Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 4. syyskuuta 2015

Maahanmuuton salatusta agendasta...


Teemu Vehkalalta hyvä blogi, jota kommentoin hiaman lopuksi...

Pakolaiskeskustelu käy tällä hetkellä kuumana, koska lakkautetut varuskunnat aiotaan ottaa käyttöön vastaanottokeskuksiksi. Suomi on salaisesti lupautunut vastaanottamaan yli 100 000 afrikkalaista pakolaista vuoteen 2020 mennessä ja tällä kaikella on salattu poliittinen agenda ? 

Mutta jos kysyt tätä kysymystä joltain ns. suvakilta, niin he eivät siihen osaa vastata, kuten eivät myöskään monet suomalaiset. Joten mikä on saanut heidät sokeaksi maahanmuutolta, kuin median monikulttuurinen aivopesu.

Monikulttuurisuus on levinnyt nyt Eurooppaan tasaisesti ja nämä afrikasta liikkeelle lähteneet pakolaiset eivät ole itse päättäneet lähteä sieltä liikkeelle, vaan heidät on sieltä täysin tietoisesti organisoitu kohti länttä ja edelleen voidaan kysyä, että miksi ? 




Mikä siis on tämän monikulttuurisuuden salattu poliittinen agenda, jos sionistisen valtatahojen suunnitelmana on käyttää monikulttuurisuutta kansallisvaltioiden tuhovälineenä, koska kansallismielisyys nähdään yleisesti suurena vaarana uuden maailmanjärjestyksen toteutumiselle. 

Uusi maailmanjärjestys on sionistisen valtaeliitin suunnitelma yhdestä kokonaisesta maailmanliittovaltiosta, jossa valtionrajat poistetaan ja kaikki maat sidotaan yhteen. Israel on suunnitellut, että se tekee sinne tuon sionisti tahojen kaavaileman fasistisen liittovaltion pääkaupungin, josta tuota orjuutuslaitosta tultaisiin johtamaan. 

Sionistien poliittisesta ja salatusta ylivallasta ei kerrota juuri missään. Mutta taas henkilöt jotka siitä uskaltavat puhua julkisesti, kuten dr. David Duke vainotaan jatkuvasti lukuisten antisemitistijärjestöjen kautta.



Erään kansainvälisen juutalaisen opintosäätiön johtaja Barbara Lerner Spectre sanoi sen kameroille suoraan, että kuinka sionistiset valtatahot ovat koko Euroopan monikulttuurisuuden takana.

Eurooppalaisella maahanmuutolla on siis poliittinen motiivi "hajoita ja hallitse", jolla eliitti käyttää sitä hyväkseen tuhotakseen kansallisvaltiot. 

Tähän se on käyttänyt jatkuvasti hyväkseen sionistien omistamaa mediaa, jonka kautta se aivopesee ja kouluttaa väestön suhtautumaan joko lempeästi tai vihamielisesti maahanmuuttoon. Mutta tässä aivopesussa on vielä se karkeampi puoli, että mamu suvaitsevainen vihervasemmisto hyökkää sitten vielä näiden maahanmuuttokriittisten suomalaisten mielipiteitä vastaan. 

Se on tarkoituskin, ettei vaan saada julkisessa keskustelussa käännettyä maahanmuuton ongelmia, sen todellisiin aiheuttajiin. Eli sinne mistä sen koko rahoitus tulee, kuten mm. Saudi-Arabiasta, Yhdysvalloista jne. Ei yksikään pakolaislaiva liiku ilman näiden mysteeristen miljardöörien avustuksia, joilla Afrikkalaisen 15 000 € hintainen menolippu voidaan kustantaa, koska ei heiltä sellaisia matkarahoja itseltään löydy. 

Maahanmuuton toinen salattu agenda on työttömien reservin kasvattaminen, jotä myös suomen EK ajaa





Kansallismielisyys on uhka eliitille

Kaikki kansallismielisyys on uhka talous ja valtaeliitille. Tällä ei tarkoiteta mitään natsi-saksan propagandasta tuttua kansallismielisyyttä, sillä koko sana on tarkoituksella juuri II-maailmansodan Saksan natsismin valtaanousun historiassa onnistuttu kuluttamaan noiden epämieluisten sanojen joukkoon.

Jos Ruotsi haluaa pysyä ruotsalaisena, eikä halua sinne pakolaisvirtaa, niin tämä nähdään ns. Illuminatin eliitin puolella heidän ajaman uuden maailmanjärjestyksen uhkana. Mutta aivan samalla tavalla jos Suomi uskaltaisi uhmata sionistien pakolaisbisnestä ja monikulttuurisuus agendaa, niin se joutuisi myös näiden sionististen valtatahojen vihollislistalle. 

Mutta kuten ollaan nähty, niin ei Suomessa yhdelläkään kunnalla näytä olevan valtaa päättä pakolaiskiintiöstään, koska Suomi on jo salaisesti luvannut tuoda tänne vielä satojatuhansia pakolaisia lisää ja sionistit haluavat, että multikulttuurisuus agenda kulkee eteenpäin aikataulussaan. Tämän vuoksi Suomessakin on käynissä tämä ns. 2020 nimellä toimiva maahamuuttostrategia. 

Tästä kaikesta sionististen valtatahojen ajamasta multikulttuurisuudesta on seurauksena ns. Islamisaatio, jonka seurauksena Eurooppalaiset kansallisidentiteetit sekä kansallisvaltiot tullaan tuhoamaan kokonaan vuoteen 2050 mennessä. 

Illuminatin monet salaisesti kokoontuvat ajatushautomot ovat luoneet myös kansainväliselle depopulaatio-ohjelmalle samanlaisen aikataulun vuoteen 2050 asti. 










----------------------------- -Satakunnan Olli- kommentoi Teemun hyvää blokia..

Hmmm... Sionistit vai illuminaatit, eli mm. ylimpään 33 asteen tai 12 asteen kuuluvat globaalisen, okkultistisen, maailman rikkaimpien (1%:sentti, omistavat silti vajaa 60%:senttia kaikesta!) elitistien, rahan ja vallan loosheihin kuuluvat, luciferistisest agendat luoneina, jotka nyt Suomessakin tuhoa tekevät monella sektorilla... mm. islam invaasio.

On tärkeä nähdä, että ns. valaistuneissa on juutalaisia, mutta siellä on myös ihan kaikkia mahdollisia kansalaisuuksia... En ota nyt kantaa siihen miten rahanvalta, globaalinen taloudenhoito on nyt luciferin / baphometin / saatanan / jah-bul-on käsissä, okkultistisissa looshien ylimmän asteen jäsenillä, mm. freemasoson, odd fellows etc. maailmanlaajuisesti. Mutta, joka maassa taloudenhoidossa on rajusti rakenteellista korruptiota, poliittista- ja okkultistista pahavelijärjestelmää ja repakka tyyppiset järjestöt vielä päälle, näin se on Suomessakin! Luciferin taisto, pahan ja hyvän taisto on täälläkin.

Asia on yhtäkkiä valtavan laajakokonaisuus käsittää ja paljon em. omistuksessa oleva media kaiken pyrkiikin kääntämään ylösalaisn uutisoinneissaan ja vetomaan mm. tunteisiin, että saadan sellaiset ratkaisut, jotka edistävät ordo chaosta ja nwo:ta, jota moraaliton maailman eliitti haluaa, itse lucifer koordinaattorinaan. Hienoa on huomata, eskatologiaa tutkineena, että kaikki menee kuten on ennalta tiedettävissä vt:n ja ut:n ennustuksien mukaisesti. Olemme siis 1000-vuotisen rauhan valtakunnan kynnyksellä, mutta sitä ennen lucifer yrittää kaikin keinoin, rahatalouden globaalisesti horjuttaa, sen tekeekin ja sirutus ihmisiin alkaa... Mm. amerikassa 2016-2017 kaikki sirutetaan. Antikristuksen ja 7 vuoden vihan ajat alkavat!

Monien ahdistuksien, vainojenkin kautta kuitenkin ihmisiä tulee myös pelastamaan sielunsa ja paljon on ennenkuulumatonta hätää ja tuskaa telluksella, jollaista ei ole koskaan ollut. Pahan taistelu loppumetreillä kiihtyy ja se haluaa viedä sieluja mukanaan helvettiin mahdollisemman paljon valehtelemalla, varastamalla ja tappamalla... Yrittäen jopa estää raamatun hyvän ilmoituksen (ewankeliumin ja hyvän tulevaisuuden) toteutumisen kokonaan.

Yksi voimakkaimista ihmisen tekemistä, suunnittelemistä agendoista, luciferin koordinoimana on juuri nyt silmienne edessä tapahtuva invaasio, saatanallinen islam, jossa on "johtajana" kuuepäjumala allah ja (historiallinen facta 1/360) koraanin tekstit, sieltä täältä kopsattuja, muunneltuja ja suoraan saatanan syvyyksistä syntyneitä tekstejä, sekä öljyrahalla, pelolla, vihalla, kuolemalla niitä esille tuodaan.

2000-luvulla islam tappaa eniten kristittyjä ja juutalaisia, sekä paljon, paljon muitakin... Kaikilla kafiireilla (kuffar) on järkyttävä kohtalo aktiivisessa islamissa ja/tai korkeasti verotetuksi 2-luokan kansalaiseksi. Varsinkin kunnolla valtaan päästyään, odottaen oikeaa aikaa (hudna) ja teurastus alkaa. (Mm. Suomen sosiaaliturvan laskevat veroksi heille "oikeauskoisille")

Mutta vielä tuohon aloitukseen... Maa/Kansa on silloin viisas kun näkee asiakokonaisuuksia ja sen tosiasian, että omaisuuskansa on paljolti eksyksissä, kuten se on ut:ssä kerrottukin. Osa Israelin kansaa on todellakin illuminaatissa, kuten monista muistakin kansoista on väkeä illuminaatissa.

Omaisuuskansan tuhoaminen ei ole ratkaisu, sitä mm. islam vaatiikin, (Ja monet globaalisesti, vt:n ja ut:n asioista tietämättömät, asiat ylösalaisin vääristäen.) jossain kohtaa pääosin vielä halutaan kaikkien juutalaisten ja kristittyjen kuolemaa... (Varsinkin aitojen sellaisten!) Eskatologisesti tutkittuna asiat meneekin näin, hyvinkin pitkälle, silloin raamatun, Jumalan Sanan profetiat eivät toteutuisi ja raukeisivat tyhjiin ja Saatana, langennut lucifer olisi voittaja...

Mutta se ei tule tapahtumaan onneksi loppuun asti, sillä Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala tulee puuttumaan yliluonnollisesti telluksen tapahtumiin, siten että kirjoitettu Sana toteutuu.

Siksi politiikkaankin jo paljon tutustuneena, ollessani 2 kertaa kansanedustaja ehdokkaanakin 2011 ja 2015, painotan Suomen esivallalle, eduskunnalle, hallitukselle ja kaikille tärkeistä Suomen asioista päättäville sitä tosi seikkaa, että Israelin siunaaminen on Suomenkin valtiolle tärkeä asia, vaikkakin pieni osa juutalaisista kuuluukin illuminaattiin, eksyneenä rahan himoon ja valtaan, kuten muutkin siellä olevat, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki juutalaiset tulisi kirota ja Israel tuhota.

Omaisuuskansalla oli siis suuri vastuu historissa olla aidon totuuden esillä tuojana pahaa vastaan... Se kansa pikku hiljaa eksyi tehtävästään ja vieläpä antoi ristiin naulita kuninkaansa Jeshuan (Jeesus) Kristuksen Nasaretilaisen. Mutta mitäpä on tehnyt pakana kansat historiassa... Sitä voi ihan itse tutkia, sillä historia on mielenkiintoistakin ja toistaa itseään!

Jumalan Sanassa on onneksi onnellinen loppu, sillä pitkän eksymisen ajan jälkeen suurien ahdistuksien keskellä peite poistetaan aivan kokonaan juutalaisten silmiltä, ja he, vihdoin jäljellä olevat ymmärtävät, että Kristus Jeshua olikin heidän kuninkaansa... katuvat, murehtivat, uudistuvat ja ovat pian taas maailman valona, aidon totuuden äänenä koko maailmassa uudestaan 144.000 voimin 12 eri sukukunnasta! (Olenkohan minä geeneiltäni peräti jotakin niistä...? Tutkimuksia on tehty Suomen kansan juurista.)

Sen takia Suomen johto kaikkineen, muistakaa, miten Suomi saadan nopeasti nousuunkin takaisin kaikilla sektoreilla! Ja ennalleen asettamalla 10 käskyn pohjalta Suomen lakimme takaisin moraaliseksi ja aidosti lailliseksi. Jo riittää kaiken tuhoava liberaali humanismi! ( Roomalaiskirje 1 luku)

TÄRKEÄÄ! VTt:n 1 Mooses 12: 1-3
UT:n Roomalaiskirje 9,10 ja 11 luvut

Nyt tilanne näyttää todella pahalta, joko Suomi tekee (katuu ja nöyrtyy parannukseen...) historiallisesti "Niiniveen kaupungit"... Tai alkaa Jumalan ruoska nro 1 islam ja sitten ruoska nro 2 Venäjä... Nämä näkisin ensimmäisinä...(Ja moni muukin globaalisesti) Mutta siis tulossa on paljon muutakin ja suosittelen myös uutta testamenttia lisäinfoksi.


10 kommenttia:

  1. Historia toistaa itseään...

    Jukka K. Piirosen muistiinpanoja Leo Mellerin tilaisuudesta
    Olin illalla 1.9.2015 Leo Mellerin tilaisuudessa Jyväskylässä ja kuulin järisyttäviä asioita.

    Kolme suurta asiaa nousi illassa esille.

    Ensiksi, Meller on saanut selvitettyä sen, mistä maasta David Wilkerson ennusti länsimaiden talousromahduksen alkavan. Yhdysvalloissa ollessaan Meller oli saanut käsiinsä David Wilkersonin pitämän puheen nauhoituksen ja saanut luvan yhden kerran esittää sen yleisölle Suomessa. Nauhoitteella Wilkerson paljastaa maan nimen, josta talousromahdus alkaa. Se on Saksa. Kun romahdus tapahtuu, yhdysvaltalaisilla on kaksi viikkoa aikaa nostaa rahansa pankista. Sen jälkeen pankkeja ei ilmeisesti enää ole. Muistelen kuitenkin, että ennustuksen mukaan pankit ovat suljettuina kolme kuukautta ja kun ne jälleen avautuvat, kaikki rahat kannattaa käyttää lähetystyöhön.

    Toinen tärkeä asia oli juutalaisen rabbin ennustus Israelia uhkaavasta terrorihyökkäyksestä, josta on kerrottu myös Jouko Pihon nettisivuilla.

    Kolmas asia oli se, että Yhdysvalloissa ollaan säätämässä lakia, jonka mukaan jokainen USA:n kansalainen joutuu ottamaan mikrosirun kehoonsa vuosina 2017-2018 ja että EU seurannee pian perässä. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että vajaa vuosi sitten TV7:n isännän pöydässä -ohjelmassa tuotiin esille USA:sta vuodettu asia, jonka mukaan 30000 giljotiinia on varattu niitä varten, jotka eivät suostu vapaaehtoisesti ottamaan mikrosirua kehoonsa vuoteen 2020 mennessä. Tälle tiedolle tuli nyt siis vahvistusta.

    Meller puhui myös kuin varoituksenomaisesti siitä, että nyt ei saa uskovilla olla enää mitään sen kaltaisia siteitä tähän maailmaan, jotka hidastaisivat seurakunnan ylösotossa ja Jeesus joutuisi repimään uskovia maasta irti.
    Monia muitakin asioita tuli esille, kuten presidentti Niinistön puheen katkelma, jossa hän viittaa Uuteen maailmanjärjestykseen.

    Sitten myös vaiettu asia 1990-luvulta, jonka mukaan Venäjän presidentti Michael Gorbatshov myi Neuvostoliiton miehitysalueet lännelle ja Saksa oli maksajana. Kaupan välittäjänä oli puolalainen Rooman paavi, johon Gorbatshov oli ollut yhteydessä ja kaupan vahvistajana toimi Yhdysvaltain Ronald Reagan. Saksa oli kuulemma joutunut lähestulkoon talousromahduksen partaalle maksaessaan Venäjälle viimeisiä maksueriä.

    http://ollihakala.blogspot.fi/2013/07/fema-leirit-pahuudenluciferin.html

    VastaaPoista
  2. Europe or Eurabia by 2050? https://www.youtube.com/watch?v=59feIdiB87c

    VastaaPoista
  3. Kaikki ei ole factaa, eli ei kestä tutkiskelua Sanan valossa, mutta paljon löytyy factaakin... http://www.yhdysvallat.eu/

    VastaaPoista
  4. Marjaana Toiviainen moi! (Avoin kirje Suomelle...)

    Aidoille turvapaikan hakijoille apua tottakai, mutta huomioiden , että Suomessa on 30-40%:sentin uusköyhällistö, jolta Suomen rikas eliitti on jo melkein kaiken "kupannut". Eli auttaminen pitää suhteuttaa myös maamme maksukykyyn, eli ei voi leikata köyhältä enään, mutta jos rikkaat avaavat paksun lompakkonsa, esim. sen miljardin vuodessa Suomen verotuloista kusettamansa määrän veroparatiiseista, niin mikä ettei! Mutta silloinkin mieluummin kristittyjä, jotka sopeutuvat yhteiskuntaamme. Aito muslimi ei alistu koskaan kafiiri Suomen lakien alaisuuteen.

    islamista tässä on kysymys siis, jonka pastori Helsinkissä tulisi (tarkoin) tietää! Onneksi Suomessa on paljon valveutuneita ihmisiä, jotka ovat tarkoin tutkineet koraanin ja huom. kuuepäjumala (historiallinen facta 1/360) allahin taustat ja tekstit. islamilla ei ole Marjaana Toiviainen mitään tekemistä Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan kanssa, joka on kristillisyyden ja juutalaisuuden takana historiallisestikin.

    Aktiivinen muslimi haluaa valloittaa kokomaailman ja tuhota kaikki muut ihmiset ja uskonnot, ja ns. "hudna" vaiheessa vähintään korkealle verolle-2 luokan kansalaiseksi, jollaiseksi he Suomen sosiaaliturvan salaisesti laskevatkin. Eli kafiirin (kuffar) vero oikea oppisille muslimeille...

    Marjaana, kisuli pöydälle nyt! Vastaa sinä tai kuka tahansa islamin invaasioon myönteisesti suhtautuva Suomalainen! Eikä kannata ihan sinisilmäisesti uskoa kaikkea ("median" ja ;) ) musllmin taqiahiaa ja kitmannia!

    KUINKA MONTA PROSENTTIA TURVAPAIKAN HAKIJOISTA ON AKTIIVISIA TAI PASSIIVISIA MUSLIMEITA? JA KUINKA MONTA PROSENTTIA HEISTÄ ON PERÄTI SOLUTTAUTUNEITA ISIS KOULUTUKSEN SAANEITA JIHAD TAISTELIJOITA?

    KUINKA MONTA PROSENTTIA EDELLÄ MAINITUISTA TULIJOISTA SAA JÄÄDÄ ODOTTAMAAN TURVAPAIKKA PÄÄTÖSTÄ JA VIELÄ YKSI KYSYMYS, KUINKA MONTA SAA TURVAPAIKAN SUOMESTA, "ALISTUNEENA" ALLAHILLE, ODOTTAEN SOPIVAA HETKEÄ TOIMIA (HUDNA) ISLAMIN UMMAN LEVIÄMISEEN ETEEN SUOMESSA.

    FACTANA VOIN KERTOA JO MARJAANA, ETTÄ KAIKILLA KAFIIREILLA ON ISLAMIN AKTIVOITUESSA (ISLAMIN PASSIIVISETKIN PAKOITETAAN SIIHEN TAI TAPETAAN PETTUREINA!) AINA TUKALAT OLTAVAT, JOITA ET EDES PÄIVÄ/YÖUNISSASI OLE NÄHNYT.

    Marjaana, että semmosta. Monikultuurisuus ok. Monikulttuurisuus islamilla petosta. Ei mulla muuta. (antistubb)

    Terveisin: -Satakunnan Olli- Deus Protector Noster
    Sherwood † Real † Media † News from Pori

    https://medium.com/@marjaana.toiviainen/avoin-kirje-yleisradion-johdolle-ja-ajankohtainen-kakkonen-ohjelman-tuotantotiimille-5b1d89972991

    http://ollihakala.blogspot.fi/2015/09/kuollut-pikkupoika.html

    VastaaPoista
  5. Yksi kysymys Juha Sipilä! (Ja muutkin asuntojensa luovuttajat...)

    Annatko kotisi maailmassa eniten vainotuille ja tapetuille 2000-luvulla, eli kristityille turvapaikan hakijoille vaiko aktiivisille ja passiivisille kuuepäjumala allahiin alistuneille, vaiko peräti isis jihadisti "sotaurhoille" vaiko jollein muille?

    Jo riittää liberaali humanismi! Minulla on sellainen olo nyt, itken, suren, rukoilen... "heitän jo volttia" tuskissani Suomen puolesta.

    Todellisesti Suomen kansa kaikki tulee kärsimään nyt syntiensä takia, synnin mitta on täynnä. Historiasta kun tutkii, viimeinen asia ennen suurta katastrofia on ollut aina vapaamielinen irstas eros rakkaus, moraaliton seksi käyttäytyminen ja se raja ylitettiin jo ajat sitten... Pieni toivo on enään, että Suomi tekisi niinkuin Niiniveen kaupunki teki Joonan saarnan vaikutuksesta historissa/kirjoituksissa. Eli katui tekojaan koko kansa säkkipuvuiissa ja tuhkassa, ylhäisimmästä alhaisimpaan!

    Jumala armahda Suomea, vapaamielinen ihmisviisaus tuhoaa Suomi Finlandian... Auta meitä, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala AUTA MEITÄ! Anna meille Sanasi mukaista voimaa kestää tämä kaikki tai johdata mieleisesi kansa pois täältä hulluuden keskeltä, ilman sinun lakejasi/arvojasi etc. kaikki on raiskattu ihmisviisaudessa ja erilaisten vähemmistön toimesta, sekä agendoin...

    Deus Protector Noster, Porin harvinaisen vaakunan tekstin mukaisesti!

    Terveisin: -Satakunnan Olli- ja kaikki kunnia totuuden esille tuonnista em. Jumalalle, ei minulle...

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441428597384.html
    http://marttyyrienaani.fi/
    http://mattikorh.blogspot.fi/2012/07/tutkintapyynto.html?spref=fb
    http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=1&kirjat=roo
    http://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/ordo-chaos-globaalisesti-mm-islam-ja.html

    VastaaPoista
  6. Sääli lapsia! Mutta näin se menee jo Suomen vastaanottokeskuksissakin hyvin isolta osin, eli kaikki vääräuskoisten Suomalaisten (kafiiri = Kuffar arabiaksi) käyttämät hyväkuntoiset tuodut avustus vaatteet, patjat poltetaan pihoilla kokoissa tai heitetään roskikseen.... Kaiken pitää olla uutta, kafiirin koskematonta. Ruoka pitää siis myös pääosin olla halal tuotteita ja heidän mieleistänsä ja heti paikalla... Oi Suomi, minkä teet omalle kansallesi! Sauli Niinistö, Kari Mäkinen... ja kaikki Suomen esivalta päättäjineen ja varsinkin kansanedustajineen... Edustuksellinen demokratia ajaa tälläiseen! Suuri enemmistö Suomen kansasta ja varsinkin kun simmut ovat auenneet enemmän aidosta aktiivisesta islamista niin ne muutkin parkuvat; kun en mä tienny... Ne jotka tiesivät ja varoittivat oli niitä rasisteja etc. Sääli lapsia, jo pienestä pitäen aivopesussa, että kaikki muut kuin muslimit, ovat vääräuskoisia / kafiireita. http://mvlehti.net/2015/09/04/elintasopakolaiset-heittavat-kaiken-ruoan-ja-juoman-pois/

    VastaaPoista
  7. Tutkittavaksi ja mietittäväksi... Monia rajuja agendoita (invaasioitakin) meneillään telluksella tietyn eliitin toimesta juuri nytkin...!!! https://www.youtube.com/watch?t=490&v=yNtz-lGSrRw

    Lisäinfoa telluksen asioista ja tilasta: http://ollihakala.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Voi, voi Suomea...

    Olen todella surullinen Suomen puolesta, media puhuu aivan todellisen asian vierestä jatkuvasti, kuin "kitmannia"... On kysymys siitä, miten paljon turvapaikan hakijoiden joukossa on aktiivisia ja passiivisia muslimeja, eli allah kuuepäjumalaan alistuneita... (Historiallinen facta 1/360) Ja mikä on Suomen aito maksukyky, toisin sanoen max. määrä vastaanottoon, sillä olemme velkainen maa ja 30-40% uusköyhällistö täällä jo on, työttömyyttä, kurjuutta omasta takaa jo kovin paljon... Ja kuumin aihe on se, kuinka monta turvapaikan hakijoista on isisin leireltä tullutta väkeä. Periaatteessa tämän saatanallisen islamin osuus turvapaikan hakijoissa pelottaa ja järkyttää, sillä uskon, että se on suuri.

    Olen islamiin tutustunut jo 2000-luvun alussa syvemmiin ja olen kuullut jo n. 10 vuotta sitten, että kun euroopassa on tarpeeksi aktiivisia islamin jihadisteja ja suunnitelma on valimis ja aika on valmis (hudna), he kaikkialla euroopan maissa yhtäaikaa, joka maassa, samaan kellon aikaan tekee mahdollisemman suurta tuhoa tekevän hyökkäyksen euroopan kafiireita vastaan (kuffar). Nyt siis turvapaikan hakijoina on myös todellisiin hirveyksiin pystyviä isis taistelijoita.
    Ja samaan aikaan eräät vähemmistöt kiljuu tänne vain lisää ns. "troijan hevosia"... Silkkaa hulluutta tämä on... Jokaisen aidon kristityn turvapaikan hakijan hyväksyisin vaikka sillä miljardilla, mitä mm. rikkaat elitistit yrityksineen kusettaa meitä köyhiä kansalaisia cayman (veroparatiisien) saarien kautta veroja vältellen... Rikkaat Suomen kusettajat sen saisi maksaa lyhetämättömänä myös ja osan voisi antaa myös meille köyhille Suomalaislle, joilta on pian riistetty kaikki, kuten 90-luvulla jo n. 58000 yrittäjää ajettiin alas mahtikäskyllä Mauno Koiviston, jotta Suomi saataisiin enemmän eu sopivaksi... Monia tuhansia yrittäjiä päätyi jo silloin hirteen, moniako Suomalaisia nyt päätyy kuolemaan tavalla tai toisella... Toimet Suomessa ovat järkyttäviä jo isoa kansan osaa kohtaan ja myöhemmin mm. tämä invaasio kohtaa seurauksineen kaikkia Suomalaisia.

    islam, islam ja islam...

    Monikulttuurisuus on ok. Monikulttuurisuus islamilla on suurta petosta... (Ja taqiahiaa he käyttävätkin!) Muistakaa tämä sitten joskus! Ei demokratiaa, ei pian mitään tällä menolla, Suomi on matkalla helvettiin, ellei maamme käänny kuin historian Niiniveen kaupunki kääntyi Joonan saarnan vaikutuksesta.

    2.9 armonvuonna 2015 -Satakunnan Olli- Deus Protector Noster

    Sherwood † Real † Media † News from Pori

    VastaaPoista
  9. Avoin kirje SK Inka Partaselle
    (Kehitysjohtaja/toimittaja)

    Paljon, paljon pahempaa on tulossa kuin pikkutyttöjen ahdistelu...

    SK:n kirjoituksen perusteella olen käytettävissä Inka sitten kun alkaa aktiivisen islamin invaasio hirvittää... Jota aika vähän media Suomessa käsittelee... Materiaalia olisi vaikka kuinka paljon ulkomaita myöten. Olen mm. islam invaasiota seurannut ja tutkinut toistakymmentä vuotta ja paljon muutakin... Ville Hammarbergille terkui... 2011 paikkeilla hän tyynessä kyntäjässä kertoi minun olevan äärioikeiston lipunkantaja (lue: natsi) oikein 120.000 levikin voimin... Edesmenneeltä Behmiltä vaadin aikoinaan anteeksi pyyntöä ja oikaisua, mutta ei mitään... Se on sitä vahingoittamista ja mustamaalaamista, vihapuhetta... ilman sanktiota, poliittisessa- ja okkultistisessa pahavelijärjestelmässä rebekoineen ja Porissa tälläistä on eniten Suomen kaupungeista väkilukuun nähden.

    Vaikka todellisuudessa olen konservatiivinen kristitty, ns. puoluekurin "puukkoa" kahdesti saanut selkääni jo, aitojen kristillisten arvojen ja moraalin takia niin paljon saanut lokaa päälleni elämässä... En tarkoita silti, että olisin täydellinen, pois se, mutta sentään yritän kilvoitella aitojen arvojen/moraalin mukaisesti... Ei ole rasismia tuoda factaa esiin, mitä media ei enää tee Suomessa... (Ehkä harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, sillä liberaali humanismi on levinnyt kaikkialle aitojen lakien/moraalin tilalle. Historia toistaa itseään.)
    http://ollihakala.blogspot.fi/2015/09/maahanmuutto-jihad.html

    Olen myös henkisenväkivalta asioiden itseoppinut asiantuntija...
    http://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/joudun-oikeuteen-tyopaikkakiusattuna.html

    Ja lopettaisi esivalta sen leikkaamisen jo 30-40%:sentin Suomen uusköyhällistöltä ja ottaisi ainakin sen miljardin nyt ensiksi alkuun käyttöön varattomampien turvaksi, jotka rikkaat veroparatiisien kautta keinottelevat pois Suomen verotuloista vuositasolla.

    Monikultturi on ok. Mutta monikulttuuri islamilla petosta.
    Ei mulla muuta. (antistubb)

    Terveisin: Olli Hakala Pori / -Satakunnan Olli- Deus Protector Noster
    http://ollihakala.blogspot.fi/

    (Inkan kommentti SK 8.9.2015: http://www.satakunnankansa.fi/Kolumnit/1194997123117/artikkeli/kommentti+vastuullinen+aikuinen+ei+levita+ahdisteluhuhuja+netissa.html )

    VastaaPoista
  10. Arabic modern standard Jeshua (Jesus) Bon apettit... (Saa sen monille, monille muillekin kielille, jopa Suomeksikin... ;) )
    http://jesusfilmmedia.org/1_22658-jf-0-0/

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.