Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Osa turvapaikanhakijoista on kääntynyt kristityiksi...



Sydämmessäni toivon näin olevan Porissa, että islamista luovutaan ja tilalle tulee
Jeshua (Jeesus) Kristus Nasaretilainen!

http://ollihakala.blogspot.fi/2016/01/muslimeille-suomessa-ja-koko-maapallon.html

Kolikolla on kaksipuolta, toivon, että kääntymiset siis olisi aitoja, sillä aktiivisen islamin agenda on järkyttävä, kafiiria (kuffar) kohtaan, joko verolle tai eliminointi, umman levittäminen, maailman valtaaminen, sekä islamista eroaminen tarkoittaa kuoleman tuomiota. Taustalla on myös taqiahia (taqiyya) ja kitman, eli ns. vääräuskoiselle sallittu valehtelu ja jopa palkittava sellainen / "asian vierestä puhuminen."
+
Plus suuri huoli myös, varsinkin lähi-idän suunnan vainotuista kristityistä veljistä ja siskoista...

Todettakoon, että järkyttävää toki löytyy historian puolelta yllinkyllin myös paavin vallan / nimi kritillisyyden ja epäaidon juutalaisuuden puoleltakin... Aitoa totuutta on vainottu aivan tähän päivään asti monin erikeinoin.

http://ollihakala.blogspot.fi/2016/05/johdannoksi-paavin-vallan-historia-on.html

http://ollihakala.blogspot.fi/2016/04/vaikeimpia-asioita-ymmartaa-oikein.html



Tämän blogi aloituksen tarkoitus on saada ihmiset tutkimaan myös asioita, mitä kaikkia globaalisia agendoja maailman valtasuvut, mm. 33 asteen loosi eliitti onkaan suunnitelleet ja todella, todella pitkään... Ja rukoilen nyt Porin puolesta, Abba Isä, varjele Poria, anna viisautta, ymmärrystä ja johdatusta!

Tässä taas seison, enkä muuta voi... Toivon kaikille aidosti hyvää, en pahaa.
http://ollihakala.blogspot.fi/2016/06/viimeinen-yritys-sekulaari-suomi.html
-Satakunnan Olli-
Deus Protector Noster



Ps. Olin sattumuksien summana läsnä tuossa sunnuntain tilaisuudessa ja minulla on arabi ystäviäkin... Me olemme kaikki ihmiset rakkaita Jumalalle ja innolla odotan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalalta suuria, eskatologisen ennalta tiedetysti, Uskon kautta!

Ps2. Kuva täydennys 15.6.2016 SK. Helluntai riita kytee Porissa, kommenteissa lisää...




Ps3. SK 2.7.2016



Ps4. Minne Menet Helluntaiherätys ? Paljon informaatiota asiasta.  http://www.minnemenethelluntaiheratys.fi/


.


7 kommenttia:

  1. Ps2. Yön yli nukuttuani em. blogin tekemisestä, ajatuksiini tuli, joka ei sinänsä enää vaivaa ja anteeksi jne. on annettu ajat sitten... Mutta tuohon samaan seurakuntaan "Eelim temppeliin", minä en silloiselle johtajalle kelvannut liian syntisenä n. 30 vuotta sitten, kasteelle halutessani...? Saman seurakunnan nuoriso työtekijä kuitenkin sitten kastoi minut meren rannalla erillisenä tapahtumana, minun omasta pyynnöstäni.

    No, "helluntailainen" jatkumo tavallaan tuli vielä Winnovan tj. Lasse Shultziltakin 5/2014 oikeudettomien potkujen muodossa...

    Kaikella tällä on erilaiset selittäjänsäkin, tiedän senkin. Mutta mielenkiintoiseksi tämä menee...
    Työpaikkaväkivallan uhrit... + koulukiusatut
    https://www.facebook.com/groups/224174243936/?fref=ts

    Summa summarum... Uskon, että vaikeuksien kautta, Jumala kääntää silti kaiken lopulta hyväksi.

    VastaaPoista
  2. Väärä juutalaisuus ja hups, muut ovat gojim... Paavin valta ja hups, muut ovat kerettiläinen... Allah kuu epäjumala ja hups, muut ovat kuffar... (Muissa uskonto tekeleissä sama "laulu", hieman eri "sävelin" vain...)

    Maailman perkeleen baphometin petoksen mahti mm. 33 asteen loosi suvut ja hups, muut luciferin jah-bul-on varastetut, petetyt ja murhatut jne...

    Ovela petos on aivan kaikkialla, esivallassa, hengellisissä piireissä etc; Suomessakin.

    On vain yksi tie; Jeshua Kristus Nasaretilainen pelastukseen. Apostolien teot on hyvä sisäistää...

    Vuosien takaa... Tämä lisääntyy nyt rinta rinnan sharian kanssa... http://keskustelu.suomi24.fi/t/1476439/vain-juutalaiset-pelastuvat

    Monin globaalein agendoin luodaan nyt kovaa vauhtia kaikkien uskontojen "ekumeeninen" sekametelisoppa, petollinen maailman porttokirkko.

    Mutta ei ole muuta nimeä annettu, missä on pelastuminen kuin Jeshua (Jeesus) Kristus Nasaretilainen.

    Apostolien teot:
    4:1 Mutta kun he puhuivat kansalle, astuivat papit ja pyhäkön vartioston päällikkö ja saddukeukset heidän eteensä,
    4:2 närkästyneinä siitä, että he opettivat kansaa ja julistivat Jeesuksessa ylösnousemusta kuolleista.
    4:3 Ja he kävivät heihin käsiksi ja panivat heidät vankeuteen seuraavaan päivään asti, sillä oli jo ehtoo.
    4:4 Mutta monet niistä, jotka olivat kuulleet sanan, uskoivat, ja miesten luku nousi noin viiteentuhanteen.
    4:5 Seuraavana päivänä heidän hallitusmiehensä ja vanhimpansa ja kirjanoppineensa kokoontuivat Jerusalemissa,
    4:6 niin myös ylimmäinen pappi Hannas ja Kaifas ja Johannes ja Aleksander sekä kaikki, jotka olivat ylimmäispapillista sukua.
    4:7 Ja he asettivat heidät eteensä ja kysyivät: "Millä voimalla tai kenen nimeen te tämän teitte?"
    4:8 Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat!
    4:9 Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut,
    4:10 niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.
    4:11 Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut.'
    4:12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

    http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=pakan&kirjat=ut

    http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=kreikka&kirjat=ut

    Kun te siunaatte, esim. 1 Mooses 12: 1-3 mukaisesti, käyttäkää silmä- ja korvavoidetta, sillä sieluja, jotka ovat jo itsensä myyneet mm. saatanalle luciferille, jah-bul-on pahan "koordinaattorille" globaalisesti, mm. monissa mahtisuvuissa maailman, minä en ainakaan siunaa missään muodossa. Jumala voi tehdä toki ihmeitä tälläkin sektorilla, mutta älkää olko "sinisilmäisiä" ja sokeita.

    Jumalansa, jopa ns. "omansa", potentiaalisia löytäjiä toki siunaan!

    Tutkittavaksi: http://ollihakala.blogspot.fi/2011/08/edesmenneen-juhani-julinin-paljastukset.html

    Juutalaiset kirjailijat vahvistavat Cutting Edgen analyysin mustan magian vapaamuurareiden hallitsemasta sionismista, Israelista sekä Lähi-idän tämänhetkisistä tapahtumista http://cuttingedgefinland.tripod.com/cef1874.html

    VastaaPoista
  3. Riitaakin löytyy Porin helluntailaisissa, vaikka muille jakaa... Suosittelen riiteleviä osapuolia aloittamaan "jalkojen pesun" ja palaamaan apostolien tekojen mukaiseen toimintaan ja äkkiä. http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/helluntaiyhteison-riita-ei-laannu-karajilla-esitetaan-kovia-vaitteita/

    VastaaPoista
  4. 2012 http://ollihakala.blogspot.fi/2012/11/porilaisessa-helluntaikirkossa-suuri.html

    VastaaPoista
  5. Tämä Pori nyt on myös länsirannikon ateistisin, liberaalein, okkultistisin ja ylpeyttä ja kateutta täynnä... Väkilukuun nähden eniten poliittista ja jah-bul-on loosien rakenteellista korruptiota, pahaveli- ja naisjärjestelmää (rebekat). etc. kaikkialla Porin esivallassa rutkasti...

    Niin ja "koordinaattoreita", sekä "hanke" töitä ja pakastin virkoja on reilusti... ;)

    http://ollihakala.blogspot.fi/2013/12/musta-lista-nro-2-ja-3-porin-kaupunki.html

    VastaaPoista
  6. http://ollihakala.blogspot.fi/2016/06/the-last-reformation-viimeinen.html

    VastaaPoista
  7. http://ollihakala.blogspot.fi/2016/07/minne-menet-helluntaiheratys.html

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.