MIKÄÄN EI OLE SITÄ MILTÄ SE NÄYTTÄÄ JA KAIKKI VAIKUTTAA KAIKKEEN.
VALHE PYRITÄÄN SAAMAAN TOTUUDEKSI (LUCIFER). GLOBAALISIA HANKKEITA ON USEITA KAIKKIEN LOPPUJEN, AITOJEN KRISTILLISTEN ARVOJEN ALASAJAMISEKSI.
SUOMEN EDUSKUNNASSA LUIKERTELEE LUONNON- JA YHTEISKUNNANVASTAINEN HANKE! SE ON TORJUTTAVA!
Maamme tuhoutuminen on estettävä!
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman pitää outona, että julkisuuden kautta yritetään nostaa tietyt lakialoitteet erityisasemaan. Östmanin mielestä syytökset Lakivaliokunnan puheenjohtajaa Anne Holmlundia vastaan ovat olleet asiattomia, sillä Holmlund on toiminut moitteettomasti asian käsittelyn suhteen.
Hallitusneuvotteluissa sovittiin, ettei hallitus tee esitystä avioliitto- ja adoptiolakien muuttamisesta. Tästä syystä sitä ei kirjattu myöskään hallitusohjelmaan.
Mielestäni on kuitenkin selvää, että yksittäisillä kansanedustajilla on oikeus tehdä lakialoite ja olimme tietoisia siitä, että tällainen lakialoite saattaisi tulla , toteaa Östman
Hallitusneuvotteluiden aikana ei kuitenkaan ole sovittu, että alle 100 kansanedustajan aloite nostettaisiin valiokuntakäsittelyyn. Siksi tulee lähteä siitä, että Lakivaliokunta kohtelee lakialoitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista samalla tavalla kuin muita alle 100 kansanedustajan allekirjoittamia aloitteita. Mikäli toisin toimitaan, poiketaan nykyisistä käytännöistä joka johtaisi kaoottiseen tilanteeseen.
Jonossa on nimittäin paljon muitakin lakialoitteita, jotka tasa-arvoisuuden nimessä, pitäisi siinä tapauksessa nostaa erityiskäsittelyyn , muistuttaa Östman.
Aihe: VS: RUKOUSPYYNTÖ- Avioliittolakia aiotaan muuttaa
Eduskunnassa jätettiin tänään aloite tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi. Olen johtanut puhetta aloitetta valmistelleessa puoluerajat ylittävässä työryhmässä. Ensimmäinen allekirjoittaja, Alexander Stubb, jätti aloitteen tänään klo 13:30. Alla lähettämämme tiedote sekä kommenttini aiheesta Nelosen uutisille ja aivan lopussa nimilista aloitteen allekirjoittajista.
TIEDOTE , 8.2.2012
Vapaa julkaistavaksi
http://lassemannisto.fi/2012/02/aloite-tasa-arvoiseksi-avioliittolaiksi-jatettiin/
Puoluerajat ylittävä ryhmä jättää lakialoitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista
Allekirjoittaneita 76 seitsemästä eri eduskuntaryhmästä, mukana poikkeuksellisesti ministereitä ja puolueiden puheenjohtajia
Puoluerajat ylittävä kansanedustajien ryhmä jättää tänään eduskunnan kansliaan lakialoitteen tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi. Aloitteen sisältö julkistettiin 28.9.2011, jolloin aloitteeseen alettiin kerätä nimiä eduskunnassa.
Aloitteessa esitetään avioliittolain muuttamista niin, että vastedes naimisiin voisivat mennä myös samaa sukupuolta olevat parit. Samalla mahdollisuus solmia uusia rekisteröityjä parisuhteita päättyisi. Aloitteessa ei esitetä muutoksia uskonnollisten yhdyskuntien vihkimisoikeuteen. Kirkoilla säilyisi siis nykyiseen tapaan mahdollisuus päättää itse siitä, keitä ne haluavat vihkiä.
Aloitteen on allekirjoittanut 76 kansanedustajaa. Lista allekirjoittajista on alla aakkosittain eduskuntaryhmien suuruusjärjestyksessä.
- Puoluerajat ylittävään työhömme suhtauduttiin eduskunnassa yleensä myönteisesti, vaikka tavoittelemastamme sadasta nimestä jäätiinkin. Monet edustajat eivät halunneet allekirjoituksellaanprofiloitua asiassa, mutta kertoivat mahdollisessa äänestyksessä kannattavansa tasa-arvoista avioliittolakia, kommentoi avioliittolakiryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Lasse Männistö (kok.).
Aloite lähetetään eduskunnassa todennäköisesti lakivaliokuntaan. Työryhmän jäsenet pitävättärkeänä, että eduskunta pääsisi äänestämään siitä.
- Ihmiset ovat valtavan kiinnostuneita avioliittolakialoitteen kohtalosta. Demokratian kannalta olisi hyvä saada se eduskunnan täysistunnon käsittelyyn ja äänestykseen. Jos aloite vain haudataan valiokuntaan, tulee samasta asiasta ennemmin tai myöhemmin luultavasti uuden perustuslain mahdollistama kansalaisaloite, arvelee avioliittolakiryhmän jäsen, kansanedustaja Susanna Huovinen (sd.).
Lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja Alexander Stubb (kok.) ja aloitteen valmistellut työryhmä jättävät aloitteen tänään klo 1330 eduskunnan keskuskansliaan.
Lakialoitetta eduskunnassa eteenpäin vievään ryhmään kuuluvat kansanedustajat Lasse Männistö (kok.), Susanna Huovinen (sd.), Silvia Modig (vas.), Oras Tynkkynen (vihr.) ja Astrid Thors (r.). Tukea aloitteelle ovat osoittaneet edustajat myös muista ryhmistä.
Tarja Halonen ja seta 1980
Markku Eestilä (kok.)
Sanni Grahn-Laasonen (kok.)
Leena Harkimo (kok.)
Harri Jaskari (kok.)
Sampsa Kataja (kok.)
Pia Kauma (kok.)
Lasse Männistö (kok.)
Jaana Pelkonen (kok.)
Sari Sarkomaa (kok.)
Alexander Stubb (kok.)
Eero Suutari (kok.)
Sinuhe Wallinheimo (kok.)
Sofia Vikman (kok.)
Henna Virkkunen (kok.)
Jouni Backman (sd.)
Eeva-Johanna Eloranta (sd.)
Maarit Feldt-Ranta (sd.)
Tarja Filatov (sd.)
Maria Guzenina-Richardson (sd.)
Rakel Hiltunen (sd.)
Susanna Huovinen (sd.)
Lauri Ihalainen (sd.)
Mikael Junger (sd.)
Ilkka Kantola (sd.)
Saara Karhu (sd.)
Anneli Kiljunen (sd.)
Krista Kiuru (sd.)
Miapetra Kumpula-Natri (sd.)
Antti Lindman (sd.)
Päivi Lipponen (sd.)
Riitta Myller (sd.)
Johanna Ojala-Niemelä (sd.)
Heli Paasio (sd.)
Sirpa Paatero (sd.)
Tuula Peltonen (sd.)
Kristiina Salonen (sd.)
Katja Taimela (sd.)
Hanna Tainio (sd.)
Erkki Tuomioja (sd.)
Tytti Tuppurainen (sd.)
Jutta Urpilainen (sd.)
Pauliina Viitamies (sd.)
Pia Viitanen (sd.)
Tuula Väätäinen (sd.)
Antti Kaikkonen (kesk.)
Paavo Arhinmäki (vas.)
Risto Kalliorinne (vas.)
Anna Kontula (vas.)
Martti Korhonen (vas.)
Merja Kyllönen (vas.)
Annika Lapintie (vas.)
Silvia Modig (vas.)
Jari Myllykoski (vas.)
Aino-Kaisa Pekonen (vas.)
Eila Tiainen (vas.)
Kari Uotila (vas.)
Erkki Virtanen (vas.)
Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.)
Tuija Brax (vihr.)
Satu Haapanen (vihr.)
Pekka Haavisto (vihr.)
Johanna Karimäki (vihr.)
Ville Niinistö (vihr.)
Anni Sinnemäki (vihr.)
Osmo Soininvaara (vihr.)
Jani Toivola (vihr.)
Oras Tynkkynen (vihr.)
Thomas Blomqvist (rkp.)
Christina Gestrin (rkp.)
Elisabeth Nauclèr (rkp.)
Mikaela Nylander (rkp.)
Astrid Thors (rkp.)
Stefan Wallin (rkp.)
Ulla-Maj Wideroos (rkp.)
Markus Mustajärvi (vr.)
Jyrki Yrttiaho (vr.)
Rukouspyyntö
Taistelu avioliitosta jatkuu eduskunnassa. Tämän päivän uutinen kertoo, että ensi viikolla asia ratkeaa suuntaan tai toiseen. Lakivaliokunta äänestänee asiasta ja tällä hetkellä tilanne on täpärä. Nykyisen avioliittolain kannattajia ja vastustajia on lähes yhtä paljon Jos valiokunta hylkää aloitteen, se raukeaa. On kyse erittäin tärkeästä valinnasta, jolla on kauaskantoisia vaikutuksia!
http://yle.fi/uutiset/tasa-arvoisen_avioliittolain_kohtalo_ratkeaa_ensi_viikolla/6507226
Nyt kaikki uskovat rukoilemaan Suomen puolesta. Rukoillaan, että selvästi Raamatunvastainen lakialoite avioliiton muuttamisesta kaatuisi!
Kehotan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta,
kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikin tavoin hurskaasti ja kunniallisesti. [1. Tim. 2:1-2]
Mitä Raamattu opettaa avioliitosta ja muista suhteista:
Älä tee huorin. [2. Moos. 20:14]
Mies ei saa maata miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan. Se on iljettävää. [3. Moos. 18:22]
Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he molemmat tekevät iljettävän teon. Heidät on surmattava. Heidän verensä tulkoon heidän itsensä päälle. [3. Moos. 20:13]
ja sanoi: 'Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja niistä kahdesta tulee yksi liha'?
Niinpä he eivät enää ole kaksi vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." [Matt. 19:5-6]
Ettekö tiedä, etteivät vääryydentekijät peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset eivätkä epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, irstailijat eivätkä homoseksuaalisuuden harjoittajat,
eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät peri Jumalan valtakuntaa.
Tuollaisia jotkut teistäkin olivat, mutta te olette antaneet pestä itsenne, te olette pyhitettyjä ja vanhurskautettuja Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengessä.
[1. Kor. 6:9-11]
Sen tähden Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naispuoliset heistä ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen,
ja samoin miespuoliset ovat luopuneet luonnollisesta yhteydestä naiseen ja kiihkossaan syttyneet toisiinsa. Miehet ovat harjoittaneet riettautta miesten kanssa ja ovat villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä pitikin saada. [Room. 1:26-27]
Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, jota ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella, mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistaan vastaan. [1. Kor. 6:18]
mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja kullakin naisella oma miehensä.
[1. Kor. 7:2]
Mutta pelkurien ja epäuskoisten, saastaisten ja murhaajien, haureellisten ja noitien, epäjumalanpalvelijoiden ja kaikkien valehtelijoiden osa on tulisessa, rikkiä palavassa järvessä. Tämä on toinen kuolema." [Ilm. 21:8]
Voit halutessasi yrittää vaikuttaa ja ottaa yhteyttä kansanedustajiin, jotka kuuluvat lakivaliokuntaan! Tässä nimilista. Sähköposti on kaikilla <mailto:etunimi.sukunimi@eduskunta.fi> etunimi.sukunimi@eduskunta.fi
Puheenjohtaja:
· Holmlund, Anne /kok
Varapuheenjohtaja:
· Wallin, Stefan /r
Muut jäsenet:
· Hirvisaari, James /ps
· Juvonen, Arja /ps
· Kymäläinen, Suna /sd
· Lindtman, Antti /sd
· Mäntymaa, Markku /kok
· Ojala-Niemelä, Johanna /sd
· Pekonen, Aino-Kaisa /vas
· Pelkonen, Jaana /kok
· Pirttilahti, Arto /kesk
· Salonen, Kristiina /sd
· Toivola, Jani /vihr
· Tolvanen, Kari /kok
· Torniainen, Ari /kesk
· Turunen, Kaj /ps
· Östman, Peter /kd
Varajäsenet:
· Jokinen, Kalle /kok
· Jurva, Johanna /ps
· Kari, Mika /sd
· Kiviranta, Esko /kesk
· Louhelainen, Anne /ps
· Piirainen, Raimo /sd
· Rantakangas, Antti /kesk
· Sankelo, Janne /kok
· Vikman, Sofia /kok
Virkamiehet
Tuokila, Marja, valiokuntaneuvos
valiokunnan sihteeri
GSM: 040 833 7224, Puh: (09) 432 2079
Sähköposti:marja.tuokila@eduskunta.fi
Sivonen, Tuula, valiokuntaneuvos
valiokunnan apulaissihteeri
GSM: 050 550 7540, Puh: (09) 432 2047
Sähköposti:tuula.sivonen@eduskunta.fi
Rauhala, Katri, osastosihteeri
Puh: (09) 432 2040
Sähköposti:katri.rauhala@eduskunta.fi
Raikunen, Pentti, valiokunta-avustaja
Puh: (09) 432 2041
Sähköposti:pentti.raikunen@eduskunta.fi
Yhteystiedot
Lakivaliokunta, 00102 EDUSKUNTA
Puh: (09) 432 2040, Fax: (09) 432 2071
Sähköposti:lav@eduskunta.fi
Sensuroitu virsi 440 (myös 441) uudesta virsikirjasta.