Anderssonit ja V Niinistöt etc. tälläinen vihapuhetta? Ettekö näe eteenne nenäänne pitemmälle?
VastaaPoistaJo 2012 islamista huolestunut kansalainen on tehnyt tutkinta pyynnön... On mielenkinntoista, että samaan aikaan nyt jopa 100 hengen päivä vauhtia Suomeen tulee turvapaikan hakijoita, ellei enemmänkin... Ja isossa osassa heitä, tulee maahamme ovelasti islamia samalla... ja rahaa muka riittää 1500,- - 4750,-euroa/kk statuksesta riippuen yhtä henkeä kohden! (Eli 18000,- - 57000,- euroa vuodessa yksi "mamu"!) Samaan aikaan 3 x ässää (SSS): leikataan, leikataan, leikataan... Oliko se nyt 19 kohdasta! Aivan käsittämätön yhtälö!? http://mattikorh.blogspot.fi/2012/07/tutkintapyynto.html?spref=fb Ordo chaoksen suunnitelmaa tämä on aivan selkeästi! http://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/ordo-chaos-globaalisesti-mm-islam-ja.html
https://www.youtube.com/watch?v=y-jsIDzbvFc&list=FLJ1hjMC_37HWVmAyZYYgVFg&index=2
VastaaPoistaSuomeen on tullut "turvapaikan hakijoita" osa varmasti ihan syystäkin, mutta on erikoisia asioita, jotkaa vaati syvällisen vastauksen?! Aikovatko riikkaat maksaa tämän invaasion? Suomessa ollaan leikkaamassa sellaiselta 30-40%:sentin uusköyhältä kansanosalta jolla ei ole enää juuri mitään. Leikkaukset kohdistuvat heihinkin! Maassaame oleva suuri työttömyys ja monet muut ongelmat ja silti maahamme virtaa jo yli 100 henkeä päivässä! Kuka maksaa? Käytännössä sinä maksat! Rikkaalle eliitille se ei ole ongelma, mutta köyhien Suomalaisten osuus tulee rajusti kasvamaan osaksi myös tämän mamu invaasion takia.
VastaaPoistaMikä ihmeen maailman sairaala Suomi on? (Viro 1997-2015 yht. 114 turvapaikan saanutta?!) Toki haluamme auttaa, mutta haluammeko kansallisen itsemurhan? Onko niin, että rkp, vihervasemmisto, ateistit ja kaikki liberaaliset ewankelioivat pääosin islam taustaiset tulijamme vaiko jotkut muut?! (No blogissani ja facebookissakin jne. olen tuonut myös säännöllisesti ewankeliumin aitoa totuutta esille ja kaikille!)
Muslimeja tulee kuulemma jo afrikassa 6 miljoonan vuosivauhtia Kristinuskoon! Apu pitäisi siis antaa sinne missä he ovat! Tai Slovakin tyyliin ottaa Kristinuskoisia turvapaikan hakijoita kohtuullinen määrä, joita eniten maailmassa murhataan nykyään yksin uskonsa takia! Öljyrahalla mm. nyt yritetään kiirellä saada aktiivista ja passiivista islamia mm. Suomeenkin vaikka mamu invaasion avulla ja sunnien 100 miljoonan moskeijallakin, sekä huom! sunnilaisuus on järkyttävän isisin takanakin... Mm. sunnien ja shiiojen etc. ja arabien väestön keskinäinenkin taistelu sen kuin vain kiihtyy...
Isoja tapahtumia eskatologisesti (Sanan profetiat profeettojen kautta) nyt tapahtuu, pahan voimat ovat aktivoituneet monella sektorilla, pitkään suunnitelluissa agendoissa maailmanlaajuisesti, jotta kaikki aidot arvot raiskataan globaalisesti ja luciferistiset suunnitelmat toteutuisivat ja raamattu/Sana raukeisi tyhjiin... Olemme lähellä aikoja jolloin Jumalan omaisuukansan ja aitojen kristittyjen vainot oikein kiintyvät kaikkianaisen valheen vuoksi... Mutta miten käykään Suomen?! Ahdistusten kauttako lopulta hyvin... Totuutta täällä ainakin monet tuovat myös esille... Aitoa sellaista!
https://www.youtube.com/watch?v=xLie_Yvvvqc&list=FLJ1hjMC_37HWVmAyZYYgVFg&index=1
Jo 2012 islamista huolestunut kansalainen on tehnyt tutkinta pyynnön... On mielenkinntoista, että samaan aikaan nyt jopa yli 100 hengen päivä vauhtia Suomeen tulee turvapaikan hakijoita, ellei paljon enemmänkin... Ja isossa osassa heitä, tulee maahamme ovelasti islamia samalla... ja rahaa (mistä kummasta; sinulta!) muka riittää 1250,- - 4750,-euroa/kk statuksesta riippuen yhtä henkeä kohden! (Eli n.15000,- - 57000,- euroa vuodessa yksi "mamu"!) Samaan aikaan 3 x ässää (SSS): leikataan, leikataan, leikataan... Oliko se nyt 19 kohdasta! Aivan käsittämätön yhtälö!? http://mattikorh.blogspot.fi/2012/07/tutkintapyynto.html?spref=fb Ordo chaoksen/nwo suunnitelmaa tämä on aivan selkeästi! http://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/ordo-chaos-globaalisesti-mm-islam-ja.html
http://www.thereligionofpeace.com/index.html#Attacks
VastaaPoistahttp://marttyyrienaani.fi/
VastaaPoistaKeijo Lindeman - Lopunaikojen tapahtumia https://www.youtube.com/watch?v=Ttb7F-6hRxo
VastaaPoistaTiedoite, avoin sellainen kaikille... (Etenkin esivallalle) Ver777
VastaaPoistaEilen kirjoitin, että tapan itseni. Tarkoitin sillä "lihani" tappamista, kuolemista kuten Paavalikin kirjoittaa ut:ssa. Luottamusta uskon kautta Kristukseen Jeshuaan (Jeesus) Nasaretilaiseen, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaan.
Joka auttaa meitä Pyhässä Hengessä taistelussa langennutta "lihan" luontoamme vastaan, eli kilvoittelussamme taivaan kotiin pahassa, valheellisessa, okkultistisessa ja liberaali humanismin kyllästämässä, luciferin enää hetken eksyttävässä ordo chaoksen ja globaalisten hirveiden agendojen, sielujen eskatologisesti ennalta tiedettävissä loppu eksytyksissä, Suomessakin.
Ole ovela kuin käärme, mutta viaton kuin kyyhkynen... Shalom, voitto on jo saatu, ryvettyneessä, moraalittomassa Suomessakin, jopa Porissakin (Oikeustalollakin 7.10 klo: 09.00), kaikilla sektoreilla, Uskon silmin sen voi jo nähdä. Amen. Johanneksen evankeliumi 3:16-21 http://www.tv7plus.fi/vod/player/?program=46485
Porissa 10.9.2015 -Satakunnan Olli- / Olli Hakala Pori / Deus Protector Noster
Sherwood † Real † Media † News from Pori ja kunnia Jumalalle
a) Oikeudenmukaisuuden irvikuvaa Porissa! (http://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/joudun-oikeuteen-tyopaikkakiusattuna.html
a2) http://ollihakala.blogspot.fi/2015/09/tapan-itseni.html
b) http://ollihakala.blogspot.fi/2012/06/zakaria-apostoli-islamilaiseen.html
c) http://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/ordo-chaos-globaalisesti-mm-islam-ja.html
d) http://ollihakala.blogspot.fi/2015/09/maahanmuutto-jihad.html
d2) Turvapaikka MTV3 9.9.2015 https://www.facebook.com/media/set/?set=ms.c.eJwlyrcNADAMA7CPAlmu~_v~_xtJWgmQo9oHcwK5Y90KGAkPlh4H2HUxsCuQom.bps.a.1196078003742566.1073741909.100000211325318&type=1
e) http://ollihakala.blogspot.fi/2011/08/edesmenneen-juhani-julinin-paljastukset.html
f) "Lihasta" infoa http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=lihan&kirjat=roo
g) Joh. 3:16-21 http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=3%3A16-21&kirjat=joh
BENSAA ISLAM INVAASION LIEKKEIHIN!
VastaaPoista"KORAANI JA RAAMATTU YHTÄ...????!"
Iso eskatologinen nytkähdys 7 päivän vihan aikaan!!!
(Päivitettu versio 7)
Todistus porttokirkon synnystä... Yksi maailman uskonto! (muutkin uskonnot siihen vielä yhdistetään.) Profetiat toteutuu nyt hämmästyttävällä nopeudella!
Franciscus valkoisessa talossa: "Koraani Ja Pyhä Raamattu ovat samat"??!
http://civictribune.com/pope-francis-at-white-house-koran-and-holy-bible-are-the-same/
23.09.2015 Uutisoitu valkoisessa talossa!!! Jesus Christ, Jehovah, allah! ☹ (Maailman käännöskoneetkin virheellisesti pääosin kääntävät allahin Jumalaksi, vaikka oikea muoto on kuuepäjumala!) Suurin petos maailmassa on nyt tätä päivää ja huomioi päivä! Okkultistien suuri juhlapäivä ja cernin käynnistyksenkin päivä... Nyt on portti virallisesti auki helvetin saatanallisiin syvyyksiin, pimeyden henkivaltoihin kaikilla sektoreilla maailmassa. Mutta tämä kaikki on ennalta kerrottu Raamatussa... (Tanakh + uusi testamentti.) Antikristus/väärä profeetta ja 7 vuoden vihan aika alkamassa/alkanut.
Jaksa nyt hetki vielä... Sinä joka tiedät... On aika riemuita, sillä vapautuksen päivä on nyt todella lähellä. Sinulle, joka et ymmärrä minua ja koet foliohattu puheeksi, rukoilen; lue Joh. 3:16-21 Nyt alkaa olemaan viimeiset hetket aitoon totuuteen, sillä esim. allah kuuepäjumalalla ei ole mitään tekemistä Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan kanssa, sekä se on myös historiallinen facta! (1/360) Koraani on petosta ja kafiirille (kuffar) erittäin, erittäin julma.
http://ollihakala.blogspot.fi/2012/06/zakaria-apostoli-islamilaiseen.html
http://ollihakala.blogspot.fi/2013/10/miksi-islam-on-uhka.html
http://ollihakala.blogspot.fi/2015/09/satoja-miljoonia-tulossa-tuhoaako-islam.html
(vaakunastakin lopussa)
http://ollihakala.blogspot.fi/2014/11/katolilainen-kirkko-luonut-islamin-ja.html
Oletan nyt myös ylläolevan lausuman seurauksena, aidon totuuden vainon kiihtyvän monella tavoin (ordo chaos, nwo), Suomessakin, mutta vielä uskon Suomen eskatologiseen tehtäväänkin Pyhässä Hengessä. Katso ja tutki mm. Suomen vaakuna. http://ollihakala.blogspot.fi/
PIRU ON OIKEASTI IRTI! (AGENDOJEN TAKIA JO VUOSIA SITTEN!)
VastaaPoistaSAMAA SANOO RAINER WENDT!!!
Voi, voi, voi, voi.... Mitä teette SUOMELLE looshi eliitti, esivalta, politiikot, vihervasemmisto, rkp etunenässä... Voi, voi, voi mitä teette tyhmyydessänne, liberaali humanistisuudessanne... Oletteko nyt tyytyväisiä, kun kaikki aidot arvot on (kristilliset) melkeimpä alasajettu Suomesta?!
Aktiivinen islam on ongelman ydin ja sitä tulee rajojemme yli kuin troijan hevonen konsanaan! Historiaa toistaa itseään! Voi pyhä yksinkertaisuus, kun kaikki aito on unhoitettu ja osa kansasta "auttaa" maamme itse tuhoon???!
SAKSAN POLIISI JOHTAJA PUHUU SIITÄ, MISTÄ OLEN SUOMEA VAROITTANUT YLI KYMMENEN VUOTTA! MUTTA KYSYN VIELÄ EDELLÄ MAINITULTA KANSANOSALTA, MYÖHEMMIN, OLIKO, OLIKO MINULLA FOLIOHATTU PÄÄSSÄ, OLINKO RASISTI, OLINKO SITÄ TAI TÄTÄ, KUN PUOLUSTIN AITOJA ARVOJA, JOTKA OLEMME SAANEET AABRAHAMIN, IISAKIN JA JAAKOBIN JUMALALTA! MEILLÄ OLISI OLLUT TIETOAKIN, MUTTA LOOSHI MEDIA OLI VALJASTETTU ORDO CHAOKSEEN /NWO:HON JA KANSA KUSETETTIIN MONIN AGNEDOIN VALHEESEEN, MONELLA SEKTORILLA!
LAITA RASISTIKSI YMS. HAUKKUVA PUUPÄÄ EDES SUOMENNOS PÄÄLLE VIDEOSTA!!!
Voi, voi, voi kun sattuu sydänalasta oikein osan Suomalaisten tyhmyys ja osan maan petos ja osan jopa tarkoituksella ylimmillä asteilla luciferin looshien...
https://www.youtube.com/watch?v=Sj0SGTA4gYw&ab_channel=H%C3%A4mistuubi
http://ollihakala.blogspot.fi/2015/10/suomi-finland-case-closed.html
Presidentin tyyliin, on lähes ainoita tapoja Suomen esivallalla enään jäljellä...
VastaaPoista(liberaali humanismi on tuhoineen jo niin pitkällä Suomessakin...)
http://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/on-rukouksen-aika-suomen-puolesta.html
5 vuotta sitten jo päätettiin kukistaa nationalismi... (Juha Ahvio tietää, ei luule...islam invaasio, agenda 21)
VastaaPoistahttp://mvlehti.net/2015/11/04/teologian-tohtori-dosentti-juha-ahvion-vakuuttava-puhe-euroopan-suunnitellusta-islamisaatiosta/
Tämän takana on myös se, että eu:n alueella voidaan lähettää toisesta eu maasta sotilaat toiseen eu maahan, jotta ei tule kansallista ongelmaa toimia esivallan käskyjen toteuttamisessa, omassa maassa ns. oman kansan sisäisissä "sisällissota" ja muissa suurissa ongelma tilanteissa. Eli toisin sanoen esim. sotilaat eivät tottelisi (tunne, sisäinen omatunto, lojaalisuus omaa kansaa kohtaan) kovinkaan hyvin laittaessaan oman maan Suomen kansalaisia ns. "järjestykseen" äärimmäisillä voima keinoilla... Eli näin se ordo chaos, nwo etenee... http://www.finnleaks.net/lakimuutos-tekeilla-suomalaissotilas-voidaan-pakottaa-eun-operaatioihin/
VastaaPoistahttp://ollihakala.blogspot.fi/2015/10/turva-alueita-kaupunkeja-eusta-irti.html
VastaaPoistaYksikin itsemurha on liikaa... Vai oliko se sellainen...?!
VastaaPoistaYhteiskunnan esivallan, virkamiesten, oikeuslaitoksen, kirkon ja kaiken Suomen mädännäisyyden takia jo 1000 ihmistä vuosittain päätyy itsemurhaan... Moraali on mennyttä ja pääosin rikas eliitti riistää kaiken köyhältä ja köyhä päätyy lopulta epätoivoisiin ratkaisuihin... Pääosin uhri vain syyllistetään kaikesta, jolla sitten voimat loppuu jossain kohtaan... Surullista, mutta totta! Ps. On ne välimerellä lisääntyneet yli laidankin heitot, ja sitähän valtamedia ei ikinä kertoisi...
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/suuretsinnat-oisella-merella-nainen-hyppasi-ruotsinlaivalta-siina-ei-kaytannossa-selvia-tuntia/5786200
http://ollihakala.blogspot.fi/
http://www.anttiheikkila.com/blogi/syntymapaivanani-13042016/
VastaaPoistahttp://ollihakala.blogspot.fi/2016/08/mm-forssan-tapahtumien-johdosta-seka.html
VastaaPoista"Antirasistikortti":
VastaaPoistahttp://ollihakala.blogspot.fi/2016/01/muslimeille-suomessa-ja-koko-maapallon.html
https://blogit.mvlehti.net/satakunnanolli/
VastaaPoista