Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 13. elokuuta 2016

Kiinnostaisiko tukea yleishyödyllistä ry:tä; ETVK:ta?





Pyrimme kasvattamaan esivallan kanssa luottamusta ja vuoropuhelua. Mutta on selkeä tosiasia, että varsinkin viimeisen 20-30 vuoden aikana on Suomeen muodostunut 30-40% uusköyhällistö monien erilaisten syiden takia, jotka olisi pikaisesti korjattava.

Nyt etsin Suomalaisia, joilla on mahdollisuus tukea toimintaamme säännöllisesti, että voisimme auttaa myös em. 30-40% ryhmää, jotka ovat jääneet monilla eritavoilla epäoikeudenmukaiseen asemaan (köyhyyden eri asteisiin), enkä voi olla mainitsematta tässä yhteydessä sitä, että monilla eliitissä, toiminta ei kestä taasen päivänvaloa. (rikkauden eri asteissa)

Ensimmäiseksi haluan kumota väittämän: "Jokainen on oman onnensa seppä" tai "Se on opinvalinta kysymys". Tänä päivänäkin sillä on hyvin vähän siteitä totuuden kanssa ja historian kautta tutkittunakin. Yritteliäisyys jne. on toki hyvästä, mutta on kysymys aivan muista asioista.

Suomen Kansa on kuitenkin fiksua, vaikka onkin paljon antaneet "selkänahastaan" viime vuosikymmeninä.

En halua tämän enempää omin sanoin avata asiaa, kun se erittäin hyvin on esitetty 1986 virsikirjasta sensuroiduista virsistä 440 ja 441.

Toisin sanoen, etsimme säännöllisiä tukijoita, auttajia, jotta voimme auttaa Suomalaisia, jotka on syrjäytetty/syrjäytynyt monien erilaisten syiden takia, jotka pääosin on aina esivallan väärien valintojen seurausta, ja esivaltaan "luikertelijoiden" ansiota. Historia toistaa (nyt Suomessakin) itseään ja vahvistaa väittämäni todeksi.


OLETKO SE SINÄ KUITENKIN, JOKA AUTAT MEITÄ, AUTAT AUTTAMAAN JA LISÄÄMÄÄN LUOTTAMUSTA JA VUOROPUHELUA ESIVALLAN JA KOKO SUOMEN KANSAN VÄLILLÄ?

Sitoutumattomana järjestönä rahoitamme toiminnan vain yksityisten lahjoitusten avulla.



Tiedustelee: Olli Hakala ETVK hallituksen jäsen






Ps. Olen internetissä enentyvästi vuosi vuodelta työtä tehnyt, 15 vuoden ajan pyyteettömästi ja Suomen pelastumisen puolesta, jopa politikoidenkin, mutta tämä blogi on hätähuuto Suomen puolesta ja minun henkilökohtainen aamuidea, armon vuonna 13.8.2016



Virsi 440 sanat (sensuroitu virsikirjasta) kertoo tyhjentävästi, nykyisen reali tilanteen valitettavan totuuden mukaisesti.

1. Jo vääryys vallan saapi
se huutaa taivaaseen,
se turmaa ennustaapi 
vie kansat kurjuuteen. 
Ken Herran oikeutta 
nyt täällä julistaa, 
ja ken vanhurskautta 
nyt tahtois puolustaa?

2. Nyt viekas vilppi täällä
on noussut kunniaan,
on valhe vallan päällä
ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä
ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää
vääryyttä puoltamaan.

3. Kas, köyhän leivän syövät
nuo jumalattomat.
He viatonta lyövät
ja häntä vainoovat.
He kurjaa ahdistaapi
kuin käärme kiukussa,
korvansa tukkeaapi
tuon raukan huudoilta.

4. He armotonna veivät
osuudet orpojen.
He söivät lesken leivät,
on Herra nähnyt sen.
Hän vanhurskaasti kostaa
vääryydentekijät,
rankaisee ansiosta
nuo viekkaat ryöstäjät.

5. Vaan voitonpäivän kerran
vaivaiset näkevät,
vanhurskaus kun Herran
lyö väärät, väkevät.
Oi Herra, voimas näytä,
kansaasi armahda
ja hurskaan pyynnöt täytä
ja päästä vaivasta.

-------------
Ps2.

Löyty n. 15 vuotta vanha ”helmi”…. Kyllä sitä jotain tiesi näköjään n. ”kolmekymppisenä”… ;) http://keskustelu.suomi24.fi/t/104235/ylaluokka-se-vaan-mallaa
——————-
Kirjoitus virheitä toki löytyy… Ja eikös tämä sovellu melko hyvin vielä tähänkin päivään? ;) Paitsi tilanne on vielä paljon pahempi.
——————–
Jousipyssysankarin kaveri
9.9.2001 11:35
Hood… Robin Hood on huolestunut Porin tilanteesta!
Tehdäänkö jo päätöksiä KÖYHEMPIEN ihmisten
eduksi? MIlloin on Porissa kunnolla töitä?
Milloin voi köyhä vähä-osainen hymyillä yhtä
leveästi kuin hyvä-osainen? Onko kaikki muka
köyhän tyhmyydestä kiinni, ettei se rikastu?
(Erään palstalaisen teoria!) Miksi yläluokka
tekee hyviä päätöksiä itselleen? (Melkein kaikki
Porin politiikot) Miksi lupaatte yhtä ja teette
toista? Miksi olette useimmiten Kieroja?
Nukutteko yönne Hyvin? Jos nukutte, miten se on
mahdollista kun köyhä kärsii samaan aikaan
kaikenlaista puutetta?
Milloin teidän POLIITTINEN peli loppuu ja
ALKAISITTE VÄLITTÄMÄÄN JOSTAIN MUUSTAKIN KUN
OMISTA EDUISTANNE! Milloin Palkkojanne
alennetaan? Milloin teistä tulee inhimillisempiä?
JNE.JNE.JNE.
Ehdottomasti olemme kaikki parasta a-luokkaa,
mutta päättäjät ovat tehneet tämän vaikeaksi!
Yli 20 vuotta ollaan mentykin takapakkia.”Olisiko
jo aika ajatella Porilaisten asioita uudella
tavalla”. Siis päättäjät tekemään sellaisia
päätöksiä, että KAIKILLA Porilaisilla olisi hyvä
olla!!!
SIIS PORI NOUSUUN!
Porissa on 76253 ihmistä.(2000)
”B-luokka” 30%(22876 ihmistä) ”A-luokka” 70%
(53377 ihmistä)
Noin 30% ihmisistä on tavalla tai toisella vähä-
osaisia ja kärsii jatkuvasti tilanteesta.
Siis 22876 ihmistä Porissa on jäänyt niin
sanotusti huonompi-osaiseen tilanteeseen!
Mutta jos ollaan realisteja…näiden 70%(53377
ihmistä) joka sisältää myös 1-5% ”Ökyryhmän:
Päättäjät, tuomarit ja juomarit jne.”; Näiden
ihmisten itsekkyys, ahneus (Saavutetut edut),
moraalittomuus, laupeudettomuus jne. ovat
todellinen syy noin 30%(22876 ihmisen)
ahdinkoon….
Sikari porras (1-5%)…. kansa (70%) matkii
teidän tekojanne ja (30%) porilaisista
kärsii Sikari portaan välinpitämättömyyden takia!
Kuka huonompi-osaisia auttaa?
Porilaiset päättäjätkö???????????????????????
On se vaan hienoa, että vihdoin on huomattu
päätöksien järjettömyys ainakin köyhemmän ihmisen
kannalta! Toivottavasti nämä asiat ovat pian
Satakunnan-Kansassakin!
Toivottavasti taas ei sensuroida!
Asioihin pitää tulla muutos! Jopa 30%
piilotyöttömyyttä ei kukaan kestä!
Nämä asiat vaativat suurta julkisuutta, ei ne
muuten täällä Porissa parane!
Olen myös sitä mieltä, että kehutaan sitten vasta
kun on aihetta ja niin kauan kun on
moittimista ”Isokenkäisten” touhuista, niin
sitten moititaan!
Kahta minä sinulta pyydän, älä niitä minulta
koskaan kiellä, kuolemaani saakka:
Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä
köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna
minulle ravinnoksi määräosani leipää,
etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja
sanoisi: ”Kuka on Herra?” ja etten köyhtyneenä
varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan.
(Sananlaskut 30:7-9)
Ja tämähän oli Robinin toiminnan ”Kulmakivi”!
Näin kun ruvetaan toimimaan
myös ”Johtoportaissa”; voisi siteerata egoisti tv-
ohjelmaa: Pori pelastuuuuu!!!
Asiallisia vastauksia ei ole tullut yhtään yli
vuoden aikana!
Kaikenlaisia irvailuja sitäkin enemmän…..
Kyllä on aika toivotonta nyky demokratia
(Kansanvalta).



Ps3. Voisitko jakaa tämän, että maamme Suomi pelastuisi?



-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.