Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 1. marraskuuta 2013

MUSTA LISTA N:RO 1 VUOKRAPORI / TORMITIE



ALUSTUS OLLI HAKALA BLOKIN MUSTAAN LISTAAN N:RO 1


Kuluttajariitalautakunta jne. ilmoittavat 6kk, jopa yli vuoden kestäviä käsittelyaikoja. Olen itse hakenut oikeudenmukaisuutta Porin kaupungilta ja WinNovalta jo kuudetta vuotta mm. 2008-2009 henkisestä väkivallasta, 2011 ja 2012 tapahtumista talossa kaikista mahdollisista instanseista jhl-027 liittoa myöden. Oikeutta Porissa ei saa tai erittäin harvoin ja oikeuteen on harvalla enää rahaa tai uskallusta poliittisten- ja okkultistisien hyvävelijärjestelmien takia, joka on varsinkin Porissa väkimäärään nähden eniten soluttautunut kaikkialle esivaltaan, oikeudenmukaiset päätökset hyvin usein estäen ja vääristäen.

http://ollihakala.blogspot.fi/2013/10/mm-porin-kaupungilla-winnovassa-ja-jhl_20.html


Suomessa on mm. kuluttajariitalautakunta:

"Kuluttajariitalautakunta on puolueeton ja riippumaton ratkaisuelin, jonka keskeisimmät arvot ovat oikeudenmukaisuus ja oikeuden helppo saatavuus. Lautakunnan jäsenet edustavat tasapuolisesti kuluttajia ja elinkeinonharjoittajia. Lautakunta linjaa ja ohjaa kuluttajaoikeutta vakiintuneella ratkaisukäytännöllään ja uusilla täysistuntoratkaisuillaan."

Käsittely kestää 6kk- yli vuoteen... Ja on myös kuluttaja.fi sivustolla musta lista yrittäjistä, joilla oikeudenmukaisuuden taju on heikentynyt.

Kommentti: Olen Porilainen vajaa 50 kymppinen mies ja olen jo pitkään tuonut internetissä varsinkin esille aitoa totuutta, moraalia ja oikeudenmukaisuutta. Olen huomannut, että Suomessa on varsin monta järjestelmää, oikeutta, liittoa ja lautakuntia etc. ongelmien poistamiseksi kehitetty, mutta monet ovat tehottomaksi käyneet laajalle soluttautuneiden hyvävelijärjestelmien takia. Ja toiseksi tapausten suuri lukumäärä Suomessa saattaa asian käsittelyn tehdä kohtuuttoman pitkäksi.

( Suomessa mm. yli 10.000 vapaamuuraria ja odd fellows jne. okkultistia.) 

http://ollihakala.blogspot.fi/2011/08/edesmenneen-juhani-julinin-paljastukset.html

Ja sen johdosta tein ihan oman  OLLI HAKALA BLOKIN:  MUSTA LISTA N:RO 1  Muitakin syitä toki löytyy, mutta ehdottomasti paras keino saada oikeutta ilman suunnattomia rahallisia uhrauksia on JULKISUUS!


Olli Hakala Pori
Deus Protector Noster
Itseoppinut työhyvinvointi- ja moraalikoordinaattori.
Konservatiivistä tutkivaa journalismia jo vuodesta
2001 lähtien.
http://ollihakala.blogspot.fi/

------------------------



MUSTA LISTA N:RO 1 VUOKRAPORI / TORMITIE

Tormitie 4


Ruosniemi


Sähköposti 13-14.10.2013


Tervehdys Ilkka/Maarit Ylinen ja Peter Kouvo

Hoitakaa tämä asia kuntoon yhdessä tai erikseen mahdollisemman pian.

Asia koskee Tormitie 4 as. 2 

Ja mustaa valkoisella siten, että vuokralainen ei joudu maksamaan ylimääräistä kuukauden vuokraa 760,- euroa, vaikka kärsittyään kohtuuttomasti/tarpeeksi (5kk), nyt irtisanoikin sopimuksen.

Koska:


-Kolmivuorotyötä tekevän ihmisen on mahdotonta asua (kesäkuun alusta alkaen) jatkuvan rakennustyömaan keskellä, melu- ja tärinä haitat huomioiden, eikä pysty "normi" päivätyöntekijäkään kunnolla!!!

-"Vuokralaiselle on kerrottava rakennushankeista, jotka saattavat vaikuttaa vuokraamispäätökseen"

9§ http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2000/20001074
Tiedonantovelvollisuus toimeksiantajan vastapuolelle
Välitysliikkeen on välityskohdetta tarjotessaan annettava toimeksiantajan vastapuolelle kaikki ne tiedot, joiden välitysliike tietää tai sen pitäisi tietää vaikuttavan kaupasta tai vuokrasopimuksesta taikka muusta käyttöoikeussopimuksesta päättämiseen.
-Vuokralaiselle välittäjä sanonut takaoven avatessaan; Tähän tulee terassi ja hieno takapiha (ei puhettakaan rivitalosta). Takapihaa ei ole koskaan voinut sanoa kauniiksi, eikä tule voimaankaan, sen verran lähellä rivitalo, vieläpä täysin yllätyksenä tuli. Pihoilla karkeaa isokivistä soraa ja mutavelliä on ollut tarjolla pääosin ja loppu viihtyvyys mennyttä, kuten jo edellä kerrottu, takapihalle liian lähelle rakennetun talon takia. [Joka pilaa takapihan terassin viihtyvyyden, hienoudesta, maisemasta ja yksityisyydestä puhumattakaan.]

-Ehdottomasti näin monilla haitoilla, asuminen on ollut tuskaa ja asioista olisi ehdottomasti pitänyt informoida ja esim. vähintään sopia etukäteen vuokralaisen kanssa esim. 25% vuokran alennuksesta rakentamisesta johtuvien haittojen ajan. (Kaikki tämä kärsimys huomioiden,  vuokralaisella periaatteessa on saamisen [25%] puolella kesäkuusta 2013  lähtien talon omistajalta, asumishaitat huomioiden.)

-Tärkeimpänä pointtina on se, että näistä melu, tärinä, takapihan
näkymistä etc. ei ole mitenkään informoitu vuokralaista, eikä ole ehdotettu 25% alennusta rakentamisen haittojen ajaksi.

-Todistan kaiken todeksi, muutaman yön olleena kyseisessä kohteessa.
-Jos päämääränä on moraaliton rahastaminen, mutavellin ja täyden rakentamisen keskellä häiriöineen, tälläistähän tapahtuu aroille vuokralaisille, mutta toivon mukaan tässä on inhimillisestä erehdyksestä /unohduksesta kyse ja oikeudenmukaisuus ajattelun perusteella asian oikaisette heti.


Terveisin:

Olli Hakala Pori
Deus Protector Noster
Konservatiivistä tutkivaa
Journalismia jo vuodesta 2001
ope.hakala@gmail.com
http://ollihakala.blogspot.fi/

Ps. Olen myös ETVK:n edustaja  
http://www.etvk.fi/








4+4 terassia, takuu asumishäiriöin vastakkain ja kuulemma aita väliin?! (Valkoinen aita ilmestynyt keskelle väliin 30.11.2013... Kuin sardiinit purkissa kovassa ahtaudessa terasseillaan ja luvatuista kauniista näköa-aloista ei ole tietoakaan!) Iso on tulipaloriskikin...









-----------------------



Tervehdys,
Lähtökohtaisesti totean, kuten jo puhelimessa vastasin, että en voi antaa Sinulle tarkempaa tietoa vuokrasuhteesta ko. asunnon vuokrauksesta, koska et ole sopimus-suhteessa vuokrasopimukseen  etkä edes ole vuokrasopimuksen haltijan virallisesti valtuuttama edustaja. Tämä edellyttäisi valtakirjaa vuokrasopimuksen haltijalta Sinulle.

Mutta jos vuokralainen mielestään on saanut virheellistä / harhaanjohtavaa tietoa, käsittääkseni oikea instanssi asian ratkaisemaan on kuluttajasuojalautakunta, ei mainitsemasi etvk. Viittauksen Sinun kuulumisesta ETVK-organisaatioon puhelimessa sekä minulle, että Peter Kouvolle, koemme jonkinlaisena uhkauksena, jota emme voi näissä olosuhteissa hyväksyä.

Yleistä;
Vuokrasopimustaan allekirjoittaessaan jokainen Tormitie 4 tontin vuokralainen on ollut tietoinen että ei yksistään Maarit Ylisen omistama tontti vaan koko katu / alue on uusi ja näin ollen keskeneräinen. Tämä on seikka joka on edelleen havaittavissa. Vallitseva taloudellinen tilanne huomioiden mahdollisesti jopa vuosia. Uuden alueen / kadun rakentamisen varjopuolia on, että rakentamisen aikaisia haittavaikutuksia ei voi välttää.

Piha-alueelle olemme luvanneet 0-16 mm murskeen kun B-talon edustalle vallikivistä tehtävä muuri on valmis. K-Rautia on luvannut että ko. kivet on noudettavissa vko:n 42 lopulla. Pihojen asvaltoinnista päätetään kun Porin kaupunki toteuttaa kadun asvaltoinnista. Tämä siksi, että asvaltoinnista tulee yhtenäinen eikä shakkilauta ilmiötä pääse syntymään.

Tormitie 2. omistaa Markus Ylinen ja tälle tontille on haettu rakennuslupa 2013 kesällä. Rakennus- ja palolaki edellyttää tietyn etäisyyden kiinteistöjen välille. Tämä etäisyys on ko. tonteilla huomioitu joten väite siitä että rakennukset ovat liian lähellä toisiaan on perätön. Rakennuslupaa ei tonteille olisi myönnetty jos rakennuslupahakemukset eivät täyttäisi lain kirjainta. Tormitie 2. suunniteltu valmistumisajankohta on kesä 2014. Tämän jälkeen osaltamme alkaa Tormitie 6. rakentaminen joka on Ilkka ja Maarit Ylisen yhteisomistuksessa.

Vaade vuokran alentamisesta em. rakennushaittoihin vedoten olisi täytynyt tehdä ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista.  

Kiinteistön omistajan valtuuttamana edustajana totean, että osaltamme asia on loppuun käsitelty ja edellytämme vuokralaisilta vuokrasopimusehtojen täyttämistä.

Ystävällisin terveisin

Ilkka Ylinen

--------------------


Tyhjän saa pyytämättäkin...


Siis vuokralaiselle kerrottuihin valheisiin välittäjältä, ette kantaa ottaneet, ettekä niinkään 5kk rakennustyömaan häiriöihin asumisessa. Kaiken voi toki tarkistaa itse, kaiken em. keskellä asuneelta. Talonpoikaisjärkeä tiemmä Porissa saa vielä käyttää. Mitään valheellista ei ole esille tuotu ja on toki aika harvinaista, että välittäjä vuokralaista puolustaisi. Kuvittelin Peterin olevan ns. centleman. Ymmärrän senkin, että elannosta tässä on kysymys, mutta joku raja pitää olla naiselle valehtelemisessakin, jopa ongelmien Porissa.


Asia ja moraalinne on ymmärretty ja tutkimme miten asiassa edetä... Jos te koette [Etvk] uhkailun tunnetta, täällä päässä se tuntuu törkeältä rahastukselta keskeneräisellä rakennustyömaalla + välittäjän päin naamaa valehtelemiselta vuokrausta harkitsevalle.


Ystävällisin terveisin:


Olli Hakala Pori

Deus Protector Noster
Itseoppinut työhyvinvointi- ja moraalikoordinaattori.
Konservatiivistä tutkivaa journalismia jo vuodesta
2001 lähtien.  http://ollihakala.blogspot.fi/

-----------------------


Ps. Vuokralainen on vaimoni ja 2 lapseni äiti... Ja poistan musta lista n:ro 1:sen blokistani kun saadaan kumpaakin tyydyttävä ratkaisu.



.XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX



1.11.2013

Tormitie 4 as. 2  on nyt tyhjä ja vuokralainen haluaa asunnon kuntotarkastuksen välittömästi ja tilanne huomioiden kirjallisena.

-Olin (Olli Hakala) muutossa apuna ja asunto oli luovutettaessa kunnossa, siivottuna. Lukuunottamatta vuokrausta edeltävistä ajoista, murron jäljiltä olevista joistakin naarmuista mm. ovessa.

- (Gram hella on teknisesti paremmassa kunnossa kuin uutena, koska lopulta minun toimesta takuuna vaihdettu [ylä-, ala-, grilli-, kiertolämpö etc.] säädin uuteen parempaan versioon, jossa on metallinen akseli. Normi askareissa katkennut edellinen säädin akseli oli muovia. Olkaatte hyvät, hyödyksenne ja tiedoksi, jos muoviakselisia lisää katkeilee... Ja olipa uuniosa vieläpä yli 2kk käyttämättömänä [iso haitta ruuan valmistamisissa], vaikka Ylisen veljelle delekoin asiasta ja sainkin häneltä sähkömiehen numeron, joka ilmeisesti unohti asiat... kuitenkin harmittavasti luvaten hoitaa asian, kuten toimimattoman ovikellonkin.)

- Takuuna olevista 2 x 760,- (1520,-) maksetaan lokakuun vuokra ja vaadin 760,- palauttamista asumishäiriöiden takia (keskellä jatkuvaa rakennustyömaata ja välittäjän päin naamaa valehtelemisen takia vuokrausta harkitessani. ("tähän tulee terassi ja hieno takapiha"))

-Emme vaadi toistaiseksi "kompromissina" 25% alennusta jo maksetuista vuokrista täydellisen rakennustyömaa "härdellin" keskellä, jos asia (760,-) hoituu pe 8.11. mennessä. Joka olisi ollut aivan kohtuullista/oikeudenmukaista  sekin!

- On myös jälkeenpäin selvinnyt faktoja, että alunperin olikin suunnitelmissa niin, että takapihalle pitikin näköaloja paremmin tullakin, mutta jostain järjettömästä syystä takapihan/terassin viereen, kaiken asumismukavuuden vieden, sijoitettiikin aivan liian lähelle toinen rivitalo... (Arvaus, jotta asuntoja saataisiin enemmän tontille mahtumaan syynäkö??!! Sijoitus on jo usean nähneen mielestä virhe! ("Myös uudet vuokralais ehdokkaat sen toteavat") N. 8 asunnon takapiha on ankea ahdas karsina, toistensa asiat, metelit, kuuleva, kärsivä, etc.)

-Vuokraporissa ei edes katsekontaktia viimeisellä käynnillä pe 1.11.2013... Se palveluhenkisyydestä! Ensimmäinen ja viimeinen kokemus varmaankin...

-Tämä on esimerkki tapaus siitä, miten voidaan vuokralaiselle luvata "ummet ja lammet" vastuuta kenenkään, mitenkään kantamatta. Tyhjiä lupauksia ja rahanahneutta, moraalittomuutta. Kuinkahan monelle nais vuokraajalle, miksei miehellekin katteettomia lupauksia Porissa jaellaan vuosittain? Monet itkut ja kyyneleet arat ja voimattomat vuokralaiset joutuvat kokemaan rahansa menetyksen lisäksi, jos asioita näin hoidellaan Porissa!

-Viikko varmaankin riittää 760,- palauttamiseen, eli pe 8.11.2013 mennessä.

Ystävällisin terveisin:

Porissa 1.11.2013

Vuokralainen ja

Olli Hakala Pori
Deus Protector Noster
Itseoppinut työhyvinvointi- ja moraalikoordinaattori.
Konservatiivistä tutkivaa journalismia jo vuodesta
2001 lähtien.


ope.hakala@gmail.com

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX


Sähköposti vastaus 1.11.2013

Terve,
Vuokrasopimuksen mukaisesti seuraava laskelma;
Vakuus 20.05 2013 +1.520,00 €
-Sanktio sopimuksen ennenaikaisesta purkamisesta –760,00 €
-Lokakuun vuokra –760,00 €
-Vesilasku mittarilukeman (36,8 m3) mukaan –180,00 €
Eli: +1.520,00, –760,00 €,-760,00 € –180,00 €= – 180,00 € Leena Vanhatalon velaksi. Edellytämme pikaista suoritusta vuokranantajan tilille, kuitenkin viimeistään 8.11 2013.
Ystävällisin terveisin
Ilkka Ylinen
Valtakirjalla Maarit Ylisen puolesta     


XXXXXXXXXXXXX


Vuokralainen ei alistu/tyydy epäoikeudenmukaiseen ratkaisuunne, toki kuluttamansa veden hän haluaa maksaa.

-Nyt vaadimme myös lisäksi koko 5kk rakennustyömaa häiriöiden keskellä asumisesta sen 25% vuokran alennuksen. 5x190,- = 950,- euroa jatkuvan rakentamisen meluhaitoista/tärinä jne.

-Edellisessä e-mailissa: "-Emme vaadi toistaiseksi "kompromissina" 25% alennusta jo maksetuista vuokrista täydellisen rakennustyömaa "härdellin" keskellä, jos asia (760,-) hoituu pe 8.11. mennessä. Joka olisi ollut aivan kohtuullista/oikeudenmukaista  sekin!"

-Sekä pyydän huomioimaan koko kesän työmiehien törkeän seksuaalisen häirinnän useita kertoja: Ota vaan rajatonta rusketusta...

- Miksi miljonäärinä Ilkka Ylinen käyttäydyt näin ylimielisesti nais vuokralaista kohtaan ja kaikki valehtelut sallien Vuokraporista alkaen, jotka vaikuttivat vuokralaisen vuokraamis päätökseen harhauttavasti!

Vaade edelleen siis 760,- + lisäksi 950,- euroa, 25%:senttia alennus vuokrasta 5kk kestäneistä jatkuvista melu/tärinä haitoista.

760,- + 950,- - 180,- (vesimaksu. [5kk vesilaskukin lätkäistiin kerralla...?!]) = 1530,-


Olkoon vaade törkeästä seksuaalisesta häirinnästä "omassa kodissaan" vielä toistaiseksi "kompromissina" pois...

Mutta mustalle listalle pääsitte jo ilkeällä/valheellisella/ahneella toiminnallanne:

MUSTA LISTA N:RO 1 VUOKRAPORI / TORMITIE

Katso täältä:



Ystävällisin terveisin:

Porissa 2.11.2013

Vuokralaisen
puolesta koko-ajan:

Olli Hakala Pori
Deus Protector Noster
Itseoppinut työhyvinvointi- ja moraalikoordinaattori.
Konservatiivistä tutkivaa journalismia jo vuodesta
2001 lähtien.
ope.hakala@gmail.com
http://ollihakala.blogspot.fi/

ETVK:n edustaja  http://www.etvk.fi/


XXXXXXXXXXXX


Ma 25.11.2013


Vastapuoli on (Vuokra Pori, Peter Kouvo / Ilkka Ylinen, rakennuttaja) ollut hiljaa, eikä ole vastannut 1530,- euron vaateeseen mitenkään tähän mennessä, mutta ma 25.11.2013 sain Porin poliisilaitokselta tiedon asiaa tutkivalta, että vastapuoli on tehnyt ilmoituksen blokistani, josko siinä olisi jotain rikollista.

- (On hyvin mielenkiintoista todeta, että tilanne näyttää etenevän samantyylisesti, kuten hyvin useasti henkisessä väkivallassa eli kiusaamis tapauksissa työpaikalla tai koulussa. Kiusaaja pyrkii kaikin tavoin osoittamaan, että kiusattu uhri itseasiassa onkin itse kaikkeen syyllinen ja kaikilla tavoin syytön uhri pyritäänkin syyllistämään selkäsi takana.

Monesti tämä suunnaton vääryys onnistuukin ja syytön uhri, usein vielä puolustuskyvyttömänä, ajetaan totaaliseen umpikujaan kaikkia keinoja häikäilemättä hyväksi käyttäen... ja 300 ihmistä vuodessa päätyy Suomessa lopulta siihen kauheimpaan vaihtoehtoon.) -

Totean vastapuolelle; Olen tuonut vain totuuden esille ja yksin totuuden, alusta alkaen kompromissi haluisena, vaateita epäkohdista toki sitten myös vaatien, mutta pääasia oikeudenmukaisuus, moraali/laki on toteuduttava. Ei rakennuttaja ja vuokravälittäjä voi toimia em. (bloki) tavoin Suomessa, ei edes Porissa, vuokralaista kohtaan... 


Olli Hakala Pori

Deus Protector Noster
Itseoppinut työhyvinvointi- ja moraalikoordinaattori.
Konservatiivistä tutkivaa journalismia jo vuodesta
2001 lähtien.
ope.hakala@gmail.com
http://ollihakala.blogspot.fi/

ETVK:n edustaja  http://www.etvk.fi


.

XXXXXXXXXXXXX


5kk kertarysäys vesilasku perintäuhkauksella, huomautus ja korkokuluilla etc, mutta, mutta... onko juridisestikaan oikein...?



Kankaanpääläistä miljonääri etiikkaa/eettisyyttä ja moraalia

27.11.2013 kirjattu perintäkirje tuli vuokralaiselle vesilaskusta. Vuokralainen itse ei ole ensimmäistäkään vesilaskua itse saanut ja sitten tulee suoraan 1 ja ainut kertalasku 5kk vedestä huomautuskuluineen, viivästy korkoineen ja uhkaus pakkoperinnästä etc. Tietysti postimaksuja, paperia ja mustetta säästyy kun lähetetään heti ensimmäiseksi perintälaskuna vaan...

14.10.2013 Ilkka Ylinen kirjoitti seuraava:

"Tervehdys,Lähtökohtaisesti totean, kuten jo puhelimessa vastasin, että en voi antaa Sinulle tarkempaa tietoa vuokrasuhteesta ko. asunnon vuokrauksesta, koska et ole sopimus-suhteessa vuokrasopimukseen  etkä edes ole vuokrasopimuksen haltijan virallisesti valtuuttama edustaja. Tämä edellyttäisi valtakirjaa vuokrasopimuksen haltijalta Sinulle."  

Elikkä Ilkka laskelmiasi 5kk vedestä minun sähköpostiini ei kai voi laskea viralliseksi sähkölaskuksi vuokralaiselle...?! Koska  em. sanot; en ole sopimussuhteessa, virallisesti valtuuttama edustaja ja flekmaattisesti esille tuoden... jäi olo, etten ole yhtään mitään... Mutta siinä erehdyt! Ajan aitoa totuutta, moraalia ja oikeudenmukaisuutta vaikka loppuun asti! Kyllä miljonäärejäkin laki ja moraali koskee Satakunnassa.

Ja 31.10.2013 ei ole eräpäivä 5kk kertarysäys vesilaskulle, koska silloin vasta asunto tyhjennettiin ja luovutussiivottiin pikkutunneille asti, lokakuun lopuksi, sekä sen lopuksi mittarit voidaan lukea. Porissa yleisesti lähetellään muuten vesilaskuja viimeistään 2kk välein. (Sääli muita tormitien vuokralaisia! Kuulin, että joulukuun alusta muuttaa jo lisää asukkaita pois... ehkäpä jo esille tulleista asioista johtuen, enkä yhtään ihmettelisi...) 

Suosittelen EX-vuokralaista maksamaan toki kuluttamansa veden, eli 5kk kertarysäys vesilaskun ja huomioimaan se lopullisessa (ns. "huomautuskulu 10,- + korko 1.31 = 11,31 €") vaateessa  TAPAUS TORMITIE 4, VUOKRAPORI / PETER KOUVO JA ILKKA YLINEN / RAKENNUTTAJA:lta.


Vaade edelleen siis 760,- + lisäksi 950,- euroa, 25%:senttia alennus vuokrasta 5kk kestäneistä jatkuvista melu/tärinä haitoista.

760,- + 950,- + 11,31
(ns. "huomautuskulu 10,- + korko 1.31 = 11,31 €") = 1721.31,-

Olkoon vaade törkeästä seksuaalisesta häirinnästä "5kk aikana omassa kodissaan Tormitie 4:sessa useampi kerta mainittu" vielä toistaiseksi kompromissina pois... (Ota vaan rajatonta rusketusta, ei se meitä häiritse... (rakennuttajan sukulaisia/raksamiehiä.))

Mutta mustalle listalle pääsitte jo ilkeällä/valheellisella/ahneella toiminnallanne ja useita satoja on teidän moraalittomuuden jo nähnytkin:

MUSTA LISTA N:RO 1 VUOKRAPORI / TORMITIE

Katso täältä:



Ystävällisin terveisin:

Porissa 4.12.2013

Vuokralaisen
puolesta koko-ajan:

Olli Hakala Pori
Deus Protector Noster
Itseoppinut työhyvinvointi- ja moraalikoordinaattori.
Konservatiivistä tutkivaa journalismia jo vuodesta
2001 lähtien.
ope.hakala@gmail.com
http://ollihakala.blogspot.fi/

ETVK:n edustaja  http://www.etvk.fi/

3 kommenttia:

  1. Professori Erkki Aurejärvi - Turhaan etsit oikeutta oikeudesta http://www.youtube.com/watch?v=3JBvztl-9Gg&feature=recentlik

    VastaaPoista
  2. Porissa on tätä tautia eniten Suomessa väkilukuun nähden ja se vaikuttaa mm. esivallassa kaikilla sektoreilla siten, että aitoa oikeudenmukaisuutta on vaikea normi kansalaisen enään saada.
    http://ollihakala.blogspot.fi/2011/08/edesmenneen-juhani-julinin-paljastukset.html

    VastaaPoista
  3. Tormitie 4:sesta kuulemma joulukuun alusta muuttaa taas lisää pois asukkaita... Ehkäpä blokissa ilmenneiden asioiden takia... Taitaapi muodostua em. riveistä "varman vuokran saamisen kohde" asuntoja. Koska mukavuus, näköaloineen takapihoilla on em. riveissä tuhottu....

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.