Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 19. huhtikuuta 2013

MÄTÄPÄISE WINNOVAN HALLITUKSESSA JA JOHTORYHMÄSSÄ; ETTÄS KEHTAAVATKIN PORISSA! (VERO/KANSAN RAHOILLA!)





Winnovassa potkitaan...

Winnovassa nautitaan...

Winnovassa harrastetaan...

JOHDOSSA KAIKKEA TÄTÄ TOISTEN KUSTANNUKSELLA JA VERORAHOILLAMME?!




Kommenttia: Jos on jonkinlainen moraali, olisi heti pitänyt kieltäytyä Winnovan hallituksen hullutuksista, "tulospalkkioista" tai heti kun asiasta tietää sai... se kaikki on ansaitsematonta!
Muistakaa nyt ne yli 100 potkut 2012 ja laskekaa, mistä 4 miljoonan säästöt pääosin tuli!

LASKEKAA, OLKAA HYVÄT! "Palkkiorahat" voisi käyttää esim. minun tapaukseni vihdoin kuntoon laittamisella, olenhan WinNovassa vasta yli 5 vuotta kärsinyt epäoikeudenmukaisuudesta ja mm. henkisenväkivallan rikoksista etc.





Satakunnan Kansa

19.04.2013

Winnova vaikenee johtoryhmän tulospalkkiosummista

Palkkiot: Hallituksen puheenjohtaja vetoaa palkkioiden määrässä liike-salaisuuteen.

PORI Länsirannikon Koulutus Oy Winnovan hallitus on jakanut kaikessa hiljaisuudessa koulutusosakeyhtiön johtoryhmälle tulospalkkiot. Asiaa ei ole levitelty julkisuuteen ja sitä kysyttäessä

Winnovan viestintäpäällikkö Diana Bergroth-Lampinen kehottaa soittamaan toimitusjohtaja Lasse Schultzille , joka tiedottaa asiasta. Schultz puolestaan ilmoittaa että asiasta tiedottaa yhtiön hallituksen puheenjohtaja Esa J. Anttila .

Anttila myöntää päätöksen tulospalkkiosta.

– Hallitus on tehnyt päätöksen, että johtoryhmä palkitaan hyvästä työstä yhtiön talouden laittamisessa kuntoon, toteaa yhtiön hallituksen puheenjohtaja Esa J. Anttila.

– Palkkion suuruuden jätän liikesalaisuudeksi.

Anttilan mukaan hallituksen päätös on, että paitsi suppeaa johtoryhmää, myös koko henkilöstöä pitää huomioida.

– Siitä hallitus ei kuitenkaan tee päätöstä, vaan päätöksestä vastaa toimiva johto.



Palkittuun Winnovan johtoryhmään kuuluvat toimitusjohtaja Lasse Schultz, rehtori Juha Vasama , rehtori Juha-Pekka Koivusalo , talouspäällikkö Minna Kangas , kehityspäällikkö Taina Kivioja , kiinteistöpäällikkö Jukka Salminen ja viestintäpäällikkö Diana Bergroth-Lampinen.

Osa johtoryhmästä on näkyvästi mukana porilaisessa politiikassa. Juha Vasama (kok.) ja Diana Bergroth-Lampinen (sd.) ovat molemmat Porin kaupunginhallituksen jäseniä. Hallituksen puheenjohtaja Esa J. Anttila puolestaan toimi viime valtuustokaudella sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtajana.



Länsirannikon Koulutus Oy Winnovan tulospalkkioista ei ole informoitu yhtiön suurinta omistajaa, Porin kaupunkia, jonka kaupunkikonserniin yhtiö kuuluu.

– En tiedä tällaisesta. Minulla on läsnäolo- ja puheoikeus yhtiön hallituksen kokouksissa, mutta tuossa kokouksessa en ole ollut läsnä, kertoo Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen .

Luukkonen muistuttaa kaupunginvaltuuston hyväksymästä konserniohjeistosta, jossa kaupunkikonsernin tytäryhtiöt ovat velvoitettuja informoimaan omistajaa merkittävistä asioista.

Tällaisiin merkittäviin asioihin kuuluvat muun muassa merkittävät liiketoiminnan muutokset. Tulospalkkioista tiedottamista ei ole erikseen kirjattu konserniohjeisiin.

– Se kuuluu hallituksen asioihin. Tässä ei siis ole toimittu ohjeiston vastaisesti.

Luukkonen kertoo olevansa yhtiön toimintaan hyvin tyytyväinen.

– Minulla on täysi luottamus osakeyhtiön johtoa kohtaan.

Se, kuinka hyvin Winnovan talous viime vuonna pantiin kuntoon, selviää tilinpäätöksestä. Yhtiökokous, jossa tilinpäätös vahvistetaan, pidetään 7. toukokuuta.

----------------------------------------------
Omistus

Winnova


WinNovan omistavat 
yhteisesti: 


Porin kaupunki 48 prosenttia (osa kaupunkikonsernia). 

Rauman kaupunki 27 prosenttia. 

Porin Aikuiskoulutus-säätiö 13 prosenttia. 

Laitilan kaupunki 12 prosenttia. 

Yhtiön kotipaikka on Rauma.

-----------------------------------------------

Vasemmistoliitto haluaa syyniin Winnovan 

tulospalkkiot

Satakunnan Kansa
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä haluaa Porin kaupunginhallitukselle pikaista selvitystä Länsirannikon Koulutus Oy:n eli Winnovan johtoryhmän tulospalkkioiden perusteista. Satakunnan Kansa uutisoi palkkioista perjantaina.
Ryhmän mielestä kaupungin korkeimman johdon tulee estää vastaavien palkkioiden maksaminen kaupunkikonsernin muissa yhtiöissä.
Ryhmän mukaan tulos on tehty vähentämällä opettajien määrää ja leikkaamalla opetusta nuorisoasteella. Tuloksesta riippumatta tällaisia toimia ei sen mielestä voi pitää myönteisenä kehityksenä.
Tulospalkkioita sai Winnovan johtoryhmä. Näin valikoiva tulospalkkioiden jakaminen aiheuttaa vasemmistoliittolaisten mielestä eripuraa yhtiöiden sisällä ja koko kaupunkikonsernissa ja antaa nykyisessä taloudellisessa tilanteessa väärän signaalin.

-----------------------------------------------

Olli Hakalan kommenttia:

Tulin tänään Ikaalisista, jossa olin kelan työuupumus kuntoutuskurssilla viikon ja paljon käsiteltiin asioita miksi ihminen väsyy työssään... syitä on monia! Syyttömänä uhrina WinNovassa väsyminen on rankkaa elämää, soisin jonkun johtoryhmästä vaihtavan kanssani paikkaa...

Puhun lähinnä nyt tietysti WinNovan ongelmista! WinNovassa ei huomioida alaisten tai tukihenkilöstön / pahnanpohjimmaisten oloista pätkääkään. Kunhan vain johtoryhmällä on pörssi kunnossa tilipäivänä moraalittomuuksistaan huolimatta...

Miten ihmeessä voidaan maksaa tulospalkkioita, koska vuoden 2012 säästö tehtiin pääosin antamalla potkuja määräaikaisille? Potkuja annettiin yli sata kpl ja monille annettiin ymmärtää, että työt jatkuvat... Johtoryhmän potkujen antamisella yli sadalle 2012, ilman minkäänlaisia säästöjä esim. johtoryhmän palkoista (ehdotin), päällekkäisyyksistä, poliittisista ja okkultistisista hyvävelijärjestelmä suojaturvatyöpaikoista puhumattakaan! Oikeudenmukaisuuden nimissä säästöjä olisi pitänyt moraalittomasta johdosta tulla myös 2012!

Mutta Porilaiset talontavat WinNovan johdossa = potkut yli sadalle = ja nyt mulle rahaa... palkkioita ja kunniaa/mainetta! HÄVETKÄÄ! (Mikähän on tulospalkkionne suuruus? Muu henkilöstö sai muistaakseni 60,- tyky rahan extrana syksyllä 2013.)



Itse olen yli 5 vuotta taistellut...
ja oikeutta ei näy vieläkään, 15kk henkistäväkivaltaa 2008-2009 ja nyt vielä meni osa kuulosta työajalla 2011! Ei mitään korvauksia vieläkään! Mutta pidän WinNovan mätäpaiseet esillä kunnes oikeus toteutuu
!

Terveisin: Olli Hakala Pori
Deus Protector Noster!



http://ollihakala.blogspot.fi/2013/03/yli-150000-suomalaisen-ongelma-miten.html

http://ollihakala.blogspot.fi/2013/04/riikka-mannerko-pelastaa-yli-150000.html

http://ollihakala.blogspot.fi/2013/04/opettajien-oaj-ordo-chaos-saako-kaikki.html

-------------------------------

Satakunnan Kansa

23.04.2013


Winnovan tilinpäätös 1,83 miljoonaa plussalle

Tulehtunutta: Kova vyönkiristys pisti talouden kuntoon, mutta suututti opiskelijat ja henkilökunnan.

PORI Länsirannikon Koulutus Oy:n hallituksen päätös Winnovan johtoryhmälle myönnettävistä tulospalkkioista perustuu yhtiön positiiviseen tilinpäätökseen. SK:n saamien tietojen mukaan Winnovan vahvistamaton tilinpäätös osoittaa viime tilikaudelta plussaa 1,83 miljoonaa euroa. Edelliseltä tilikaudelta yhtiön tulos oli miinuksella 2,26 miljoonaa euroa.

Yhtiön hallitus päätti myöntää taloudenpidon onnistumisen takia johtoryhmälle tulospalkkiot.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Esa J. Anttila luonnehti tulospalkkioita maltillisiksi, mutta kieltäytyi antamasta lukuja julkisuuteen liikesalaisuuteen vedoten.

Anttila kertoo lehdelle lähettämässään viestissä avaavansa tulospalkkioasiaa vielä kuluvalla viikolla.

– Yhtiön hallitus käsittelee kyseessä olevaa asiaa kokouksessaan keskiviikkona. Asiasta saadaan selventävää tietoa ja lukujakin sen jälkeen, kertoo Anttila.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on Porissa vaatinut kaupunginhallitukselta selvitystä tulospalkkioista.

– Tulos on tehty vähentämällä opettajien määrää ja leikkaamalla opetusta nuorisoasteella. Tuloksesta riippumatta tällaisia toimenpiteitä ei voi pitää myönteisenä kehityksenä, arvioi ryhmä.



Tieto tulospalkkioista on synnyttänyt närää henkilökunnan ja opiskelijoiden keskuudessa. Muun muassa lähiopetuksen vähentäminen kahdella viikkotunnilla on vaikuttanut oppimismahdollisuuksiin.

– Lähiopetustuntien supistus, iso supistus työssä oppimisen ohjaukseen ja valvontaan...

– Opettajat ovat tunnollisia ja yrittävät saavuttaa tavoitteet, jotta opiskelijat läpäisisivät koulutuksen ja keskeyttämisiä on vähän. Mahdollisuudet tähän kuitenkin ovat heikentyneet, sanoo Winnovan OAJ:n pääluottamusmies Esa Halminen ja muistuttaa, että opetusväki on vähentynyt ja ryhmiä yhdistelty, joten henkilöstön työtaakka on rajusti kasvanut.

Halmisen mukaan työilmapiiri on ollut toimenpiteiden takia jo entuudestaan kireä, mutta lopullisesti myrsky nousi hallituksen johtoryhmälle myöntämistä tulospalkkioista.

– Opettajilta viedään pois ja johtoryhmä kuittaa. Vaikka suurista summista ei todennäköisesti ole kyse, niin päätöstä ei voi pitää moraalisesti oikeana. Yhtiön pitäisi olla voittoa tavoittelematon, mutta jos voittoa tulee, se pitäisi ohjata ”toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen”

Esa Halmisen mukaan henkilökunta pitää tulospalkkiota jo sananakin vääränä, sillä kyse on voittopalkkiosta.

– Tulospalkkiota varten pitäisi mielestämme määritellä ja asettaa tavoitteet koko henkilökunnalle.

Ilmapiirin tulehtuminen Winnovassa ei ole ainakaan rauhoittumassa.

– Savu ei ole laskeutunut. On mahdollista, että OAJ ottaa alueellisella tasolla asiaan kantaa.

Kommenttia: Harmittavaa, että SK:n / Ville Hammaberg ei tarkenna sitä miten suurin "säästö" tai tulos syntyi, eli yli 100 määräaikaisen potkuista 2012! (Suurin mätäpaise Finnairin tyyliin...) Useilla oli käsitys vielä, että sopimusta jatketaan, sekä lisäksi tietysti 2010-2011 johtoryhmän erittäin huono taloudenhoitaminen/varautuminen tulojen laskuun ja menojen kasvuun.

Olli Hakala Pori
Deus Protector Noster



Fakta Koulutusyhtiö
Winnova


Länsirannikon Koulutus Oy Winnova järjestää ammatillista koulutusta nuorille, aikuisille ja työelämälle Satakunnassa ja Vakka-Suomessa eli
Porissa, Raumalla, Ulvilassa ja Laitilassa.

Winnova aloitti toimintansa vuoden 2010 alussa, kun Porin ja Rauman
ammattiopistot, Porin
aikuiskoulutuskeskus ja Länsi-Suomen aikuiskoulutuskeskus Innova
yhdistyivät.

_______________________

Satakunnan Kansa

23.04.2013


Ilmapiiri heikko jo ennestään

Vaikka Winnova on noussut esille johtoryhmän tulospalkkioiden takia, on yhtiön työilmapiiri heikentynyt vakavasti jo aiemmin.

Kuluvan vuoden helmikuussa teetetyssä henkilöstötutkimuksessa yli puolet vastaajista arvioi työilmapiirin laskeneen hieman tai selvästi.

Kun tutkimusta verrataan vuoden 2011 vastaavaan, on tyytyväisyys Winnovaan työpaikkana heikentynyt. Työnantajalle annettu kokonaisarvosana on laskenut. Tänä vuonna se oli 1–7 välisellä asteikolla 4,3, kun se vuonna 2011 oli 4,8.

Työntekijöiden vastauskeskiarvot työpaikkansa toiminnan tekijöistä ovat valahtaneet henkilöstötutkimuksessa joka ainoalla osa-alueella.

Arviot tippuivat muun muassa Winnovan johdon toiminnasta sekä toimintatavoista ja organisaation käyttäytymisestä.

Henkilöstö on arvioinut toissavuodesta heikentyneiksi muun muassa seuraavat määreet: ”Organisaatiomme toiminta on suunnitelmallista ja hallittua”, ”Henkilöstöä kuunnellaan riittävästi toiminnan kehittämisessä”, ”Johdon toiminta vie organisaatiota oikeaan suuntaan”.

Henkilöstötutkimukseen vastasi 426 työntekijää.

________________________


Satakunnan Kansa

24.04.2013

Winnovan päätöksestä

Minulta on pyydetty selvitystä Länsirannikon koulutus Oy:n hallituksen tekemästä yhtiön johtoryhmän kertaluontoisia erillispalkkioita koskevasta päätöksestä. Hallitus on päätöksellään halunnut ottaa huomioon yhtiön talouden kuntoon laittamisen. Kyse ei ole kuitenkaan varsinaisista tulospalkkioista, vaikka julkisuudessa tällainen tieto esiintyykin. Yhtiöllä ei ole tulospalkkiojärjestelmää.

Hallitus käsittelee asiaa kokouksessaan tänään (24.4.). Sen jälkeen on mahdollista vastata avoimiin kysymyksiin sekä antaa oikaisua tahattomiin ja tahallisiin vääriin väitteisiin.

Tässä vaiheessa totean, että hallituksella ei ole oikeuksia kovin seikkaperäisesti selvittää kenenkään työntekijän palkkoja tai edes palkanlisiä julkisuudessa. Tämä on Suomessa vallitsevan yleisen käytännön vastaista sekä ristiriidassa yksityisyyden suojan kanssa. Myös osakeyhtiölaki rajoittaa hallituksen oikeuksia esitellä asiaa mediassa.

Meillä kullakin pitää säilyä ratkaisuvalta sen suhteen, missä laajuudessa ja millä foorumeilla kunkin palkkoja esitellään. Asian tarpeettoman paisumisen ehkäisemiseksi kerron kuitenkin, että palvelulaitosten työnantajayhdistyksen Winnovaa koskevissa työehtosopimuksissa sovittuihin ja mahdollistettuihin henkilökohtaisiin palkanlisiin verrattuna nyt puhutaan vuositasolla varsin vaatimattomista summista.

Pyrin antamaan tätä kattavamman selvityksen asiasta siis hallituksen kokouksen jälkeen. Silloin on tosiasioitten pohjalta helpompi luoda kestävämpi kokonaiskuva tehdystä päätöksestä.


Esa J. Anttila

hallituksen pj.

Länsirannikon Koulutus Oy

Pori

Kommenttia: Isoimman "työn" ns. tulospalkkioon tekivät yli 100 määräaikaista työntekijää, jotka ilman jatkotyösopimuksia jäivät 2012... Heille niitä "tulospalkkioita" moraalisesti ajatellen kuuluisi eniten! Heidän "selkänahoistaan" n. 4 miljoonan euron säästö pääosin revittiin potkuja antamalla, suureksi osaksi WinNovan huonon taloudenhoidon/ennalta varautumisen puutteen takia, sekä aivan liikaa koordinaattoreita/kawereita etc. palkkaamalla 2011! Johtoryhmä kriisitilanteessa ei omilla esimerkeillään säästänyt millään tavoin, vaikka sitä ehdotinkin!

Terveisin: Olli Hakala Pori
WinNovassa itseoppinut työhyvinvointi- ja moraalikoordinaattori
Deus Protector Noster

_______________



”Yhtiöön, yhtiöön”






Kommenttia: "Intressit lähtevät heidän kawereidensa tarpeista!" kertoo jo lähes kaiken...
Ja Poristahan hyviäveljiä löytyy joka lähtöön... poliittisiin ja okkultistisiin.

Terveisin: Olli Hakala Pori
WinNovassa itseoppinut työhyvinvointi- ja moraalikoordinaattori
Deus Protector Noster

_________________



Patakunnan Kansa

25.04.2013

Winnovan palkkiot noin viikon palkka


Hallitus: Johtoryhmän palkitseminen on aiheellista.


PORI Ammatillista koulutusta Porissa, Raumalla, Ulvilassa ja Laitilassa antavan Koulutus Oy Winnovan hallitus myönsi maaliskuussa yhtiön johtoryhmälle erillispalkkiot, jotka vastaavat noin viikon palkkaa ilman luontaisetuja.

Tämä tieto sisältyy tiedotteeseen, jonka yhtiön hallitus keskiviikkona päätti antaa yhtiön henkilökunnalle sisäisenä postina. Tiedote toimitetaan myös yhtiökokouksen käsiteltäväksi.

Satakunnan Kansan uutisoidessa palkkioista ( SK 19.4.) käytettiin termiä tulospalkkio. Sittemmin Winnovan hallituksen puheenjohtaja Esa J. Anttila painotti yleisönosastokirjoituksessaan, ettei kyse ole varsinaisista tulospalkkioista, sillä yhtiöllä ei ole tulospalkkiojärjestelmää. Sen sijaan hän käytti termiä kertaluontoinen erillispalkkio.



Anttilan allekirjoittaman tiedotteen mukaan hallitukselle oli asian valmistelun alusta asti selvää, että johtoryhmän palkitseminen on aiheellista.

– Yhtiö joutui tappiollisen tilikauden 2011 jälkeen viime vuoden alussa yt-neuvotteluihin, koska lomautukset näyttivät väistämättömiltä. Toimivan johdon määrätietoisen työn ansiosta yhtiön vielä vahvistamaton tulos vuodelta 2012 on poikkeuksellisen vahva ja lomautuksilta vältyttiin, tiedotteessa todetaan.

SK: n saamien tietojen mukaan Winnovan vahvistamaton tilinpäätös osoittaa viime vuodelta plussaa 1,83 miljoonaa euroa, kun edellisellä tilikaudella yhtiön tulos oli miinuksella 2,26 miljoonaa euroa.



Tiedotteessa todetaan, että Winnovassa noudatetaan Palvelualojen työnantajayhdistyksen työehtosopimuksia. Niissä on erityiset pykälät henkilöstön palkitsemisesta. Näitä määräyksiä ja palkitsemismuotoja yhtiön hallitus on halunnut noudattaa johtoryhmän palkitessaan.

Palkitseminen on herättänyt närää muun henkilökunnan keskuudessa.

Länsirannikon Koulutus Oy Winnovan hallitukseen kuuluvat porilaisen puheenjohtajan Esa J. Anttilan ohella Porin kaupungin edustajina Matti Linnainmaa , Aki Nummelin ja Maria Väkiparta .

Rauman kaupunkia edustavat hallituksessa Rainer Lehti ja Anu Sallinen sekä Laitilan kaupunkia Eero Kuisma . Porin Aikuiskoulutussäätiön edustaja on Matti Ojanperä , palkansaajien edustaja Raija Raittio ja kauppakamarin edustaja Soili Vaimala.


Kommenttia: Kukahan hallituksessa ehdotti ensimmäisenä "AIHEELLISTA" johtoryhmän palkisemista ja onko se tapahtunut aidossa totuudessa/tiedossa, moraalisuudessa ja oikeudenmukaisuudessa? Ja tarkka salainen "tulospalkkio" euromäärä edelleen kertomatta... :)

Terveisin: Olli Hakala Pori
WinNovassa itseoppinut työhyvinvointi- ja moraalikoordinaattori
Deus Protector Noster




Tausta

Koulutusyhtiö Länsirannikon Koulutus Oy Winnova järjestää ammatillista koulutusta nuorille, aikuisille ja työelämälle Porissa, Raumalla, Ulvilassa ja Laitilassa.

Porin kaupunki omistaa siitä 48 prosenttia (osa kaupunkikonsernia), Rauma 27, Porin aikuiskoulutussäätiö 13 ja Laitila 12 prosenttia. Yhtiön kotipaikka on Rauma.

________________________________


Satakunnan Kansa

26.04.2013


Winnova harhautunut
Jo on aikoihin eletty, kun oppilaitoksen tulos mitataan rahassa eikä oppilaiden menestyksessä opinnoissaan. Johtoporras saa palkkion, kun oppilaat ja opettajat kärsivät.

Winnovan henkilökunnan käyttämä nimike ”voittopalkkio” on todellisempi kuin hallituksen myöntämä tulospalkkio, joka vääristää koko oppilaitoksen päätarkoituksen. On kai päivänselvää, ettei johtoa tarvita, jos ei ole oppilaita eikä opettajia.

Suurin virhe on tehty osakeyhtiöittämällä laitos ja samalla piilottamalla toiminta kansalaisilta. Nyt, kun näin on, niin Winnovan hallitus on vastuussa oppilaitoksen toiminnasta oikean päämäärän eteen. Samoin hallitus on vastuussa johdon eduista, esimerkiksi autoedusta.

Oppilaitoksen ainoa ja tärkein kohde ovat oppilaat, heidän ammattitaitonsa kasvattaminen ja ammattiin valmistuminen. Nyt opettajilla ei ole tarpeeksi tunteja esimerkiksi valvoa työharjoittelua.

Pitäisikö esimerkiksi sairaalassa hoitohenkilökunnan hoitaa oman työnsä ohella opettajan työt? Onko pystytty järkeistämään opettajien työ nuoriso- ja aikuiskoulutuksessa niin, ettei turhaa ajoa pitkin Satakuntaa synny?

Opettajilla on rankkaa nuorten kanssa, nuorilla on niin paljon henkistä pahoinvointia ja tuen tarvetta. Kun nuoret tarvitsevat tukea, niin opettajat ovat myös sen tarpeessa.

Tämä pieleen mennyt johdon palkitseminen lyö opettajia ja oppilaita korville. Sekin raha tarvitaan oppilaiden hyväksi.

Tulevaisuutta ajatellen tällaiset osakeyhtiöt on purettava, ahneus on saatava näkyviin. Omistajan, Porin kaupungin, on selvitettävä Winnovan toiminta ja palautettava se oikealle uralle!

Nyt on otettava tosissaan oppilaitoksen tärkeimmän tehtävän hoitaminen! Mikäli nykyjohto ei tiedä tehtäväänsä, niin vaihdetaan vetäjät, kuten jääkiekossakin.

Winnovan hallinnossa ja johdossa on nyt peiliin katsomisen paikka!



puheenjohtaja Juha Kantola

jäsen Marja Nirkkonen

Keskusta Porin kj.


Kommenttia: Yhdyn edelliseen kirjoitukseen, joka on hyvin totuudenmukainen ja moraalinen

Terveisin: Olli Hakala Pori
WinNovassa itseoppinut työhyvinvointi- ja moraalikoordinaattori
Deus Protector Noster

______________


Satakunnan Kansa

Mielipide

28.04.2013




Winnova voi myydä ainoastaan opetusta

Winnovan tehtävä koulutuksen järjestäjänä ei ole tuottaa voittoa. Ainoa, mitä se voi myydä, on opetus ja sitä kautta opettajien ammattitaito.

Mitä tekee Winnova? Päättää määräaikaiset työsuhteet, laskee opiskelijoiden kontaktiopetusta kahdella viikkotunnilla ja vetää opettajalle maksettavan korvauksen työssä oppimisen valvonnasta ja arvioinnista tuntiin/opiskelija/viikko.

Samaan aikaan johtoryhmä maksaa itselleen bonuksia hyvin tehdystä työstä.

Mikä oli johtoryhmän osuus näihin talkoisiin? Edellä mainittujen ideoiden keksiminen ja täytäntöönpano?

Jos ryhmällä on jonkinlainen moraali, toivottavasti kieltäytyvät edusta ja antavat sen vaikka opetusvälineistön hankintaan tai opiskelijoiden stipendirahastoon.


Arvot hukassako?

Pori

Kommenttia: Jos on jonkinlainen moraali, olisi heti viime perjantaina pitänyt kieltäytyä "tulospalkkioista" tai heti kun asiasta tietää sai... se kaikki on pääosin ansaitsematonta!
Muistakaa nyt ne yli 100 potkut 2012 ja laskekaa, mistä 4 miljoonan säästöt pääosin tuli!

LASKEKAA, OLKAA HYVÄT! "Palkkiorahat" voisi käyttää esim. minun tapaukseni vihdoin kuntoon laittamisella, olenhan WinNovassa vasta yli 5 vuotta kärsinyt epäoikeudenmukaisuudesta ja mm. henkisenväkivallan rikoksista etc.

Terveisin: Olli Hakala Pori
WinNovassa itseoppinut työhyvinvointi- ja moraalikoordinaattori
Deus Protector Noster


_______________________________


Ke 08.05.2013

SATAKUNNAN KANSA

Winnova:

SUURIN SÄÄSTÖ HENKILÖSTÖSTÄ

Länsirannikon Koulutus Oy Winnovan viime vuosi oli taloudellisin mittarein katsottuna
erinomainen. Yhtiön voitto 1 808 930 euroa liitettiin yhtiökokouksen päätöksellä
voitot/tappio -tilille.Winnovan omistavat yhteisesti: Porin kaupunki 48 prosenttia
(osa kaupunkikonsernia), Rauman kaupunki 27 prosenttia, Porin Aikuiskoulutussäätiö
13 prosenttia ja Laitilan kaupunki 12 prosenttia.

Koulutusyhtiön liikevaihto oli viime vuonna 63,5 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna
oli 61,5 miljoonaa euroa. Liikevaihdosta nuorisopuolelta kertyi 39,1 miljoonaa ja aikuis-
koulutuksesta19,8 miljoonaa euroa.

SUURIN TALOUDELLINEN MUUTOS TAPAHTUI HENKILÖSTÖKULUISSA.
NE OLIVAT EDELLISVUONNA 42,5 MILJOONAA JA VIIME VUONNA 40,4
MILJOONAA EUROA.

Kommenttia: Korostin SK:n tekstiä isoilla ja vahvennetuilla kirjaimilla loppu kappaleessa. Eli määräaikaisilleen potkuja antamalla toistasataa 2012 ja sitten "tulospalkkiot" 2013.... YÖK! OKSETTAVAA!


--------------------------------------

(Nyt WinNovan moraalinen tuho senkuin lähenee...)



Nyt yt-neuvottelee Winnova: Joka kuudes työpaikka uhattuna


SK 1.10.2013
Länsirannikon koulutus Oy Winnova aloittaa yt-neuvottelut.
Toiminta halutaan sopeuttaa opetus- ja kulttuuriministeriön vuosiin 2014–2016 kohdistuviin rahoituksen leikkauksiin.
Vuositasolla vaaditaan 8–10 miljoonan euron sopeuttamista vuoteen 2016 mennessä. Tämän hetkisen arvion mukaan 6-7 miljoonaa euroa kohdistuu suoraan henkilöstökustannuksiin.
Neuvottelut koskevat Länsirannikon koulutus Oy WinNovan kaikkia toimintoja ja koko henkilöstöä, noin 700 henkilöä.
Alustava arvio on enintään 120 henkilötyövuoden vähentäminen vuoteen 2016 mennessä.
Winnovan mukaan lomautukset pyritään toteuttamaan niin, että opiskelijoiden oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta turvallisessa ympäristössä toteutuu.

--------------------------


(Tuntematon)1.10.2013 12:24

Reksin ja muun johdon palkasta tuskin tingitään?


(Tuntematon)1.10.2013 12:28

YES! Vihdoinkin saadaan koskemaan myös julkista sektoria.

Päivän paras uutinen.


(Tuntematon)1.10.2013 12:30

Terve tuloa jonon jatkoksi työttömiin näin toimii vastuullinen työantaja kun katainen leikkaa kaikkia mitä keksii urpilaisen kanssa.


(Tuntematon)1.10.2013 12:35

Todennäköisesti Winnovan kaltaisiin oppilaitoksiin syntynyt vuosien kuluessa ns "suojatyöpaikkoja". Kun ei ole omistaja "paikalla" niin sulle/mulle-periaatteella voidaan jakaa hyvää.


(Tuntematon)1.10.2013 12:49

Ja tietty johdolle mukavat bonarit!


(Tuntematon)1.10.2013 13:00

Näin siinä käy, kun johtoon laitetaan henkilö koulumaailman ulkopuolelta!


(Tuntematon)1.10.2013 13:01

Perusmetallialan opetusta voi uutisointejen perusteella vähentää paljon. Miksi kouluttaa alalle, jolla ei ole tulevaisuutta tekijöille? Sen sijaan LVI-ala lienee tulevaisuudessakin hyvin työllistävä lähinnä korjausrakentamistarpeiden johdosta.


(Tuntematon)1.10.2013 13:12

No mutta! Mitä se Ihalainenkin nyt sanoo?


(Tuntematon)1.10.2013 13:12

Ja Samkista lähtee 70, ei tarvi paljo uusia tiloja rakennella eikä haikailla. Kyllä pärjää vanhoissakin tiloissa tällä menolla, hyvin mahtuu ja voi vielä vuokrata ulkopuolisillekin.
On tää murheellista menoa ny täällä Porissa, veronmaksajat vaan vähenee.


(Tuntematon)1.10.2013 13:51

Ensin annetaan johtajille lisäpalkkaa ja siten sanotaan työntekijöitä irti ? ei hyvä !
Seppo Harinen
Kansalaistoimija



Merkittävä uutinen myös Kampuksen kannalta.Onkohan Winnovalla enää tositarvetta Tekun rakennuksille,joista SAMKin pitäisi siirtyä pois uudelle uljaalle(ja kalliille)Kampukselle?Ken elää, hän näkee!


(Tuntematon)1.10.2013 14:38

Tämähän oli tiedossa. Kannattais varmaan sieltä ylisuuresta hallinosta alkaa pistämään porukkaa pihalle. Tämä oli ihan ilmainen vinkki, vielä!


(Tuntematon)1.10.2013 14:56

Käsi ylös kenen työnantaja ei ole vielä käynnistänyt yt-neuvotteluja, irtisanomisia tai lomautuksia?


(Tuntematon)1.10.2013 14:57

Ei koske puolueen jäsenkirjan (oikean)omaavia.


(Tuntematon)1.10.2013 15:07

Miks tota populaa vähennetään noin vähän?

Miten olis puolet?


(Tuntematon)1.10.2013 15:24

Maksetaanko nyt johtoryhmälle tulospalkkioita?


(Tuntematon)1.10.2013 15:33

Eiks se oo just tuo paikka jossa kaupunginvaltuuston uus pj on "töissä" tiedotuspäällikkönä?


(Tuntematon)1.10.2013 15:52

12:30 ketä muita sielä hallituksessa istuu, lähinnä mistä puolueesta, vai ovatko vain nahjuksia?


(Tuntematon)1.10.2013 16:03

Hallintoa karsimalla pitää aloittaa. Hallitus koostukoon kuntien virkamiehistä, jotka hoitavat hommaa oto ja samalla palkalla, loppuisi bonukset.Poliitikot ehdottomasti ulos, ovat täysin kyvyttömiä johtamaan liiketoimintaa.


(Tuntematon)1.10.2013 16:15

Miten Winnovaa johdetaan? Ensin annetaan johtohenkilöille älyttömän suuret lisäbonukset hyvästä tuloksesta ja sitten yt-neuvottelut muulle henkilökunnalle. Bonuksen saaneiden tulisi palauttaa rahat Winnovan yhteiseen kassaan. Vai mitä, DB-L?
(Tuntematon)1.10.2013 16:29

SAMK seuraavaksi.


(Tuntematon)1.10.2013 16:44

"YES! Vihdoinkin saadaan koskemaan myös julkista sektoria.

Päivän paras uutinen."

Niinpä ja tämä on vasta alkusoittoa. Nyt rakentamaan suunniteltu jokikeskus ja kampukset valmiiksi. Näin näillä työn teetämisillä teetetään lisää töitä. Lisäksi jo maksettuun uuteen uimahaliin, voisi rakentaa lisäkerros jäähallikaukalolle ja niin poispäin. Ei tämä niin synkältä voi tulevaisuus, ainakaan minusta vasta yhdeksän vuotta työttömänä Porin kaupungintyöntekijänä vaikuttaa, eihän.


(Tuntematon)1.10.2013 16:50

Nyt pitäisi lähteä priorisoimaan: Mitä koulussa tarvitaan ja mitä ei. Tarvitaan tietenkin oppilaille opettaja, tila ja tarvikkeita ja mitä opetukseen ja arviontiin liittyvää työtä tehdään.

Olisi ns. kaupunkilaisjärjen mukaista, että kaikki mikä liittyy opetukseen on tärkeintä oppilaitoksessa. Täytyy todeta pessimistisesti että kaupunkilaisjärjen käyttö on kuitenkin nyky-Suomessa melko rajoitetusti käytössä.


(Tuntematon)1.10.2013 16:57

Harjavallassa melkein kaikissa yli 20 henkilöä työllistävissä firmoissa on yt-neuvottelut meneillään...


(Tuntematon)1.10.2013 17:17

Paljonkohan maksetaan johdolle bonusta tästä hyvästä? Oli kyllä shokeeraava uutinen, kun Winnova perusteli johdon bonuksia, sillä että kustannuksia saatu alennettua. Käytännössä siivouskertoja harvennettiin, kouluruuan taso laskettiin, luokkakokoja kasvatettiin, ja opetusta typistettiin. Tästä johtoa palkittiin???

Mielestäni olisi tuolloin pitänyt koko johto vaihtaa, eikä missään tapauksessa palkita!
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=SKA_newssite%2FAMLayout&cid=1194842719302&p=1194596255446&packedargs=packedargs%3DAMArticleCommentThreadDetails%25253AcurrentPage%253D3&pagename=SKAWrapper

Kommenttia: WinNovan johto.... saisinko minä 2008-2013 syyttömänä kärsimistäni "Stephen Elop" kultaisen kädenpuristuksen, ennenkuin kaikki kaatuu ja rahat on loppu?
http://ollihakala.blogspot.fi/2013/09/julkinen-kirje-porin-esivallalle-ja_17.html

------------

14.11.2014





Winnova irtisanoo 20 työntekijää

Satakunnassa ja Vakka-Suomessa ammatillista koulutusta tarjoava Länsirannikon koulutus Oy eli Winnova irtisanoo 20 työntekijää säästösyistä. Taustalla on usean miljoonan euron säästötavoitteet.







Winnova-kyltti
Ammatillista opetusta tarjoava Winnova irtisanoo 20 työntekijäänsä.

Nyt päättyneiden yt-neuvottelujen lähtökohta oli enintään 40 henkilön vähentäminen. Winnovan mukaan vähennykset kohdistuvat sekä opetus- että tukipalveluhenkilöstöön. Yhtiön uusi organisaatio aloittaa ensi vuoden alusta. Winnovan mukaan myös hallintoa on kevennetty esimiestehtäviä vähentämällä.
Ensi vuoden 4,5 - 5 miljoonan euron säästötavoitetta Winnova on saanut pudotettua noin miljoonalla eurolla. Winnova sanoo hakevansa jatkossa säästöjä myös toimitilaratkaisuista ja viittaa Porin ja Rauman kampushankkeisiin.
Winnova antaa ammatillista opetusta Satakunnassa ja Vakka-Suomessa. Sen palveluksessa on tällä hetkellä noin 660 henkilöä.
Yle Satakunta
---------------------------------------
Kommenttia: Minähän sain jo oikeudettomat/laittomat potkut Winnovasta toukokuussa 2014! Tervetuloa joukkoon! Kesälläkö 2015 jälleen salaiset tulospalkkiot? Hävetköön pääosin mädäntynyt Winnovan johtorymä moraalittomuuksisaan (HYVÄKSYY TALOSSA LISTOILLAAN JOPA NOITUUTTA/LOOSEISSA LUCIFERIN HARRASTAVIA HENKILÖITÄ) ja opetusalalla ylisuurissa palkoissaan... JA VERONMAKSAJIEN RAHOILLA!

http://ollihakala.blogspot.fi/2011/08/edesmenneen-juhani-julinin-paljastukset.html

http://ollihakala.blogspot.fi/2013/12/musta-lista-nro-2-ja-3-porin-kaupunki.html

-----------------------------------------------

Päivitetty 14.11.2014
Winnova irtisanoo 20
--------------------


Sunnittelemani julistus Winnovalle henkisen väkivallan uhriksi syyttömästi talossa jouduttuani 2008. Mm. tätä vääryyttä ei saatu oikeudenmukaisesti koskaan käsiteltyä... Laittomat potkut sain Winnovasta 2014 toukokuussa.
Olli Hakala Pori

----------------------

Osalla Winnovan työntekijöistä joulusta tulee synkkä.


Länsirannikon Koulutus Oy Winnova irtisanoo enintään 20 työntekijää, lomauttaa enintään yhden työntekijän ja muuttaa enintään neljän henkilön työsuhteen osa-aikaiseksi.
Winnova aloitti syyskuussa yt-neuvottelut, jotka koskivat koko henkilöstöä eli noin 660 työntekijää.

Taustalla olivat tuotannolliset ja taloudelliset syyt, jotka johtuivat opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksestä kesällä 2013 leikata ammatillisen koulutuksen rahoitusta ja oppilasmääriä vuosina 2014–2016.

Winnovalle päätös merkitsee vuositasolla 8–10 miljoonan euron säästötavoitteita vuoteen 2017 mennessä.

Alkuaan yt-neuvotteluissa säästötavoitteen saavuttamisen arvioitiin vaativan 40 henkilön vähentämistä.

Irtisanomiset astuvat voimaan ensi vuoden alkaen. Vähennykset kohdistuvat opetus- ja tukipalveluhenkilöstöön niin, että tukipalvelujen osuus kokonaisuudesta toteutuu suhteellisesti suurempana.

Kustannussäästöjä haetaan jatkossa myös uusista tilaratkaisuista, joiden tavoitteena on vähentää oppilaitoksen käytössä olevien tilojen määrää ja toisaalta lisätä eri toimintojen välistä synergiaa. Myös yhtiön organisaatio on uudistettu vastaamaan muuttunutta tilannetta.

Lomautus- ja irtisanomisasiat ovat vaikeita ja kipeitä asioita erityisesti niille, joita ne koskettavat henkilökohtaisesti, mutta myös koko työyhteisölle. Osana yt-neuvotteluja olemme sopineet työllistymistä edistävistä toimenpiteistä ja työterveyshuollon tarjoamista tukitoimista henkilöstöllemme, kertoo toimitusjohtaja Lasse Schultz tiedotteessa.

Kommentti: Työterveyshuolto ei tarjoa yhtikäs mitään, se ”pyllistää” uhreille ja kumartaa maksajalleen. Tämä on omakohtaisesti nähty! Varokaa hyvät uhrit, irtisanotut!

SK kommentteja, joista yksikään ei ole edes minun, kertoo Winnovan surkeasta, moraalittomasta tilasta ja toiminnasta!

Olli Hakala
-------------------------

(Tuntematon)
16.11.2014 09:39
WinNovassahan luodaan uusia perinteitä: vuorovuosina YT ja johdolle tulospalkkiot. Mistä kertoo se, että toimitusjohtajalle on juuri hankittu 50 000 euron auto? Tuolla summalla olisi jo muutama oppituntikin pidetty.

(Tuntematon)15.11.2014 20:26
Johdolle booonukset tästä. Ja pari vakituista virkaa lisää hallinnoimaan yt-neuvotteluja ja strategista kehittämistä.

(Tuntematon)15.11.2014 18:40
Todellakin! Liian vähän saa kenkää. Entisen Innovan kurssilaisena voin vain todeta, että eipä ole kaksinen taso opetuksessa. 

Liekö meno nykyään yhtä "ammattitaitoista" kuin kymmenkunta vuotta takaperin Raumalla?
 

Lopputuloksella ei väliä, kunhan palkka juoksee.

(Tuntematon)15.11.2014 17:37
"Koulut ja sairaalat kiinni, poliiseja lisää. Tämä on sitä modernia politiikkaa." 

Taidat nähdä untakin poliiseista ??

(Tuntematon)15.11.2014 15:58
Tämä tietää johtoryhmälle muhkeita tulospalkkioita. Hyvää Joulua!

(Tuntematon)15.11.2014 15:46
Voiko lomauttaa puolikasta?

(Tuntematon)15.11.2014 15:42
Voiko lomauttaa puolikasta?

(Tuntematon)15.11.2014 15:28
raumalta ainakin voi poistaa yhden porista ajavan tossunkuluttajan.. jos kysytään oppilailta opettajan tasosta niin sanovat turhantoimittajaksi , ellei sitten ole vale opettaja.

(Tuntematon)15.11.2014 15:17
"Winnova on vitsi" 

Ainoastaan täydellinen asiantuntemattomuus ja koulutuksen puute mahdollistaa tämänkaltaiset kmmentit.

(Tuntematon)15.11.2014 14:59
Koulut ja sairaalat kiinni, poliiseja lisää. Tämä on sitä modernia politiikkaa.

(Tuntematon)15.11.2014 11:55
"Ja oppilaat heitetään työmaalle jonkun työntekijän kaveriks.eikös näille työntekijöille kuuluis jonkinnäköinen korvaus ammatin opettamisesta." 

Korvaus tulee ihan työkaverin muodossa joka nopeuttaa ja helpottaa työtä. Niin, ja koulu tekee ihan yrityksen kanssa sopimuksen, ei ketään siihen pakoteta.

(Tuntematon)15.11.2014 11:41
Röitä on aika heikosti!

(Tuntematon)15.11.2014 11:19
Winnova on vitsi

(Tuntematon)15.11.2014 09:05
Kuva kurssilta yhdenmiehentyöt kolmistaan tuntitöinä ja ajankanssa.

(Tuntematon)15.11.2014 08:23
Ja oppilaat heitetään työmaalle jonkun työntekijän kaveriks.eikös näille työntekijöille kuuluis jonkinnäköinen korvaus ammatin opettamisesta.

(Tuntematon)15.11.2014 08:03
Eipä taija olla"puhtaita jauhoja"Winnovan touhuissa ? Suopihan sitä eppäillä!!!

(Tuntematon)15.11.2014 01:44
Valtionosuuksien pienennykset ajavat Suomessa koulutuksen alas, saapa nähdä miten maa makaa kymmenen vuoden päästä kun tulokset alkaa näkyä.

(Tuntematon)15.11.2014 00:57
JOs on tapahtunut väärinkäytöksiä Winnovassa niin oisko syytä tehä kontrollia talossa ?Viitaten 14.11.2014 kello 21:23 kirjoitukseen!

(Tuntematon)14.11.2014 23:49
"14.11.2014 23:05 
Lopultakin tämä päällekkäis koulutus vähenee. Koulutetaan alalle jossa on jo 1000 työtöntä. Vai jatkuuko nyt touhu niin, että irtisanotut menevät winnovaan kursseille."
 

No niinhän se nimenomaan menee; jää työttömäksi ja työkkäri lähettää tilastoista pois Winnovan koulutukseen. Sieltä ei kyllä työllisty, muttei ole työkkärin henkilökuntaakaan ahdistelemassa työllistymistavoitteillaan.

(Tuntematon)14.11.2014 23:17
Jäikö rehtorit istumaan? ja tekemään kok vaalikamppanjaa

(Tuntematon)14.11.2014 23:05
Lopultakin tämä päällekkäis koulutus vähenee. Koulutetaan alalle jossa on jo 1000 työtöntä. Vai jatkuuko nyt touhu niin, että irtisanotut menevät winnovaan kursseille.

(Tuntematon)14.11.2014 22:55
Aikuiskoulutuksen "päivähoidon" taso varmaankin nousee...

(Tuntematon)14.11.2014 22:27
Pahoitin mieleni

(Tuntematon)14.11.2014 21:23
ihan oikein.jouto opettajia on kyllä 2-3 liikaa. ainakin luuta-kreetan tiellä ja säästöjä saa kun opettajat eivät käytä oppilaitoksen koneita ja polttoaineita ja hakevat koululaitoksen piikkiin oman tontin rakentamiseen TARVITTAVIA TARVIKKEITA KYSEISEN LAITOKSEN LASKUUN. NÄIN SE VAIN ON..vuosia jatkunut ja jatkuu... oppilaat tietää.....

(Tuntematon)14.11.2014 21:01
Koulut ja sairaalat kiinni, mutta poliiseja on varaa lisätä? Kuinka kauan tämän annetaan jatkua? 

Tukipartioita itkevä facebook-porukolli

(Tuntematon)14.11.2014 20:22
Aika kusetusta, toimitiloja supistetaan ja silti 
Haikaillaan SAMKIN tiloihin laajenemista

(Tuntematon)14.11.2014 20:18
Millai Ulvilas onks siel YT-yhtään käynnis?

(Tuntematon)14.11.2014 19:49
Onkohan nyt jo vihdoin se aika kun yrityksen johto; toimari,rehtorit ja päälliköt luopuvat esim. tammi- ja joulukuun palkoistaan, ihan vain osallistuakseen säästötalkoisiin konkreettisin teoin.

(Tuntematon)14.11.2014 19:47
Tukihenkilöstöä vähennettiin enemmän kuin opettajia. Vähän toisin kuin naapurissa.

(Tuntematon)14.11.2014 19:36
Kuinka paljon mahtaa kertyä säästöä yhden henkilön lomauttamisesta suhteessa koko YT-prosessin välittömiin ja välillisiin kustannuksiin ? No, hyvä ettei ihan turhaan neuvoteltu, mutta tuntuu numeroita katsellen aika tarpeettomalta harjoitteelta.

(Tuntematon)14.11.2014 19:03
"Turhaa on ihmisiä kurssittaa kun ei kerta töitäkään ole!" 

Just ny pitääki kouluttaa ittees, ei sit enään ehi ku on taas töitä.

(Tuntematon)14.11.2014 17:41
täytyy sopeutua, ja tätä samaa texstiä jatketaan niin kauan ettei kellää enää ole töitä.

(Tuntematon)14.11.2014 17:33
Turhaa on ihmisiä kurssittaa kun ei kerta töitäkään ole!



-----------------------------------------------




Ps. 





Tule sinäkin mukaan parantamaan Poria, Satakuntaa ja koko Suomea!

Liity jäseneksi, vaikuta, kirjoita ja paljasta; ETVK!

-

11 kommenttia:


  1. http://keskustelu.suomi24.fi/node/11421283

    Kestämätön kehitys 19.4.2013 20:34

    Upea kirjoitus! WinNovan johtoryhmää voisi verrata eduskuntaan (salailu, valehtelu, okkultismi, poliittinen rasismi, hyvävelijärjestelmä).

    Huomaa helposti, että SDP-enemmistö Porissa jatkaa salailua ja valehtelua, jotka alkoivat oikeastaan jo Ahon hallituksesta 18.3.1992. Miksi koulutusosakeyhtiön johtoryhmän tulospalkkiot salattiin? Kerrotaanhan julkisesti myös pörssiyhtiöiden osingonsaajat ja suurimmat omistajat Kauppalehdessä, Arvopaperissa jne., joten perusteluksi ei kelpaa yksityisyydensuoja. SDP itse oli viemässä Suomea EU:hun vaarantaakseen suomalaisten yksityisyyden perustuslain vastaisesti.

    "Parempi tulos on tehty leikkaamalla opetusta nuorisoasteelta ja vähentämällä opettajien määrää." Tämäkö on sitä laatujohtamista? Miten nuoret voivat odottaa työllistyvänsä ilman alansa koulutusta? Miten opettajamäärän vähentäminen lisää työssäjaksamista? Onhan peruskouluissa todettu useita vuosia liian ison luokkakoon vaikutus opettajan työhön. Sama odottaa WinNovan toimipisteitä.

    WinNovan hallinnolla on tosiaan suojatyöpaikka, johon heidät on valittu poliittisin perustein hyvävelijärjestelmällä. Okkultismi lisääntyy koko ajan SDP:n ja Kokoomuksen johdoissa, sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla.

    Minulle ei silti ollut yllätys, että näin kävi, sillä seurasin aikanaan koulutuskuntayhtymien fuusiota tarkemmin, ja mielestäni se tuntui liian isolta kokonaisuudelta. Nykyinen Oy-malli ei ole kestävä, vaan pitäisi palata takaisin kuntayhtymään. (Vastaavasti kuntaliitoksista ei tule kestäviä.)

    Kommentti: Isoin säästö tehtiin yli 100 määräaikaisen potkuilla, usealle oli luvattu töiden jatkuvan... siitäkö tulospalkkioita??!!

    VastaaPoista
  2. Huomenna töihin WinNovaan... Täytyypi kysyä onko sihteerin kassakaapissa tai jossain muualla henkilöstön salaiset "yli 100 määräaikaisen potkut 2012" tulospalkkio bonusraha kirjekuoret vai tuleeko suoraan salaisesti ensi tiliin...? ;)

    No, saako sitä enää pitkään talossa olla... Juha Vasaman mukaan vahtimestari palvelut ajetaan WinNovassa alas... ja minähän olen vahtimestari-autonkuljettaja. Minustakin saa varmaan tulospalkkiota 2015 tammikuussa viimeistään kun 5 vuoden suoja-aika on loppu. No vastavuoroisesti pyysin Vasamaa ystävällisesti työkawerina reilu vuosi sitten jo face to face eroamaan vapaamuurarien sata-loossista itsensä ja perheensä takia, sanoen; Minä tiedän mitä sinulla tulee siellä okkultismin yläasteissa eteen, sinä Juha et tiedä...

    Nyt suosittelisin jo tulospalkkiokohun (ahneusvirhe / "yli 100 ma potkut tulospalkkio 2012") takia Juha jättämään WinNovan rehtorin tehtävät ja/tai vähintään noituuden harjoittamisesta yläasteissa tunnetun lahkon välittömän hylkäämisen... Politiikka ja hyvävelijärjestelmät vievät aikasi.

    Olli Hakala Pori
    Deus Protector Noster

    VastaaPoista
  3. http://keskustelu.suomi24.fi/node/11421283
    WinNovan mätäpaiseet puhkeaa 2013!
    Suomi24/Pori

    VastaaPoista
  4. Tilipäivä tuottaa iloa rikkaalle eliitille, entäs "pahnanpohjalla"?

    Ei hyvää päivää...! No ei ollut tosiaan! (pe 13)

    Tiedättehän tunteen jonka tilipäivä tuo... jopa "pahnanpohjallakin" sen kokee, kun saa maksaa laskut pois, vaikka nykyään kun kaikki on maksettu, ei aina jääkkään sitä mielihyvää tuottavaa osaa palkasta ns. omaan käyttöön. Eikä tämäkään ole opinvalinta kysymys, vaan se onkin globaalisin eliitin, ylempien asteiden, pahavelijärjestelmien (saatanallisin valoin ja riitein) säälimätön AHNEUS kysymys...

    Pe 13.09.2013 Tilipäivä ja palkasta WinNova perinyt jotain käsittämätöntä rästiä reilu 600,- €!?? Muutenkin palkka on huono ja sitten käy vielä tälläistä! Nyt jää iso kasa laskuja maksamatta. Huraa WinNova! Voi näitä vastoinkäymisen määriä. (Voisiko joku rikas ystävällinen Suomen lintukotolainen auttaa minua, jospa Herra on puhunut siitä ja/tai tapauksestani 2008-2013, sinulle vaikkapa unessa tms?)
    http://ollihakala.blogspot.fi/2013/05/winnova-lynkkaa-syyttoman-uhrin-yksin.html

    ------

    No selkis... Laittomien varoitusten ja lopputilillä uhkaamisen takia, en voinut muuta enää tehdä kuin jäädä sairaslomalle toukokuun lopulla -13, ettei pää sekoa! Jonka johdosta sairasloma päiviä on kuulemma "rajat" ylittyen... jolloin maksetaankin vain enään 2/3 palkkaa!!! Voihan WinNova herrojen ja rouvien salaiset tulospalkkiot sentään... Kyllä tää touhu on oikeudenmukaisuudesta todella kaukana ja 628,49 € pe 13 päivän tilistä vietynä... http://ollihakala.blogspot.fi/2013/04/matapaise-winnovan-hallituksessa-ja.html

    VastaaPoista
  5. (Tuntematon)1.10.2013 17:28
    Olikos tää se firma joka niitä bonuksia johtajille maksoi ?

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)1.10.2013 18:29
    No joo, mikään yllätys ole tuokaan... ei maltettu edes odottaa kun suoja-aika tulee täyteen. Ja miten sitä henkilöstöä mahdetaan kuunnella?? Tietääkö tuo johto edes, mitä ruohontaso tekee ja millä kapatiteetillä??
    Mielenkiintoista seurata, mitä tuleman pitää... onko Winnovan aikainen uusi aika kunnossa? Onko liittymien vanhat asiat jo korjattu ja mm. erotettu nykyisestä osakeyhtiöstä. Eli jos joku haluaa esim. Rauman ammattiopiston aikaisen todistuskopion, ottaako hän Rauman kaupunkiin yhteyttä vai ?????

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)1.10.2013 18:34
    "YES! Vihdoinkin saadaan koskemaan myös julkista sektoria. "

    Kommentistasi päätellen, julkinen sektori on se, maksaa sinunkin toimeentulosi.

    Mieti silloin, onko hyvä, että ihmisiä irtisanotaan ja verotulot vähenee?

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)1.10.2013 18:47
    KAIKILLE OPETTAJILLE TSEMPPIÄ.ja jos satkun sivut menee maksullisiks.näkemiin .En jää itkeen .

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)1.10.2013 19:09
    Tottakai koulutukset lopetetaan ja sitten ostetaan koulutetun työntekijän ulkomailta.Työt ulkoistetaan ,mitä enään kouluilla tehdään.Kortistoon pääsee ilman opintojakin.

    Ilmoita asiaton kommentti

    VastaaPoista
  6. (Tuntematon)1.10.2013 20:06
    eiks vois lopettaa koko suomi. annetaa maamme ryssil. sano mummu muuramest.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)1.10.2013 20:07
    yt , yt , joka puolel yt hiiala hiiala hei... komiaa...

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)1.10.2013 20:12
    Romaniasta saadaan halvempia opettajia.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)1.10.2013 20:13
    Tänä vuonna liikevaihto on 70 miljoonaa, tekee 100 000 ekee per työntekijä. Samalla kaavalla laskien liikevaihto tulee putoamaan 58 miljoonaan. Onkohan toimitusjohtajan laskukoneen patterit loppuneet kesken laskutoimituksen, vai onko Winnovasta joitain osia irtautumassa, joista ei vielä kerrota. Merkillistä laskuoppia!

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)1.10.2013 20:13
    Turhat pomot joutaakin potkia pois.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)1.10.2013 20:16
    Voimia kaikille tuleville työttömille.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)1.10.2013 20:22
    Ne ulos jotka eivät kuulu puolueeseen tai kuuluvat väärään puolueeseen.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)1.10.2013 20:34
    "YES! Vihdoinkin saadaan koskemaan myös julkista sektoria. "


    Jotain olet nyt ymmärtänyt todella väärin. Pahoitteluni.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)1.10.2013 20:44
    "Eiks se oo just tuo paikka jossa kaupunginvaltuuston uus pj on "töissä" tiedotuspäällikkönä?"

    Kyllä. Sama henkilö päättää kaupungin ja Winnovan asioista.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)1.10.2013 21:04
    ''Winnovan mukaan lomautukset pyritään toteuttamaan niin, että opiskelijoiden oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta turvallisessa ympäristössä toteutuu.''

    Mielenkiintoista nähdä, miten tämä voi toteutua, kun opetus ei tälläkään hetkellä ole vaadittavalla tasolla.

    terv. tyytymätön OPISKELIJA

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)1.10.2013 21:10
    Nypätään pohjatulppa pois Rauman Winnovasta. Se on lähempänä merta ja uppoaa nopeammin!

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)1.10.2013 21:42
    Ja vähennykset tietysti tulee koskemaan opettajia. Ja sitten oppilaat ovat luokassa opettelemassa itsekseen.

    Ja kaikki muut alat lopetetaan paitsi metallipuoli...

    Kun kerran metalli on ainut linja johon tarvitaan satakunnassa työntekijöitä.

    Kuinkahan monta työntekijää metallipuolelta tulee työttömäksi lähiaikoina?

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)1.10.2013 23:45
    Joku haluaa täällä tuoda oikeen itseään esiin, on varmaan ehdokkaana seuraavissa vaaleissa. Taitaa olla populisti vaikka ei persu olekkaan.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)2.10.2013 07:12
    Lähiopetus tunteja vähennetään kokoajan ja etäopiskelu lisääntyy, mutta kioski ottaa täydet valtion avut hallinon pyörittämiseen. Oppilaitoksista on tullut kohta pelkkiä kirjekurssi laitoksia.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)2.10.2013 07:57
    Lisää vaan sitten Mersuja ja Volvoja johtajille, kun on näin hyvin hommat hoidettu.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)2.10.2013 08:33
    Toivottavasti koskee myös johtoporrasta, siellä on tunkua, poliittistakin, TE-toimiston jonon päässä on vielä tilaa.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)2.10.2013 08:47
    Oisko se ollut alueuutisissa eilen (1.10.2013)kun kerrottiin ,että yhdestä firmasta lomautetaan, toimihenkilöt ja johto yhdeksi kuukaudeksi.Rahvaat saavat jäädä RÖIHIN .Jos näin on niin kerrankin näin päin...No onhan se niinkin ,että mitä sitää "lypsävää lehmää" tappaa.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)2.10.2013 08:49
    Ei WinNovasta pomoja lähde.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)2.10.2013 09:12
    Winnova karsii opintolinjoja, vaatetuspuoli lopetetaan, mutta lentokonepuoli saa jatkaa. Kummasta mahtaa löytyä työpaikkoja satakunnasta / koko suomesta. Järki käteen päättäjät!

    Ilmoita asiaton kommentti

    VastaaPoista
  7. (Tuntematon)2.10.2013 09:21
    Ensin lomautetaan opettajat, sitten heidät potkitaan pois. Sen jälkeen vähennetään kontaktiopetusta ja siten vähenevät taas opettajat. Kun tämä kaikki on saatu tehtyä, johtoporukalle, joka on siis hiki otsalla paiskinut töitä näiden vähennysten eteen, jaetaan uusi henkilökohtainen järjestelylisä hienosti tehdystä työstä.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)2.10.2013 10:10
    Ensimmäiseksi pihalle ne "leikkiyrittäjät" Winnovasta, jotka sivutoimilupiensa avulla hoitavat omien yrityksiensä asioita Winnovan työajalla!

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)2.10.2013 12:19
    Eiköhän Winnovasta löydy lähes tuo määrä henkilöstöä luonnollisen poistuman ja vapaaehtoisuuden kautta. Isompana uhkana näen tässä ajassa ammatillisen koulutuksen hallitsemattoman ja lyhyentähtäimen paniikkialasajon.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)2.10.2013 12:29
    Kirjekurssilla valmistaudutaan lääkäriksi ja muihin
    ammatteihin tulevaisuudessa.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)2.10.2013 13:00
    Koskahan tulis työttömille YT-neuvottelut.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)2.10.2013 13:45
    Voisitko vähän selventää kommenttiasi niistä leikkiyrittäjistä...kiinnostaa kovasti.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)2.10.2013 15:14
    ''Winnovan mukaan lomautukset pyritään toteuttamaan niin, että opiskelijoiden oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta turvallisessa ympäristössä toteutuu.''

    Mielenkiintoista nähdä, miten tämä voi toteutua, kun opetus ei tälläkään hetkellä ole vaadittavalla tasolla.

    terv. tyytymätön OPISKELIJA

    Ei lisättävää :)

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)2.10.2013 16:25
    Säästöt voisi WinNovassa välillä kohdentaa esimiestasoon ja jopa johtoportaaseen.Edelliset säästöt revittiin pääasiassa nuorisopuolen opetuksesta.Johdolla ei tunnu olevan realismin tajua; yhteiskunnassamme kädentaidot ovat nuorilla heikot, kotona ei enää tehdä ruokaa, ei korjaus ym. töitä,oppimisvaikeudet ovat lisääntyneet.Oletetaan, että tällainen "aines" oppii asiat vähemmällä lähiopetusmäärällä ja työelämä opettaa.Työssäoppimispaikoissa henkilöstöä on yrityksen tarpeiksi, työssäoppija on aina tietynlainen rasite, vie työntekijän panosta oikeasta tehtävästään pois.Ammatillisen puolen valmistuneille on töitä tarjolla, kädentaitoja tarvitaan, työelämä olettaa ja odottaa edelleen oppilaitoksen hoitavan oman ruutunsa eli opetuksen.Johdon pitää miettiä, mitä toimintoja on syytä ulkoistaa, mistä kiinteistöistä on mahdollisuus luopua ja tarvitaanko yritksessä esim. kokopäivisiä erinimisiä kordinaattoreita.Raha valtiolta tulee edelleen kai opetukseen ja se pitäisi kohdentaa tähän ydintoimintaan, muun toiminnan rahoitus pitää kerätä muuta kautta (osa tulee jo nytkin).

    Ilmoita asiaton kommentti

    VastaaPoista
  8. (Tuntematon)2.10.2013 17:26
    Nyt onkin hyvät bonukset tulossa johtajille, kun potkitaan opettajia pois oikein urakalla ja saadaan mahtavat säästöt :)

    Mitäpä opettajilla enää koulussa tehdäänkään, kun vaan on riittävästä koordinaattoreita ja pikkupomoja - etää vaan ja paljon vapaata opiskelijoille. Kai ne siellä työpaikoilla sitten joskus aikanaan oppivat vaadittavan ammattitaidon.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)2.10.2013 17:30
    Winnovan opettajakunta on jo säästänyt ja säästää koko ajan palkanalennusten muodossa, nyt olisi johdon vuoro aloittaa. Koko johto voitais lomauttaa muutamaksi kuukaudeksi eikä näkyisi tai tuntuisi missään. Koulun toiminta jatkuisi häiriöttä, ja opiskelijat saisivat edelleen opetusta, ruokaa, siistin ympäristön jne.

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)2.10.2013 18:17
    Taitaa siinä opetuksen taso taas kärsiä melkoisesti.
    Vastahan on edellisistä yt-neuvotteluista selvitty ja todettu se iso puutos, mikä aiheutui irtisanomisista ja muista leikkauksista.
    Nuoret äänestävät kyllä tulevissa hauissa jaloillaan ja menevät varmasti sinne, missä opettaja on läsnä ja innokas opettamaan.
    Mistä nämä "veitsi kurkulla" päätöstä odottavat opettajat ammentavat päivittäisen opetusintonsa?
    Kärsijöinä tälläkin kertaa nuoret!!!
    "Oy joka ei tuota voittoa" vai miten se nyt olikaan.....

    Ilmoita asiaton kommentti

    VastaaPoista
  9. (Tuntematon)2.10.2013 18:27
    Olikohan aamun lehtijuttu aivan vahvalla pohjalla toteutettu, kun "asiantuntija lausuntoja" oli otettu
    17V tyttöjen kommenteista????

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)2.10.2013 19:20
    Opettajia vaan pihalle ja lisää koordinaattoreita ja päälliköitä, hyvä dianat ja vasamat, homma toimii!

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)2.10.2013 21:01
    Onhan selvää, että toimitusjohtaja tekee johtopäätökset ja eroaa pikinmiten. Kun on jo toinen suuri epäonnistuminen, on selvää, että kyvyt eivät riitä muuhun, kuin vaihtoaition luukun avaamiseen ja sulkemiseen, sekin kauan sitten Tampereella...

    Ilmoita asiaton kommentti

    (Tuntematon)3.10.2013 13:45
    Viimeksi johtajat palkittiin bonuksilla säästöistä, jotka saavutettiin oppitunteja ja työharjoittelun valvontaa vähentämällä sekä ryhmien yhdistämisillä. Nyt laitetaan porukkaa pihalle ja aletaan lomauttaa. Kuinkahan suuret bonukset siitä hyvästä saakaan?

    Ilmoita asiaton kommentti

    VastaaPoista
  10. Minua on WinNovassa viety kuin kuori ämpäriä, oikeudenmukaisuutta saamatta 2008-2013!
    http://ollihakala.blogspot.fi/2013/09/julkinen-kirje-porin-esivallalle-ja_17.html

    VastaaPoista
  11. Laiton irtisanominen tuli 19.05.2014
    http://ollihakala.blogspot.fi/2013/12/musta-lista-nro-2-ja-3-porin-kaupunki.html

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.