Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 18. joulukuuta 2014

Uuden Vuoden Puheeni 2015 / 5775 (syyskuussa 5774)




Hyvät Kansalaiset


Uuden Vuoden Puheeni 2015 / 5775 (syyskuussa 5774)




Olemme globaalisesti, eskatologisestikin maailman ruhtinaan vallan loppunäytöksissä parhaillaan, Suomessakin. Ordo ad chaos, nwo on toteutumassa silmiemme edessä monin globaalisin agendoin.

Kansalaiset ovat valinnan edessä, turvautuvatko liberaali humanismiin eli ihmisviisauteen, ns. kreikkalaisuuteen vaiko luotammeko ja uskomme telluksenkin luoneen Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan, lihaksi tulleen Jeshuan (Jeesus) Kristuksen Nasaretilaisen antamiin säädöksiin, joihin aina moraalisesti oikein toimivat maat ovat "esivallassaan" nojautuneet, lyhyemmän tai pitemmän aikajakson. Historia todistaa sen, että aina kun esivalta (esimerkiksi nykyisen kaltainen eduskuntamme, valtioneuvosto, korkein oikeus, korkein hallinto-oikeus, aluehallintovirastot, diplomaattiset edustustot ulkomailla ja valtion korkeakoulut ja hengellinen johto etc. ) on aidoista em. arvoista lipsunut, on kaaos alkanut ja lisääntyneen synnin seurauksena on aina ollut katastrofi (mm. ihmisen itse keksimien uskontojen vapaus, plutonium taloudella luontomme raiskaaminen, mm. kirkon homouden ja lesbouden väärä suvaitseminen, eliitin rahan ja vallan himo vähäosaisten kustannuksella jne.) itse valitseman humanismin takia; Jumalan säädöksien kunnioittamisen sijaan. 

Elämme uudenliiton aikaa, onneksi ja kansalla on vielä mahdollisuus ewankeliumiin tutustua ja välttää saatanallisen liberaali humanismin seuraukset. (Johanneksen ewankeliumi 3:16-21)

Vaikka Suomen kansa onkin jakautumassa monella sektorilla, globaalisen eliitin moniin valhe agendoihin joiden tarkoituksena nimenomaan on alasajaa kaikki aidot kristilliset arvot ja tuhota ne. Sinänsä se ei ole mitenkään ihme Suomessakaan, jossa kymmeniä tuhansia ihmisiä eliitissä on sijoittuneet "asemiin" näitä em. agendoja toteuttamaan, osa tietämättään ihan alemmilla looshi asteilla hetken aikaa ja sitten tietäen, ajan ja pahan tiedon lisääntyessä, varsinkin sitten ihan ylimmillä asteilla joissa paljastetaan lopullisesti salaisuus, että heidän valonsa on itse paholainen, lucifer.

Tämä selittää sen, että Suomen eliittikin on jo hyvin korruptoituntta, moraalitonta, okkultistinoitua, ahneita, vallan ja rahan himoisia. Kaikki tämä eliitin rikkaus revitään "lammas" kansan "selkänahasta", köyhät kyykkyyn menttaliteetillä. Humanismissaan selittävät; jokainen on oman onnensa seppä tai; se on opinvalinta kysymys... etc. Kaikki tämä tms. eliitin omantunnon kolkuttelun hiljentämiseksi.

Nyt Suomessa toteutuu parhaillaan eliitin sensuroimien 440, 441 virsien mukaisesti, kaikilla sektoreilla.



Olen todella huolestunut Suomen lapsista, mitä heistä tulee tässä vapaamielisessä maassamme, jossa ei ole juuri mitään rajoja enää, vain "silmän lumeeksi" jotain pientä. Esivallastamme valuu moraalittomutta, liberaali humanismiä aikuisiin, lasten vanhempiin ja sieltä sitten lapsiimme.

Rukoilen päättäjiemme puolesta, että nöyrtyisivät ajoissa Jumalan edessä, kuten Niinive historiassa teki. Rukoilen Suomeen myös taivaallista voimaa, että sinun omasi täällä jaksaisivat työtänsä tehdä, vaikka perkele kirjaimellisesti käy jo ympäri, kenet saisi "niellä" tai vähintään liberalisoitua. Näen, koen, uskon, että Suomella on suuri tehtävä vielä, mitä tulee aidon totuuden, moraalin ja oikeudenmukaisuuden esille tuontiin ja käyttöönottoon, ennalleen asettamiseen hyvin piankin. Suomen vaakunasta näkee paljon; mm. totuuden esille tuonnin ewankeliumineineen ja käyrän sapelin tallominen, islamin kuuepäjumalan ja muidenkin epäjumalien valheiden esille tuonti ja paljastaminen. 

Sanotaan viimeisten tutkimusten mukaan sellaistakin, että Suomen kansa olisi vaeltanut tänne historian saatossa jopa Israelista asti... Enkä sitäkään enää ihmettelisi, on Suomikin niin erikoisesti selvinnyt monista asioista ja sodista! Jos Suomen esivalta... Ja nyt sanon tämän Presidentillemme Sauli Niinistöllekin nöyrimmin, mutta selkäsuorana; Jos maamme esivalta ottaa Room. kirjeen luvut 9, 10 ja 11 ja 1 Mooses 12: 1-3 tosissaan ja ymmärtäisi sen vielä oikein, niin maamme toipuu yllättävän, hämmästyttävän nopeasti kaikesta pahasta, jota pahaa vihtahousu on 20-30 vuoden aikana aikaan saanut, sekä saisimme vielä paljon hyvää, paljon päälle.

Illuminaattien omistuksessa globaalisesti pääosin oleva median tarkoituksena on eksyttää ihmiset valheeseen ja vastapuolen tarkoituksena on yksin ja pääomaan tuhota aidot juutalaiset ja aidot kristityt, (vähän muitakin, kuulemma 600-700 miljoonaa olisi tellukselle hyvä määrä, loput ylensyöjät tuhottakoon...) jotta Sanan profeettain ennustukset eivät voisi toteutua ja lucifer voittaisi, mutta lucifer on hävinnyt jo golgatalla! Eliitin ylemmillä (illuminaatti) asteilla, saatanallisissa riiteissään ja valoissaan uskovat jopa siis päinvastaisesti, ovat totaalisesti eksytetyt ja eksyttävät lisää! Alla kuvassa lisää.




Vielä lopuksi toteamus: Kun maan tai valtion syntivelka ja moraalittomuus alkaa painamaan todella paljon... on irstas seksikäyttäytyminen tullut aina yhteiskunnassa esille, elikkä yksin eros rakkauden saatanallinen ylistys pride ylpeydessään ja himoissaan alkaa. Jumalallinen aito agape rakkaus syrjäytetään liberaalissa ihmisviisaudessa, kreikkalaisuudessa. Ja tämän historia todistaa ja sanktiot ovat olleet aina kovat. (sodoma ja gomorra, nooan arkki, rooma...)

Roomalaiskirje:
1:16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
1:17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta." 
1:18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, 
1:19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. 
1:20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, 
1:21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. 
1:22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet 
1:23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi. 
1:24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, 
1:25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen. 
1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; 
1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti. 
1:28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia. 
1:29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; 
1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, 
1:31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta; 
1:32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.


JUMALA ARMAHDA SUOMEA, VAIKKA OSA TARKALLEEN JOPA TIETÄVÄT MITÄ TEKEVÄT...?!

Perinnöksi:

Teidän...

Olli Hakala Pori arvokonservatiivi, itseoppinut työhyvinvointi-ja moraalikoordinaattori
Winnovasta oikeudettomat potkut saaneena 5/2014 "esitäyttymyksenä" ja  20kpl lisää sai 11/2014 Sillai kai, pehmeet touhuu. ;) Deus Protector Noster, Porin harvinaisen vaakunan mukaisesti, kriittisen tutkivaa journalismia 2001-2014


Arvokonservatiivi vapaana, käytettävissä Suomen politiikkaankin, sitoutumattomana...
Mailaa: ope.hakala@gmail.com

http://ollihakala.blogspot.fi/2011/08/edesmenneen-juhani-julinin-paljastukset.html


Yllä oleva Uuden Vuoden Puheeni 2015 youtubessa:
https://www.youtube.com/watch?v=2Qi_hD_a2HE&index=1&list=UUJ1hjMC_37HWVmAyZYYgVFg


.

34 kommenttia:

  1. Winnovan "joululahjat"...

    Härskit , köyhiä kurittavalta, ahneelta johdolta, jopa noituuden harrastamisien, eliitti looshien moraalillakin varustettuina...
    Tervetuoa joukkoon 20 kpl winnovasta pois potkitut... Sain esitäyttymyksenä potkuni jo 5/2014. Ei tullut kutsua vahingossa joulu ruokailuunkaan... Mutta eläkkeellä olevat kyllä kutsutaan, muttei laittomasti irtisanottuja! Sillai kai, pehmeet touhuu!
    Winnovan johto senkuin porskuttaa opetusalallalla ylisuurissa palkoissa, moraalittomana laput silmillä toimitus johtajasta alkaen. Odottavat ehkä taas salaisia tulospakkioita 2015, potkujen antamisistaan. (Mutta oy toimintaa eivät saa vaan lopetettua, eikä tietenkään potkuja itselleen )
    Winnovasta on monella suoraan sanottuna, varsinkin harhaan johtajista jäänyt paskan maku suuhun ja sekin on miedosti ilmaistu, mutta aikansa kutakin, ryminällä kaatuu koko Winnova, moraalittomuuteen se kaatui Roomakin, historia todistaa tämän.
    Deus Protector Noster
    Olli Hakala Pori
    Winnovassa itseoppinut työhyvinvointi- ja moraalikoordinaattori... ilman hulppeita liksoja, 6 vuoden teho kursiilla "pahnanpohjalla" vääryyttä yllinkyllin saaneena.
    http://ollihakala.blogspot.fi/2014/10/yt-winnova-ei-kanna-vastuutaan-mistaan.html?showComment=1418806263630#c3817994166392575963

    VastaaPoista
  2. Satakunnan Olli Eduskuntaan 2015
    https://www.facebook.com/pages/Olli-Hakala-Satakunnan-Olli-Eduskuntaan-2015/169238789756946?fref=ts

    VastaaPoista
  3. Jouko Pihon teksti 15.12.2014, johon samankaltaisesti suhtaudun...
    Olen siis käytettävissä poliittisella sektorillakin myös, jos puolue löytyy ja sitoutumattomana.

    --------------

    Uuden maailmanjärjestyksen vastustaminen

    Maailmassa on kaksi pääliikettä, jotka tiedostavat Uuden maailmanjärjestyksen olevan syntymässä ja jotka vastustavat sitä.

    Ensimmäinen on maallinen Totuus-liike, joka on melko hyvin perillä maailman todellisten taustavaikuttajien eli vapaamuuraritaustaisten raha- ja valtaeliitin edustajien globaalista agendasta yhden maailmanhallituksen luomiseksi, jota varten parhaillaankin ollaan sytyttelemässä sodan liekkejä, jotta kaaoksesta voitaisiin sittemmin synnyttää uutta järjestystä. Tämä maallinen liike ei enää juuri usko poliittiseen ja demokraattiseen vaikuttamiseen, koska peli on jo ikään kuin menetetty, vaan sen piiristä nousee yhä useammin ääniä radikaalin poliittisen vallankumouksen puolesta.

    Toinen on uskovista koostuva hengellinen liike, joka näkee nykyisten tapahtumien olevan Raamatun lopunajan ennustusten toteutumista, jonka takia suurin tarve olisi hengellinen herätys, koska paha saa kuitenkin palkkansa aikanaan ja maalliset valtakunnat kukistetaan, mutta tärkeintä olisi pitää huoli siitä, ettei kadota omaa sieluaan.

    Uskovilla on kaksi eri näkemystä, mitä pitäisi tehdä. Toisten mukaan maallisiin asioihin ei pidä sekaantua millään tavoin, vaan on parasta keskittyä vain uskonasioihin ja oman sielun pelastumiseen ja yritykseen pelastaa siinä samalla mahdollisimman paljon muitakin. Toisten mukaan ainakin joillakin uskovilla on myös kutsumus olla mukana maallisessakin politiikassa tarkoituksena olla mädässä maailmassa tervehdyttävä suola ja pimeässä maailmanajassa loistava totuuden valo. Kuten varmaan kaikki kirjoituksiani seuranneet tietävät, minä kuulun tähän jälkimmäiseen joukkoon.

    Silloin tällöin käy ilmi, että maalliseen totuus-liikkeeseen kuuluvat ei-uskovat henkilöt eivät voi mitenkään ymmärtää uskovia ja alkavat hyökätä heidän uskoaan vastaan. Ehdotan kuitenkin maallisen puolen edustajille malttia, koska meillä on yhteinen vihollinen, jota vastaan me taistelemme. Silloin ei kannata tuhlata ruutia sellaisia vastaan, jotka ovat tässä asiassa samassa rintamassa.

    VastaaPoista
  4. Tätä myös hartaasti toivon... Ettei yhtäkään Suomalaista enää hyljättäisi / kiusattaisi työpaikalla tai koulussa tai missään / henkisesti tai väärässä hengessä rääkättäisi itsemurhaan asti... (n. 1000 vuosittain tekee itsemurhan Suomessa ja niistä noin 300 on työpaikka- ja koulukiusattuja!) Ja tekijät sanktioihin pahoista teoistaan. https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1003826642967704&set=pb.100000211325318.-2207520000.1418910689.&type=3&theater

    VastaaPoista
  5. YDINVOIMASTA!

    https://www.youtube.com/user/artolauri/videos
    https://www.youtube.com/user/HakalaOlli/videos
    Tvo:n korkeimmat turvaluokitukset omaavana reilu 20 vuotta ydinvoima touhua nähneenä... Arto Lauri paljon on aitoa informaatio esille tuonut... Toki hänen esille tuomiaan asioita kaikella liberaali humanismin voimin yritetään pilkata ja estaa järeimminkin keinoin...
    http://ollihakala.blogspot.fi/2011/10/arto-lauri-faktaa-ydinvoimasta.html

    VastaaPoista
  6. Hienoa huomata, että EDES muutamat. Kuten Olli jaksavat taistella maailmaamme jäytävän pahuuden valtaeliittejä vastaan.

    JOTAIN myös maailmallakin valtarakenteita tukevissa koneistoissa tapahtuu. Kuulin juuri miten erityisesti NUORET ovat alkaneet massoittain poistua poliisien ja USA armeijan miehittämistä FB:n kailtaisista "aivopesufoorumeista". Kuvaavinta on asiassa se, että syyksi sanotaan l u o t t a m u k s e n pula! Myös Suomen ydinhuuman pääpukari kokoomus on menettämässä kannattajiaan ennennäkemättömän nopeasti. Olisikohan siis myös Ollin kaipaamaa "muutosta" kuitenkin ilmassa?

    VastaaPoista
  7. Teimme Ollin kanssa tämän videon. Nyt se on siis saatavissa MYÖS englanniksi tekstitettynä täältä. Laittakaa ihmeessä kiertoon. Sisältää paljon huipputiedotteita:


    Arto Lauri 89. Olli and Devil worship

    https://www.youtube.com/watch?v=2-d5AWl6t_Q
    ------------------

    Arto Lauri 87. Eyes of a Seer

    https://www.youtube.com/watch?v=1zoZZsHdQFs
    ------------------------

    VastaaPoista
  8. Blogin lahjoitustili Nordea-pankki; tilinumero: 126935-359433 IBAN: FI45 12693500 359433 BIC: NDEAFIHH

    Jos joku kokee sydämmelleen tukea lahjoituksella...

    Olen vuosina 2001-2014 saanut arvokonservatiivisestä, kriittisestä tutkivasta journalismista ja aidon totuuden, moraalin ja oikeudenmukaisuuden esille tuonnista, eli toisin sanoen palkkaa internet työstäni kokonaiset 50 centtiä 13 vuoteen ja tämä on tosi. Kun loimaan liiton korvaukset loppuvat 2015 syksyllä, on rahat totaalisesti loppu, ei ne nytkään riitä todellakaan kaikkeen tarvittavaan. (Oikeudettomat potkut Winnovasta 5/2014)

    VastaaPoista
  9. Muslimeille: http://www.irr-tv.fi/tyoalueet/arabityo

    VastaaPoista
  10. HOMO-/LESBOPARIEN SIUNAUS

    Tämä oli Ilkassa joku vuosi stten, menisikö vielä läpi....
    Homo-/lesboparien siunaus

    Ilkan tiedustelussa pohjalaispappien enemmistö rukoilisi/siunaisi saman sukupuolen pareja. Aika vaativa rukoustehtävä papeille, sillä Raamatun tienviitta osoittaa useassa kohden ikuiseen kadotukseen tämän synnin harjoittajia. Tämä merkitsee sitä, että rukouksen ja siunauksen sanamuoto pitäisi olla tyyppiä: 'Taivaan Jumala, anna voima parannukseen näille kahdelle ja armahda näitä kurjia pääsemään näistä synnin siteistä vapauteen. Anna sellainen synnintunto, että parantuminen ja eheytyminen voisi toteutua, etteivät joudu vaivan paikkaan, niinkuin Sanasi varoittaa. Amen.'

    Jos nyt kävisi niin onnellisesti, että pari siinä paikassa nöyrtyisi ja katuisi aiettaan jatkaa syntielämäänsä, niin papin tulisi julistaa heille synninpäästö ja kehottaa mukaan aktiiviseen seurakuntaelämään. Jollei palveleva pappi nöyrry Jumalan sanan edessä tällaisessa siunaustilanteessa, vaan erehtyy siunaamaan syntielämää, on tällaisen papin parasta erota virastaan ja tunnustaa olevansa kelvoton ja voimaton hoitamaan tehtäväänsä Raamatun mukaisesti, johon on pappisvihkimyksessään sitoutunut.

    Suomen luterilainen kirkko on saanut vakavan ja vuotavan pohjakosketuksen, eikä kiemurteluista ole apua näin vakavissa asioissa. Papiston tulee tehdä täyttä totta ja olla suolana ja valona, eikä vaieta ja 'siunata' eksyneitä helvettiin.

    Reino Savola, Lappajärvi

    VastaaPoista
  11. Taasko paha uutinen...? (Lähtökohta usein sama loppujen lopuksi)

    Mikään ei ole enää sitä miltä se näyttää ja kaikki vaikuttaa kaikkeen...

    Mihinkään median kauhu / oksettavaan uutisen ei pidä suinpäin heti uskoa, nimittäin telluksella tapahtuvista asioista ja uutisoinneista on lähtöisin globaalin eliitin, luciferin loosheista, joissa maailman ruhtinaan kaikki valta ja rahakin on. He ovat luoneet suurella saatanallisella "koneistollaan" kymmeniä agendoja globaali tasolla, joiden päätarkoitus on alasajaa kaikki aito kristillisyys, arvot ja säätämykset, joiden varaan esivallat on globaalisesti rakennettu. islam on myös luotu agenda, joka on irvikuvaa aidosta kristillisyydestä.

    Kun luet tänäpäivänä pelottavan uutisen tai tms. vastaavaa, huomioippa tämä: liittyykö se luotuhin agendoihin, liberaali humanismin kreikkalaisen ihmisviisauden hulluuden huipennuksiin, jota toki mielellään globaalinen luciferistinen eliitti (mm. varsinkin 30,31,32 ja 33 asteet) loosheissaan rahoittaa mielellään, jotta itse perkele, lucifer voittaisi ja maailma kokonaan tuhoutuisi varkauteen, valehteluun ja tappamiseen. Pyrkimys on ordo chaokseen ja hirveään nwo:hon, jossa ihmishengen arvo ei ole mitään... (suunnittelevat telluksen väkimääräksikin noin 500-700 miljoonaa sopivaksi, loput turhakkeet, ylensyöjät tapettakoon...)

    http://ollihakala.blogspot.fi/2014/11/presidentti-sauli-niinisto-auta.html

    Mutta eskatologisesti se ei onneksi mene noin...

    Johanneksen Ewankeliumi 3:16-21

    <3 <3 <3

    VastaaPoista
  12. http://www.etvk.fi/ Eettisten sääntöjen tiedotus- ja valvontakeskus

    VastaaPoista
  13. Tämäkin vääryys vielä???!!!

    Porilaista poliittista- ja okkultistista pahavelijärjestelmää taas huipussaan! Kuinkahan monta porilaista (mm. tuotuaan esille porin kaupungin laittomuuksia) joutui kärsimään Tommi Raunelaa; joka tumput suorana, esteellisenä, ei mitenkään puolustanut/auttanut jhl jäseniään, ei mitenkään tietenkään, kun poliittiset kaupungin tehtävät (isommat rahavirrat ja vallanhimo jne.) veivät miehen mennessään ja unohtui arvot aidot. Vääryydet ja laittomuudet kokeneet Tommi Raunela jhl:ssä unhoitti ja jopa alkoi syyllistämään syyttömiä uhreja, aivan kuten n. 150.000 tuhatta syytöntä Suomalaista työpaikka- ja koulukiusattua joka arkipäivä joutuu kokemaan.

    Kauheinta on, että Suomessa n. 300 ihmistä vuosittain päätyy itsemurhaan, eli siihen kamalaan rääkkäykseen mitä työpaikalla voi kokea tätänykyään, monenlaisista ahneista ja itsekkäistä syistä johtuen, mutta uhri on pääosin aina täysin syytön asiaan! Porin kaupungilla ja mm. tpk:lla on kuoleman tapauksiakin em. syistä ja ne on "siivottu maton alle / salattu".

    En voi käsittää, että Porissa pahanteko, välipitämättömyys, ahneus vieläpä palkitaan "pakasteviroilla"!? No itse olen saanut oikeudettomat potkut ja tiedän mistä puhun, eliitti senkuin porskuttaa moraalittomuuksissaan, monella suunnalla porin kaupungissa, johdosta alkaen.

    Pahantekijänkin "aika" tulee, se tulee varmasti...

    http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194950584987/artikkeli/paaluottamusmiehen+pakastevirasta+poliittinen+kohu+porissa.html

    VastaaPoista
  14. Arto Lauri 92. Meat bones radiaton

    https://www.youtube.com/watch?v=-dIr0MWYDwQ
    ----

    Arto Lauri 91. Skeleton Coast

    https://www.youtube.com/watch?v=H58NvayWOS4
    ------



    TVO lähtölaskentaan?
    romux romux

    TVO laskee menevän yli 10v pelkkiin Janne Mokkan 2014 tekemiin OL-4 ydinvoimalan hankkeitten 100 miljoonan tappion maksuihin! Miten jatkossa TVO aikoo selvitä kasvavista ongelmistaan?

    - Areva on vaatimassa lähes 3 miljardin sakot Olkiluoto-3 tappioihin!

    - Jokainen OL-3 hankkeen viivästymisen vuosi maksaa menetettyinä sähkönä 1,2 miljardia lisää.

    - Jos se ihme nähdään, että OL-3 käynnistyy. Suomen laskevan sähkön tarpeen ydin sähkön ylitarjonta tuhoaa loputkin Suomen ydinvoiman kannattavuudet.

    - 2020- Eteenpäin EU alkaa vaatimaan miljardien jatkuvia sakkoja. Koska Suomi ei kykene toteuttamaan silloin vaadittuja 39% EI ydinvoima= eko uudis enegian määräyksiä EU vaatimuksesta. Eikä myös vuoden 2050 peräti +80% eko uudis energian sakot tuovaa minimiä
    ---

    stuxnet 8.1.2015 15:49

    "Olkiluodon sähkön kilpailukyky on viime vuosien aikana heikentynyt. Näkymät tulevaisuuteen ovat myös epävarmat. Sähkön markkinahinta on laskenut, eikä tilanteen paranemista ole näköpiirissä lähiaikoina. Lisäksi ydinvoiman tuottamiseen kohdistuvat kustannukset ovat nousseet ja Olkiluoto 3 -projektin viivästyminen aiheuttaa huomattavia lisäkustannuksia, toimitusjohtaja Jarmo Tanhua sanoo. "

    "TVO aloittaa yt:t, vähennystarve jopa 110 henkilötyövuotta"

    "TVO käynnistää lähes koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut keskiviikkona 14. tammikuuta. Yhtiö suunnittelee toiminnan tehostamiseen liittyviä muutoksia. Alustavien arvioiden mukaan henkilöstön vähennystarve olisi enintään 110 henkilötyövuotta.
    ---

    mauri lappi 8.1.2015 21:59

    Todellisuudessa TVO heitti hevon hemmettiin kuu sitten 70 ydinorjaansa. Lehdistö vaikeni asiasta KUIN MUURI.

    Nyt Venäjänkielinen uutinen ilmoitti hilpeänä, että TVO teurastaa seuraavaksi 130 ydinorjaansa! .. Jostain "kumman syystä" lehdistö ei e n ä ä suostunutkaan vaikenemaan tällä kertaa? ( TVO voitelurahat loppu?)

    Hauskinta oli kuulla miten TVO Tanhua ensin itki, että yhtiön jatkuvien erottamisten syynä on nimenomaan YDINSÄHKÖN KANNATTAMATTOMUUS! YLE juoksuttikin heti EK:n pellen ihmettelemään. "Miksi ihmeessä aiemmin kannattavaksi väitetty ydinvoima on muuttunut näin kannattamattomaksi?"

    Olisi kysynyt Arto Laurilta, hän kun tuntui tajuavan homman energian negatiivistumisen 2008 eteenpäin vallan HYVIN!)

    Tehdään vielä jatkon kysymys. T&T ilmoitti 2014 eteenpäin ydinvoiman olevan nyt kalliimpaa kuin jopa Aurinkovoima. Suomeksi sanottuna KALLEIN kaikista maailman energiamuodoista. Talvivaaran uraanibisnes poiki jo miljardien suurtappiot veronmaksajille ja huijarifirma katosi lehdistä taiottuna.. Pankaas vetoja kauanko menee, että TVO pannaan lihoiksi ja surutta myyntiin? Lähtölaskenta on siis alkanut JO! Nimittäin YLE toimittaja Harakka sanoi JO vuosia sitten, ettei TVO saa omistukseensa ikinä EDES OL-3 konkurssipesiään.

    Kummasti alkaa tämä ydinalan realismi vaan osoittautua päivä päivältä ENEMMÄN Arton kertomaan suuntaan. Kuin netti POLIISIEN valheiden mukaiseksi auvoksi?... Hmmhh? Toinen kuitenkin voi olla vain oikein..)

    VastaaPoista
  15. http://ollihakala.blogspot.fi/2014/08/isisislamkoraani-etc.html

    Monin agendoin ajetaan ordo chaosta eurooppaan ja Suomeenkin. Nwo tulloo, kiitos kymmenien tuhansien okkultisti elitistin Suomalaisissa loosheissa, jotka näitä "kaiken suvaitsevaisia" arvoja ajavat täälläkin... islam on vain yksi monista "alasajo" agendoista. Tilanne on jo paljon pahempi kuin uskallette kuvitellakaan...

    VastaaPoista
  16. http://www.etvk.fi/olkiluodossa-ei-tuoteta-energiaa-ilman-valtion-tukia/

    VastaaPoista
  17. http://www.patmos.fi/blogi?blog_page=1

    VastaaPoista
  18. http://ollihakala.blogspot.fi/2015/01/eksytyksia-listaus-2015-jatkuu.html

    VastaaPoista
  19. Historian havinaa vuosien takaa... <3
    http://www.webbisivu.com/Jeshuan_Morsiusseurakunta/Etusivu

    VastaaPoista
  20. VOIT TEHDÄ TEKSTIVIESTILAHJOITUKSEN KAMPANJALLENI

    1E SATAKUNNANOLLI
    5E SATAKUNNANOLLI
    10E SATAKUNNANOLLI
    20E SATAKUNNANOLLI TAI

    1€ SATAKUNNANOLLI
    5€ SATAKUNNANOLLI
    10€ SATAKUNNANOLLI
    20€ SATAKUNNANOLLI

    JA LÄHETÄ NUMEROON 16588

    KIITOS

    VastaaPoista
  21. Yle vaalikone
    http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/satakunta/ehdokkaat/6162?emp=rt-1.rs-h2N0yS%252F%252BPaf%252F%252BX7%252BXg%253D%253D.pn-olli+hakala

    VastaaPoista
  22. Joko Porissakin jopa oikeudenmukaisuus alkaisi toteutua vai jatkuuko rakenteellinen korruptio, moraalittomuus ja luciferin okkultismi?!

    Heikki Rakkolainen jatkaa oikeudenmukaisuuden hakemista Porin kaupungissa. Asiaan on minutkin mukaan liitetty, eli tutkinnan osalta Poliisi tutki olenko osallistunut rikokseen, koska olen Heikki Rakkolaisen tekstejä tuonut esiin mm. blokissani, toisin sanoen taistelua Porilaista moraalittomuutta vastaan Porin kaupungin mädäntyneessä henkilöstöpolitiikassa, henkisessä väkivallassa, laittomissa irtisanomisissa, moraalittomassa työterveyshuollosta Porin kaupungilla, sekä suurimpana Porilainen huippuunsa viety poliittinen ja okkultistinen pahavelijärjestelmä, eliitin, virkamiesten, esivallan edustajien etc. toistensa suojelu, välittämättä juurikaan enään siitä toteutuuko oikeus oikeudenmukaisesti vai ei.

    Minä itse koin myös henkilökohtaisesti 2008 henkisen väkivallan Porin kaupungilla ja oikeudenmukaisuutta vuosia etsineenä, lopputuloksena oli rikolliset potkut Winnovasta 2014 toukokuussa. Jari Lehti mm. ja monet muut ovat tämän Porissa kokeneet. Osa jopa on rääkätty systemaattisesti aivan loppuun asti Porissa, mutta minä olen jäänyt henkiin ja arkistoinut Porilaisen em. eliitin kauheuksia, sekä olen monasti kehunut Heikki Rakkolaisen jaksamista taistella asiansa eteen, vaikkakin ihmisinä olemmekin hyvin erilaisia. Mutta asiat, negatiiviset kokemukset, vääryydet, rikokset ovat Porilaisissa työyhteisöissä etc. hyvinkin kummallekin tuttuja ja monelle, monelle muulle!

    Johtajat, johtoryhmät, eliitti, esivalta ja muut moraalittomat Porilaiset mennä porskuttaa vaan etiäpäin mm. salaisia tulospalkkioita odottaen, hanke- ja koordinaattori sekä pakasteviroissa/tehtävissä, nepotismissä, sulle mulle ja kaikessa enemmän tai vähemmän rikollisessa toiminnassa, Porin "tavalliseksi" muodostuneeseen tyyliin, välittämättä kansasta enää tuontaivaallista!

    Ahneus, itsekkyys, moraalittomuus jne. on lisääntynyt yli 4000,-/kk tienaavien joukossa hälyyttävälle tasolle koko Suomen maassa, mutta etenkin Porissa, jossa looshi porukkaa (mm. rapparit) on rebekat päälle lukien yli 250kpl, eli eniten väkilukuun nähden Suomessa ja siitä tämä Porin tauti enimmäkseen johtuukin: okkultismista, riitein ja saatanallisten valojen kautta oikeudenmukainen oikeus vääristetään ja ajaetaan vaan ns. omia asioita köyhän kustannuksella, pääosin ja enentyvästi kaikkialla Porissa. https://www.facebook.com/groups/224174243936/?fref=ts

    http://ollihakala.blogspot.fi/2013/12/musta-lista-nro-2-ja-3-porin-kaupunki.html

    VastaaPoista
  23. Jos on sadepäivä tai muuten ihmetyttää telluksen meno, voit aikasi kuluksi tutustua myös minun jo toistakymmentä vuotta kestäneeseen internet työhöni, Suomen pelastamiseen monen sektorin uhilta ja agendoilta, ainakin omalta osaltani parhaani mukaan...! Palkkiot ovat olleet kokoajalta noin 50 centtiä... (Mutta nyt on merkkiä siitä tullut, että tämä työni saattaisi minut/perheeni jopa elättää... Ans kattoo nyt ;) ) Haluan Uskoakin näin...
    https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=ollihakala.blogspot.com

    VastaaPoista
  24. Muslimi kuuli Jumalan Pojan äänen... https://www.youtube.com/watch?v=aixIzurB-dg

    VastaaPoista
  25. Aktiivinen islam on vaarallista meille Suomalaisille, islamin mukaan kafiireille... (kuffar = vääräuskoinen) https://www.youtube.com/watch?v=nZhNqMHXxJ8

    VastaaPoista
  26. Sopivalla ja sopimattomalla hetkellä, aina sopii Jumalan Sana ja vähän minunkin sana... :) Sallittakoon syntymäpäivänäni tällainenkin kirjoitus, varsinkin Porilaisille... ;)
    https://www.facebook.com/olli.hakala.7/posts/1144404032243297?pnref=story

    VastaaPoista
  27. Aktiivinen islam nimenomaan haluaa tuhota kaikki vääräuskoiset tai vähintään korkeasti verotetuksi 2 luokan kansalaiseksi. isisin toiminta on aktiivista islamia koraanien oppien mukaan ja jatkuvasti tulevien uusien hadithien saatanallinen uskomus tekele. Kuuepäjumala allahilla (1/360 epäjumalasta, jonka Muhammed valisi) ei ole mitään tekemistä kristittyjen ja juutalaisten historiallisen taskastelunkin kestävällä Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan kanssa. (jota myös lihaan tulleeksi Jeshuaksi (Jeesus) Kristukseksi Nasaretilaiseksi kutsutaan.

    Puhuttaessa islamista on syytä puhua aktiivisesta ja passiivisesta islamista... Aktiivinen aito muslimi saa helpolla passiivisen ruotuun pelolla, islamista eroaminen ja jos et toimi aktiivisen aidon islamin mukaisesti "palkitaan" kuolemalla. Rauhan uskonto islam ei missään nimessä ole. Taistelevat ja tappavat toisiaankin kovinkin herkästi... ovat hyvin äkkipikaisia myös. Vaivautuminen tutkimaan uskontojen historiaa avaa silmät. Media globaalisesti syöttää rauhan uskonnon nimikettä islamille ja se on eskatologisesti aivan ennalleen tiedettävissä ja tarkoituskin ymmärrettävissä. Karrikoidessa tätä em. syyksi jää periaatteessa se, että "vihtahousu" tekee nyt kaikkensa, jotta ordo chaos, nwo ja antikristus tulevat ja ne tulevatkin ja islam on yksi osa tätä eskatologista suurta "loppunäytelmää".

    Tämä kaikki ei aukea vasta kuin vuosien, vuosien tutkimisen jälkeen, jos silloinkaan... Globaalinen propaganda koneisto on tehokkaasti ylempien astemiesten toimesta (30-33asteet) valjastettu valheen levittämiseen (Kuten Suomessakin esivallassa ja eliitissä) monien eksyttävien ja aitoja-arvoja alasajavien agendoin ja periaatteessa lopulta vain yhtä takoitusta varten... Etteivät kirjoitukset telluksella totetuisi... (Daniel, Hesekiel, Jeremia etc. ja ilmestyskirja)

    Eli alakerran ja yläkerran taistosta on lopulta kaikessa kyseessä loppujen lopuksi kun tutkinta syvenee, liberaali humanismi tietysti kiistää ja kieltää tämän ja ei se oikein muuhun pystykkään, luontaisen "tilansa" takia.

    Olen islamia tutkinut harrasteena jokusia vuosia ja Suomalaisia eksyttää islamin suhteen hyvinkin paljon media, Jaakko Hämeen-Anttila ja monet ns. muslimi papit, mullahit, imaamit etc. Valehteleminen (taqiahia) ja asian vierestä puhuminen (kitman) ja valherauha (hudna) ovat jäävuorenhuippu vasta, miten islam kohtelee vaaräuskoista (kafiiri), sillä kaikki mahdolliset ovelat keinot ovat sallittuja islamissa, kunhan islamin yhteisö (umma) leviää ja valloittaa telluksen ja muut uskonnot ja vähemmistöt on eliminoitu, kaikki...

    Asian pieneksi ns. tasapainoksi voidaan miettiä myös nimikristillisyyden tekoja historiassa... Eli paavin valtaa, joka on historiaa lukeneena aivan järkyttävä myös ja monikaan sitä ei tiedä! (tod. näk. luonut myös islamin!)

    Toisin sanoen ihminen on susi toiselleen... varsinkin jos kaikki aidot arvot on syrjäytetty, jota globaalisesti tosiaan monin agendoin tehdään astemiesten toimesta ja sieltä heidän looshi toiminnastaan 33 asteen tasolta kaikki todellinen paha sikiää... (koordinaattorinaan, valonaan itse saatana, lucifer, joka paljastetaan ylimmillä asteilla vasta.)

    http://ollihakala.blogspot.fi/2014/08/isisislamkoraani-etc.html

    http://ollihakala.blogspot.fi/2012/02/vainotaanko-minua-suomessa-aidon.html

    http://ollihakala.blogspot.fi/2014/11/katolilainen-kirkko-luonut-islamin-ja.html

    http://ollihakala.blogspot.fi/2011/08/edesmenneen-juhani-julinin-paljastukset.html

    Ps. jos todistettavasti löytyy joku suuri valhe, tarjoan lounaan ruokajuomineen ja oikaisen virheen...

    VastaaPoista
  28. Globaalisen erittäin epävakaan tilanteen takia tutkittavaksi. (ordo chaos, nwo, antikristus etc.) http://www.lopunajat.fi/blogi/

    VastaaPoista
  29. I'm all tired ... I have failed in everything, too much trouble. Who cares? It would be better to die from this kind of travesty of justice in society. The magistrate has gone mad, as well as polluted and the reason for it as soon as the whole Finnish people and the country. Finland is on the road due to the death of the magistrates.

    Olen kaikkeen väsynyt... olen epäonnistunut kaikessa, liian paljon vaikeuksia. Ketä kiinnostaa? Parempi olisi kuolla pois tälläisestä oikeudenmukaisuuden irvikuva yhteiskunnasta. Esivalta on seonnut, sekä saastunut ja sen syystä pian koko Suomen kansa ja maa. Suomi on esivallan takia kuoleman tiellä.

    26.07.2015 -Satakunnan Olli- "One hope is no more left ..." --- "Yksi toivo on enään jäljellä..."

    01.03.2011 Oli päivä jolloin kirjoitin ensimmäisen nykyisen blokini kirjoituksen ja tuntuu, että kaikki on jo sanottu... http://ollihakala.blogspot.fi/2011/03/esivalta-suomen-laki-2011.html

    VastaaPoista
  30. "Ja kaikella kuuepäjumalan valheen voimalla..." (taqiahialla) Järkyttävää,että esivalta Suomessa sallii tälläisen petoksen... Järkyttävä eksytys maassamme! (MONIKULTTUURISUUS ALLAHILLA PETOSTA. EI MULLA MUUTA.)
    https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1168015249882175&set=a.211165735567136.63753.100000211325318&type=1&theater

    VastaaPoista
  31. Mamu/islamin kuuepäjumala allah show, eu show, fennovoima show, libeeraali pride avioliitto show, maamme totaalinen arvojen/moraalin alasajo ordo chaos/nwo show, looshien mm. esivaltaan soluttautumis okkultismi show, luojamme pilkkaamis show, kirkomme paavin vallan show ja kaiken mahdollisen arvokkaiden arvojen alasajo show meneillään... Ilmeinen Venäjän "ruoska" showkin tulossa... Tosin Venäjällä uskomatonta kylläkin, on viime aikoina tehty aitojen arvojen (kristillisiä) mukaisia päätöksiäkin, joita Suomessa (eduskunta etc. esivalta) ei ole tehty vähään aikaan aikaan?! http://ollihakala.blogspot.fi/2015/07/ollin-paiva-veisin-perheen-syomaan-mutta.html

    VastaaPoista
  32. Vapaamielisen ihmisviisauden saatanalliset pippalot yksin eros rakkauden, sodoman ja gomorran tyyliin... Ja taas historia toistaa itseään, kun kaikki aidot arvot lakeineen ajetaan alas monin globaalisin agendoin illuminaatin. ("saatanallisesti itse valaistuneet")
    http://www.legalizejesus.com/2015/09/06/katty-perry-70-thousand-openly-worship-satan/

    VastaaPoista
  33. Kyllä maailmassa on kaikki sekaisin ja pahasti... https://www.youtube.com/watch?v=Y7D-Xg6i4Bw
    Kyllä Hänen (Jeshua/Jeesus) tulonsa on lähellä...
    http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=1&kirjat=roo

    VastaaPoista
  34. https://ollihakala.blogspot.fi/2016/11/joulu-vastine-2016-winnovalle-tehan.html

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.