Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulumieltä vai?! "Voihan hevosen perse vaan; sanon n. 40 prosentin, 2,2 miljoonan Suomalaisen puolesta..."




Pakolliset laskut maksettu pääosin, yksi pieni lasku jäi maksamatta vielä, Porin kaupungin ns. ekomaksu 24,50 ja hammaslääkärimaksu 59,- euroa. Latiakaan ei siis jäänyt ns. hyvää mieltä tuottaviin lahjoihin, laina auton starttikin korjaamatta (autotonkin siis 34 vuoden ajamisen jälkeen.) ja diakoniasta saatu tuki jo... Yhtä helvettiä tämä on minullakin (taloudellisesti, ei muuten), sekä 40 prosentilla, 2,2 miljoonalla Suomalaisilla jo! Ruokaa, lämpöä, vaatteita ja katto pään päällä sentään minulla vielä on, ja siitä olen kiitollinen Taivaan Isälle. Mutta tällä 33 asteen loosi mädätyksellä ja 21 agenda invaasiolla ensi joulu on katastrofi jo monelle kanta Suomalaiselle, varmasti ennenpääkin! Helvettiin saisi joutaa koko joulukuu jo!

Pitäisi Kristusta muistaen, eli kirjoituksia tulisi vuoden jokaisena päivänä esivallan jne. noudattaa!

Täällä Suomessa on aidot arvot ovat pääosin hukattu ja liberaali kulttuuri marksismi on mädättänyt esivallan, kirkon, pääosin kaiken ja väärin suvaitsevaiset pyrkivät väärin auttaessaan, todellisuudessa auttamaan Suomen tuhoon, liberaali humanismissaan, kirjoitukset unohtaessaan ja epäjumalat suvaitessaan... Oma kansa on unohdettu totaalisesti, ruokajonoihin, asunnottomiksi ja mm. jari tervo okkultisti loosi eliitin, vale/valtamedian  äänetorvena haukkuu oman kansan roskiksi jne; vaikka kaikki johtuu eliitin omasta ahneudesta, varsinkin viime 20-30 vuotena ja jopa 40 miljardin veronkierrosta vuosittain "agressiivisella verosuunnitelulla" paratiisi saarien kautta... Kyllä ahne osaa olla itsekäs!!!


-Satakunnan Olli- Deus Protector Noster
Porin Muutoksen pj, ilman puoluetukia, ilman juuri mitään...


"Rikkaat rikastuu ja köyhät menee kyykympään..."
"Kiitos Sipilä/Niinistö&Mäkinen?!21"  ("face järjestys numerointia...")

Kiitos jouluateriastanne, myös muistamisesta joulujuhlissanne Winnova! Johtoryhmä toimii kuten kunnon globalistit konsanaan alaisiaan kohtaan; turpaan vaan ja onnea, tärkeintä on, että ME ahneet saamme suuret palkkamme, salaisine tulospalkkioineen etc. vaikka vääryyden kautta! ("Tauti, mikä on Porissa varsinkin pitkään sikinnyt, totuttu ns. tapa toimia! Poliittinen- ja okkultistinen mädätys.") https://ollihakala.blogspot.fi/2016/11/joulu-vastine-2016-winnovalle-tehan.html

Vielä kerkiää tutustumaan ja Hyvää "ei mitään" Sinulle ja Onnellista Mitä Vuotta...?!
https://ollihakala.blogspot.fi/2016/08/loppuvuoden-2016-lukemisiksi-mita.html

Mitä Kristukseen Nasaretilaiseen tulee, Häntä tulee muistaa ilosanomineen syntiselle ihmiselle vuoden jokaisena päivänä! https://ollihakala.blogspot.fi/2016/01/muslimeille-suomessa-ja-koko-maapallon.html

Aikun seuraava sopii hyvin myös Suomen noin 100 kpl 33 asteen loosilaisia kohtaan ja yli 7500 saatanalliselle mason marionetille... 



Johanneksen evankeliumi:
3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
3:17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
3:19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
3:20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
3:21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt."


Saulus Tarsolaisen "testamenttia" jälkipolville 2000 vuoden takaa! Jumala valitsi hänet pakanain apostoliksi, Paavaliksi... Mies joka muuttui, ennen tapatti aidon totuuden puhujia!



Roomalaiskirje:
1:1 Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
1:2 jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
1:3 hänen Pojastansa - joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
1:4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa - Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,
1:5 jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,
1:6 joihin tekin, Jeesuksen Kristuksen kutsumat, kuulutte:
1:7 kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
1:8 Ensiksikin minä kiitän Jumalaani Jeesuksen Kristuksen kautta teidän kaikkien tähden, koska teidän uskoanne mainitaan kaikessa maailmassa.
1:9 Sillä Jumala, jota minä hengessäni palvelen julistaen hänen Poikansa evankeliumia, on minun todistajani, kuinka minä teitä lakkaamatta muistan,
1:10 aina rukouksissani anoen, että minä jo vihdoinkin, jos Jumala tahtoo, pääsisin tulemaan teidän tykönne.
1:11 Sillä minä ikävöitsen teitä nähdä, voidakseni antaa teille jonkun hengellisen lahjan, että te vahvistuisitte,
1:12 se on, että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun.
1:13 Ja minä en tahdo, veljet, teiltä salata, että jo monesti olen päättänyt tulla teidän tykönne saadakseni jonkin hedelmän teidänkin keskuudestanne, niinkuin muidenkin pakanain, mutta olen ollut estetty tähän saakka.
1:14 Kreikkalaisille ja barbaareille, viisaille ja tyhmille minä olen velassa;
1:15 omasta puolestani minä siis olen altis teillekin, Roomassa asuvaisille, julistamaan evankeliumia.
1:16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
1:17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta."
1:18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
1:19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
1:20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
1:21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
1:22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
1:23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
1:24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
1:25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
1:28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
1:29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
1:31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
1:32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

------------------

Ps. nauttikaa nyt "rahoistannekin" te, jotka olette kansalta pääosin riistäneet, monin, monin eri keinoin ja agendoin... Se "ilo" ei kestä enään pitkään eskatologisesti. "Palkkanne" lähestyy, mutta minä en ole tuomarinne, kerron vain kirjoitusten ja Jumalan mielenmukaisia asiota, mitä tuleman pitää ja keskityn myös ilosanoman kertomiseen. Eli alkaa olemaan korkea aika miettiä, mihin elämässäsi oikeasti luotat ja uskot.


https://ollihakala.blogspot.fi/2016/12/ra-saatana-pitaa-huolen-etta-kaikesta.html

https://ollihakala.blogspot.fi/2016/12/tassa-ns-lihallinen-huumori.html
 

https://ollihakala.blogspot.fi/2016/12/hymyn-listat-free-pride-masoneista.html

https://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/ordo-chaos-globaalisesti-mm-islam-ja.html


.

1 kommentti:

  1. Jos vain voit, nyt varaudu, varaudu ja varaudu... Mitään ei mene hukkaan kun kierrätät... https://ollihakala.blogspot.fi/2013/07/survival-lumo-85.html

    Ns. joululahja idea... Tee se itse "ollirepairs" edullinen ja turvallinen joululahja läheisillesi tai itsellesi! https://ollihakala.blogspot.fi/2016/10/itse-valmistettu-turvasuihke-65.html

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.